perjantai 4. huhtikuuta 2008

Kanaa ja kasviksia kookosmaidossa

Tämä herkullinen ruoka on nopea valmistella uuniin, jossa se viipyy sitten tunnin verran.
Alkuperäisidea on Sami Garamin kirjasta "Kokkaa vartissa", mutta olen muunnellut sitä hieman. Garamin ohjeessa neste on ruokakermaa (mikä sekin oli hyvää kun testattiin), mutta pidin enemmän seuraavasta kookosmaidolla tehdystä ruuasta:

kanan koipireisiä 3 kpl
bataatti
4 porkkanaa
3 perunaa
kookosmaitoa tölkillinen (löytyy säilykehyllyltä)
currya
suolaa

Kuori kasvikset. Pilko porkkanat pitkittäin ja poikittain puoliksi, niin saat kustakin porkkanasta neljä reilun kokoista palasta. Perunat voit laittaa puoliksi tai neljään osaan riippuen pottujen koosta. Bataatin pilkon itse noin kuuteen osaan.

Laita porkkanat ja perunat reiluun, reunalliseen uunivuokaan ja kaada kookosmaito päälle. Ravista tölkkiä ennen avaamista, sillä kookosmaito saattaa kerrostua säilönnän aikana.

Leikkaa halutessasi koivet irti reisistä Itse ostimme valmiiksi marinoitua kanaa, josta pesin vedellä pois mausteet. Hieron pinnalle curry-maustetta ja suolaa. Aseta kanat kasvisten päälle. Kun kanapaloissa ei ole nestettä, eli kun niitä ei ole upotettu kookosmaitoon, tulee kuoresta herkullisen rapea!

Sitten vain koko komeus uuniin tunniksi 180 asteeseen. Noin puolessavälissä lisäsin mukaan bataatinpalat, jotta eivät mössääntyisi vallan.
Meillä ei normaalisti syödä kahtena peräkkäisenä päivänä samaa lihaa (nyt siis kanaa), mutta suunnittelijalla oli käynyt joku virhe... Ruuat olivat kyllä niin erilaisia, ettei tuo pahemmin haitannut.

Samalla uunin lämmityksellä (kanojen jälkeen) tein myös vuokaleivän synttärikutsujen voileipäkakkua varten, mutta siitä lisää myöhemmin.

1 kommentti:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin