tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pestokuorrutettua voitaikinaa parmesaanihunnutetulla lohella

Tämä ruoka oli helppoa, hyvää ja mielestäni kivan näköistä. Alkuperäinen ohje on Kulttuureja sekoitellen blogista. Muutin sitä ihan vaan pikkuisen niin että maistuisi kaikille meidän perheessä. Ja maistuihan se, nam!

voitaikinaa
lohta
mustapippuria
suolaa
pestoa
parmesaania

Laita pellille voitaikinaa annospaloina, joka meillä tarkoitti puolikasta suorakaidepalasta. Aseta samalle pellille viereen myös lohifileitä, joiden päälle on suositeltavaa ripsutella mustapippuria ja suolaa.

Voitele voitaikinapalat kananmunalla. Ja nyt loistavia vinkkejä, jotka sain tässä yhtenä päivänä Nelleltä. Voitaikina vaatii kohotakseen vähintään 225 asteen lämmön. Taikina kohoaa hyvin, kunhan et voitele taikinan reunoja eli lehteviä kerroksia yhteen. Aika näppäriä vinkkejä, eikö?
Eli sitten pelti 225 asteiseen uuniin kunnes voitaikina on kohonnut ja kala kypsää. Tähän menee kymmenisen minuuttia.

Sitten vain kokoat annoksen laittamalla voitaikinan alle, pestoa päälle ja tähän päälle lohi. Me vuolimme lohen ylle vielä muutaman parmesaanilastun.

Kalan kanssa syötiin höyrytettyjä vihanneksia, joita edustivat tällä kertaa parsakaali, porkkana ja sipuli. Ripaus suolaa kasviksille ja eikun syömään!

3 kommenttia:

  1. Oi, onpa kyllä nätti annos! Maistuis varmaan mullekin :)

    VastaaPoista
  2. Nam nam! Katsoin jo silloin Susan blogista, että hyvältä näyttää.Näyttävän näköinen annos!

    VastaaPoista
  3. Virpi: mekin tykkäsimme ulkonäöstä. ja mausta. ja helppoudesta.

    Yaelian: on nämä blogituttavuudet vaan kivoja kun saa oivalluksia. kaikki ainesosat olivat tuttuja, mutta yhteenliittäminen oli uutta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin