lauantai 23. toukokuuta 2009

Savukala-fenkolitahnalla täytetyt nokkosletut

Pastanjauhajien mainio toukokuun haasteaihe, piknik-eväs, on mietityttänyt monta iltaa. Halusimme ehdottomasti osallistua, sillä piknikoiminen on huippuhauskaa hommaa! Kun päädyin ajatuksissani täytettyihin lettunyytteihin, kuulutti Kulunaarimurulan emäntä omat lettunsa ilmoille. Tuumasimme Pastiksen kanssa silti yhteistoimin ettei se haittaa, sillä meidän murkinamme poikkeavat toisistaan aika paljon.

Nyyttikokeilu oli kohdallamme ensimmäinen, muttei takuulla viimeinen. Oli meinaten aika mainion makuinen eväs! Savukala sopi hyvin yhteen fenkolin kanssa tuorejuuston seassa. Vihreällä pilkutettu nokkoslettu kätki tahnan maukkaan kätevästi sisuksiinsa. Ruohosipulisidonnan kanssa meinasi mennä hermot, kun suirot katkeilivat tämän tästä, mutta onnistuihan tuo viimein. Seuraavalla kerralla ”tyytyisin” ehkä purjosta tehtyihin nauhoihin tai ihan silkkinauhaan, kuten näissä omenaisissa leivonnaisissa.


Tämän ruuan laitto aloitetaan tallustelemalla metsään kohti nokkospöheikköjä. Villivihreiden käytöstä on puhuttu lähiaikoina paljon ainakin Hesarissa. Itseäni kiinnostaa kovasti kaikki tuollainen ruokaan liittyvä, johon voi yhdistää sanat ilmainen, terveellinen ja tavallisuudesta poikkeava. Siispä lähdimme metsikköön kolmisin: minä, tyttäremme ja pikkukori. Noukimme vaaleanpunaiseen koriin nuoria pieniä nokkosia, jotka kotona keitimme pikaisesti vedessä hyvän huuhtelun jälkeen. Näin pisteliäisyys ko kasvin kohdalla päättyi. Sitten nokkosmassa pilkottiin silpuksi.

LETUT (4 lettua)

1 muna
3 dl maitoa
n. 1½ dl jauhoja (meillä lettujauhoja ja vehnäjauhoja)
½ dl esikäsiteltyjä nokkosia
pikku rippu suolaa

Sekoita lettutaikina tasaiseksi. Anna levätä ainakin puoli tuntia, enemmänkin jos maltat. Paista letut ohueksi paistinpannulla voi-öljyseoksessa.

SAVUKALATAHNA (neljälle letulle)

2 dl savulohta paloina
½ dl tuoretta tilliä siputtuna
4 rkl tuorejuustoa
noin kolmannes höyrytetystä fenkolista pilkottuna
1 tl sitruunamehua
sitruunapippuria
suolaa

Sekoita savukalatahna vaikkapa lusikalla tasaiseksi. Ainesosien suhteet ovat tietysti täysin makuasia, tässä esimerkki meidän tyyliin. Monelle maistuisi varmaan paljon tuorejuustoisempikin versio.

Nakkaa tahnaa keskelle lettua, nosta letun reunat ylös ja sido ne ruohosipulin korrella. Jos menee hermot, taittele letusta vaikka nyytti tai kääri rullalle. Samalta se maistuu :) .

10 kommenttia:

  1. Ihania, lääh! Fenkoli ja kala on vaan huippu yhdistelmä. Nokkosia pitäisikin päästä keräämään, on ne niin hyviä ja terveellisiä. Tai sitten lahjon pikkusiskon hoitamaan sen homman puolestani :P

    VastaaPoista
  2. Arvaa, meillä syödään kuitenkin rullana tätä herkkua.

    VastaaPoista
  3. Pakko kokeilla ainakin tuota tahnaa, rakastan fenkolia!

    VastaaPoista
  4. Jestas, onpa hienot letut! Aivan ihanalta kuulostaa tuo täyte ja hienoa käyttää villivihanneksia noissa letuissa!

    VastaaPoista
  5. Oi, miten kaunista ja herkullisen kuuloista! Minä ainakin annan ääneni näille. :)

    VastaaPoista
  6. hannn: kyllä oli hyvä yhdistelmä juu! jätin itse fenkolit aika rapsakoiksi (höyrytin lohkoja kymmenisen minuuttia) ja jätin sitten aika isoiksi paloiksi. luonnollisesti ne voisi silppua myös ihan pienenpieniksi.

    pikkusiskot on just hyviä tuollaiseen hommaan (josko mun pikkusiskot ei ole enää lahjottavissa :))

    arleena: hyviä ne on niinkin, nam!varsinkin jos rullaa aika löysästi niin että taikinaa mahtuu sisään paaaaljon :)

    Veera: fenkoli on kyllä ihan omanlaisensa lakritsaisine makuineen ja maistuu kyllä meillekin. tahna menisi varmaan vaikkapa uuniperunoiden kerallakin.

    Yaelian: käytimme nokkosta ihan ekaa kertaa ja tykkäsimme! hain juuri eilen korillisen lisää jotka keitin samantien pakastamista ajatellen.

    Dea: kiitos! oi miten hienoa että saamme äänesi. kiitos siitäkin! (vaikka kannattaa nyt tietysti katsoa vielä loppuun asti kun aina jotain herkkuja on putkahtanut kisaan mukaan viime minuuteillakin)

    VastaaPoista
  7. olen myös kovasti kiinnostunut villivihreistä ja muistakin syötävistä luonnonkasveista. Pitäisi varmaan ostaa joku kirja niistä. :) Hyvää varmasti.

    VastaaPoista
  8. Nelle: se teidän villiorvokeista tehty salaatti oli huippukaunis! samaa kirjanostoa mietin minäkin. vinkkaappa jos löydät jotain hyvää!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin