maanantai 13. heinäkuuta 2009

Istanbulin tuliaisia ja tunnelmia

Vietin muutaman työpäivän Istanbulissa ja muutamia ruokaan liittyvää tuli hankittua tuliaisiksi.
Ensinnäkin, tuosta kebabien luvatusta maasta halusin tuoda uudet grillivartaat, varsinkin kun meillä on nyt kotona unelmien grilli. Istanbulissa oli ravintoloissa esillä usein erilaisia lihavartaita, joita voi tilata ruuakseen. Aina vartaat olivat noin sentin leveitä ”miekkoja”. Vanhat vartaamme olivat pieniä tikkuja, joissa liha saattoi joskus pyörähtää. Uskon että nämä leveämmät tikut tulevat toimimaan paremmin, mutta vielä niitä ei ole testattu.

Uuteen kotiimme hankimme kaasulieden. Puhutaan, että kuparikasarit toimivat hienosti kaasuhellan kanssa. Niinpä ostin sellaisen kokeiluun. Varsi törröttää ihmeellisen ylös, se minun pitää kaiketi vääntää inhimillisempään asentoon.

Ostin myös puuvarrastikkuja, mikäli pitää tehdä pikkuvartaita isommalle porukalle.

Mausteitahan piti hankkia maustebasaarista. Hintataso ei ollut kovin edullinen, mutta fiilis ostaa oli eri kuin supermarketin maustehyllystä ostaessa. Ostin curryä, sillä sen sanotaan olevan usein tuhdimpaa kuin kotimaiset vaihtoehdot. Hankin myös grillausmaustetta, ihan vaan fiiliksen vuoksi. Kauppias suositteli salaattiin käytettävää sumak-maustetta. Siitä ei ollut mitään tietoa entuudestaan, joten nähtäväksi jää kuinka hyvää se sitten onkaan.

Olipa minulla hetki aikaa vierailla kaupungilla ihmettelemässä nähtävyyksiä. Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyi Sininen Moskeija, yksi must nähtävyyksistä. No, olihan se ihan ok, mutta tämäkään pyhättö ei vakuuttanut Rooman Pietarin kirkon jälkeen. Sisällä oli rauhallinen tunnelma vaikka porukkaa oli paljon.

Grand Bazaar, Suuri Basaari on myös iso juttu. Sinne mennään tinkaamaan kaikenlaista tavaraa. Homma on rakennettu vain turistien varaan, joten tulet useimmiten huijatuksi, vaikka tekisit mielestäsi kuinka hyvät kaupat. Nimimerkillä halvat lasten farkut ostanut.

Basaarin ulkopuolella on kojuja, joissa tuntui olevan hiukan edullisempaa kaupantekoa ja tarjolla
vaikka mitä.

Näitä näet kaikkialla: pieni vankkuri, josta kaveri myy keitettyä ja grillattua maissia. Erittäin maistuva välipala ja hinta vain 50-70 cnt.

Ja tätäkään et voi välttyä näkemästä: vesipullokauppias, joka kovaan ääneen huutaa tarjontaansa. Väkisin tulee mieleen Slummien miljonääri –leffan kohtaus jossa pojat täyttävät slummin kraanasta vesipulloja liimaten pikaliimalla korkit kiinni kuin sinetöidyiksi pulloiksi. Itse asiassa näin kerran yhden kaverin täyttävän seinäkraanasta pulloa mutta voi olla, että hän täytti omaa juomaansa. Korissaan hänellä kuitenkin oli myytäviäkin pulloja.

Lontoon metron jälkeen vanhin toiminnassa oleva ratikkalinja on tämä Taksim-Tunnel välillä liikennöivä ratikka. Mukava palata Taksimin kävelykadun toiseen päähän, ellet halua pujotella ihmisvilinässä ja poiketa kaupoille

Turkkilaisetkin kaupungin työntekijät pääsevät kotimaisten kollegoiden työtehokkuustasolle: yksi tekee töitä montussa ja seitsemän kaveria katselee miten työ etenee. Erona suomalaisiin oli vain se että montussa olevallakin kaverilla oli kauluspaita ja suorat housut.

Missä sitä taas oltiinkaan kun ratikkapoliisin hihassa lukee ”Pusula”.

Katsokaapa millaiset vesimelonikoristeet tämä kebab-paikka on tehnyt ikkunaansa!

Tämä Istanbulista tällä erää. Suositeltava kohde, ei voi muuta sanoa.

6 kommenttia:

  1. Tuo kuparipannu tuo minulle mieleen saunakiulun. :D Varmaan juuri sojottavan kahvan vuoksi...

    VastaaPoista
  2. Dea, heh, juurikin tuo on kuin saunankiulu, joskin matala sellainen. On kahva kyllä oudossa asennossa.

    VastaaPoista
  3. Ihana toi ratikka ja muutenkin tosi kiva nähdä näitä kuvia;en ole koskaan vielä ollut Istanbulissa,paitsi lentokentällä....

    VastaaPoista
  4. Yaelian: oho! maailmasta löytyy Venetsian lisäksi paikka jossa et ole ollut (kuin piipahtamassa) :O. tuntuu että sinä olet ollut ihan kaikkialla. minustakin ratikka/metro on symppis (vaikken livenä olekaan nähnyt)

    VastaaPoista
  5. "Lontoon metron jälkeen vanhin toiminnassa oleva ratikkalinja on tämä Taksim-Tunnel välillä liikennöivä ratikka."

    Häh, mistä lähtien Lontoon metro on ollut ratikka? Mitä en nyt tajua?? :D

    Hienoja kuvia kyllä ja mielenkiintoinen postaus. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä huomio Anonyymi. Ymmärsin että tämä Taksim-Tunel välillä liikennöivä ratikka olisi aikoinaan kulkenut osin maan alla ja siten se olisi ollut "metro". Vuonna 1875 perustettu metro "Tunel" onkin eri kuin kuvassani oleva. Se Tunel oli maan alla kulkeva kaapeliraitiotie, jota on kutsuttu metroksi.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin