perjantai 24. heinäkuuta 2009

Mukavaa munakoisoa

Mukavuusruokahaaste Siskot kokkaa-blogista on vihdoin ja viimein yltänyt vastineeseen saakka. Ensin se unohtui ja sitten on ollut kesäkiirusta.

Minun mukavuusruokaani tehdään silloin, kun kokkaan vain itselleni Pastiksen ollessa työmatkalla ja lasten nauttiessa jotain omaa herkkua. Simppeliä, lämmityskelpoista ja ah niin ihanan makuista tomaattista munakoiso"mössöä". Oli hauska huomata että myös Kokkailevan siskon Nellen mukavuusruoka perustui munakoisoon.

Minä pilkon munakoison reiluiksi paloiksi, nakkaan pannulle itkettämättä ja paistan hetken sipulilohkojen kanssa. Sitten pöräytän perään tomaattimurskapurkin ja annan hautua miedolla lämmöllä sopivan pehmeiksi, mutta kuitenkin vielä purutuntuman omaaviksi.Tähän asti aikaa on kulunut noin 20 minuuttia. Juustoa nakataan vielä joukkoon lämpiämään ja maustetaan vaikkapa basilikalla, suolalla ja mustapippurilla.

Muuntelen ruokaa fiiliksen mukaan. Toisinaan sipulia ei laiteta lainkaan, joskus lisätään myös valkosipulia. Juustona toimivat mozzarella, cheddar, parmesaani tai halloumi, ensimmäistä painottaen. Yrttejä laitetaan tilanteen mukaan oreganosta ja timjamista basilikaan tai salviaan.

Yleensä syön munakoisoruokani ihan pelkästään, mutta jos Pastis jostain syystä onkin kotona kun tätä teen, keitetään kylkeen pastaa. Valkoviinilasillinen kruunaa homman arjen ylle.

Lähetän haasteen edelleen Punaiseen- ja Keltaiseen keittiöön. Mitäs teillä tehdään mukavuusruuaksi?

12 kommenttia:

  1. Foarte interesat subiectul postat de tine, m-am uitat pe blogul tau si imi place ce am vazu am sa mai revin cu siguranta.
    O zi buna!

    VastaaPoista
  2. You are from Romania?

    Thank you! And Welcome!

    O zi buna for you too :)!

    VastaaPoista
  3. Munakoiso on kyllä niin hyvää melkein millä tavalla tahansa valmistettuna,ja tuo näyttää super herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Ja tämä singahti to-do-listalle heti... kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  5. Martina: hieno homma! järjestä asialle aikaa kun laskeudut sieltä Italia-muisteloista takaisin maanpinnalle ;)

    Yaelian: niin totta! se sinun raasteesi oli myös ylivoimainen munisruoka.

    Finebyme: on, hyvää on!suosittelemme!

    VastaaPoista
  6. Tätä meillä syötäisiin pastan kanssa. Ja mozzarella käyttäisin.
    Pitääpoistaa kohta tuo isi-pääte ja tehdä tätä.

    VastaaPoista
  7. arleena: minustakin mozzarella sopii parhaiten, mutta parmesaaniLISÄkään ei tee huonoa ;)

    poista pois, mutta varo. aika koukuttavaa sapuskaa!

    VastaaPoista
  8. Tämä pelasti illan, jolloin olimme väsyneitä Ikea-reissun ja huonekalujen kokoamisen jäljiltä (vaikka kokki oli niin väsynyt, että unohti mausteet...). Kerrassaan mainiota helppoa ruokaa, johon yleensä löytyy ainekset kaapistani munakoisoa lukuunottamatta - jonka syömistä taas haluan lisätä.

    VastaaPoista
  9. scaredy-cat: ompas hauska kuulla että meidän ohjeestamme on ollut iloa.

    jos munakoisoreseptejä kaipaat lisää, katsoppa tunnisteestamme kohdalta munakoiso (kuinka yllättävää ;)). sieltä löytyy mm. edelläkin kommenteissa mainittua raasteena paistettua munakoisoa, joka oli mainio kalan kaveri. munakoiso-tomaatti-halloumipiiras on myös hurjan hyvää!

    VastaaPoista
  10. Hei, meillä on kyllä haasteruokaidea valmiina, ja yritämme sen saada tehtyä ja postattua ennen perjantaita, jos ehdimme. Perjantaina kutsuu Skotlanti ja Lontoo. ;) Blogissa varmasti ruokainfoa sieltä myöhemmin...

    VastaaPoista
  11. Dea: voi ihanaa kun tiedossa on matkarapottia! ne ovat aina niin mielenkiintoisia. kummassakaan en ole käynyt (Pastis on) mutta kiinnostaisi kovasti!

    kiva että otatte haasteen vastaan, mutta no panic.

    Maistuvaa reissua!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin