sunnuntai 2. elokuuta 2009

Pienet maissiletut kylmäsavulohi-ranskankermakuorrutuksella

Toinen alkupalamme grilliruualle oli maissiletut kylmäsavulohella ja ruohosipulisella ranskankermalla kuorrutettuna. Osui ja upposi kaikkien aikuissyöjien makuhermoon!

Näistä aineksista tulee noin 24 lettusta.

½ cuppia ranskankermaa
1 rkl pilputtua ruohosipulia

1 maissitähkä
1/3 cuppia vehnäjauhoa
2 rkl maissijauhoa
½ cuppia maitoa
1 iso kananmuna
1/4 rkl suolaa
öljyä paistamiseen

noin 150 g kylmäsvulohta
ruohosipulia silputtuna

Valmistele jääkaappiin viileentymään ranskankermaa ja silputtua ruohosipulia.

Erottele kananmunankeltuainen ja -valkuainen toisistaan säästäen molemmat. Riivi maissijyvät tähkästä. Yhdistä kulhossa jauhot, maito, keltuainen ja maissinjyvät sekä suola ja pippuri.

Vaahdota valkuainen sähkövatkaimella. Sekoita varovasti edellisen taikinan joukkoon.

Lämmitä paistinpannu ja siihen lisätty öljy keskilämmöllä. Nosta noin ruokalusikallisia maissitaikinaa pannulle ja levitä se lettumaiseksi. Taikina pysyy hienosti kasassa pieninä lettuina ilman lettupannuakin. Paista muutama minuutti, käännä ja paista vielä noin minuutin verran. Toista kunnes taikina loppuu :). Yritä pitää letut lämpiminä esimerkiksi kuumalla vedellä lämmitetyllä lautasella, jonka peität aina lettujen päälle sukellettua foliolla.

Asettele jokaiselle alkupalalautaselle lettu(ja), päälle kylmäsavulohta sopivankokoisena viipaleena, tähän ylle ruohosipulista ranskankermaa ja vielä koristeeksi pilputtua ruohosipulia.
Juomana meillä oli Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Lager.

Hyvää ja kaunista!

11 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostavaa herkkua! Ja näyttävät tosi kauniilta! Ja nuo alemmat katkaravut, tulee ihan himo kuvaa katsellessa.
    Maissilätyt oli varmaan hyviä;Venezuelassa asuessani näin miten maissia käytetään kaikkeen mahdolliseen,kuten myös lettuihin. Ja on hyvää!

    VastaaPoista
  2. Minäkin yhdyn kehumaan! Upea esillepano ja epäilemättä myös maku! Täytyy pitää nämä mielessä, kun tulee tarvis tarjoilla herkkua alkupalaa.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Maissi maistui miedosti, mutta oli kyllä hyvää. Luulin aluksi että maissisuus lettuihin tulee maissijauhosta, mutta tulihan sinne ihan jyviäkin. Kaipa noita voisi "lorauttaa" pakastepussistakin.

    Mihis muuhun maissia esimerkiksi laitettiin? itse tulee käytetty aika harvoin maissia.

    Veera: eikö vaan olekin!

    Virpi: kiitos yhtymisestä!

    VastaaPoista
  4. Maissia tuli leipiin,kakkuihin ,jälkkäreihin.Mun pitäiskin tehdä joskus postaus noista venezuelalaisista maissijutuista.

    VastaaPoista
  5. Yaelian: juu, postaaskin niin minäkin viisastun taas roimasti!

    VastaaPoista
  6. Ihania ruokia ja kauniita kuvia herkuistanne koko kesän ajalta!

    VastaaPoista
  7. kiitos Jonna! vähän laiskanlaisesti on tullut postattua näitä syöminkejä, kun tuntuu että niin paljon ollaan koko ajan liesussa. ompahan säästössä kaikenmoista!

    VastaaPoista
  8. hmm.. ompa herkku! on kaikki mun suuret suosikit samassa paketissa :) oiskohan tämä mukava lähestyvän hääpäivän hemmottelu tuolle miehelle..

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Risulinna: no mikä jottei! hiukan kuoharia tai jopa shamppanjaa kylkeen niin luulisi miehen hyrräävän!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin