lauantai 31. lokakuuta 2009

Välipala siskonmakkarasta

Ruokablogeihin tutustuessani etsin aktiivisesti erilaisia välipalaohjeita. Olin kyllästynyt tarjoamaan aina jogurttia, leipää, karjalanpiirakoita, muroja, vispipuuroa tai muuta vastaavaa. Siksi omassa blogissammekin on tunniste "välipala", joka tosin on viettänyt hiljaiseloa pitkän aikaa. Nyt tunniste saa kuitenkin uuden reseptin, siskonmakkarakierteet.

Me emme ole taivuttaneet siskonmakkaraa aiemmin kuin keittotyyppisiin ruokiin tai pastan kaveriksi. Mieltäni jäi siten kaivelemaan taannoin jonkin kaupan mainosresepteissä vilahtaneet siskonmakkarakierteet. Toteutus tapahtui ihan omin voimin, sillä minulla ei ollut hajuakaan millä nimellä tai mistä alkaisin reseptointia etsimään.

Kierteet tehtiin simppelisti lehtitaikinasta levittämällä päälle siskonmakkaraa kuin tahnaa. Kokeilin laittaa sekaan myös muitakin aineksia. Itse pidin eniten pinaattipitoisesta kierteestä. Lapset mutustivat mieluiten pelkkää ketsuppia ja makkaraa sisältäviä pötkylöitä. Muihin leivonnaisiin laitoin täytteeksi makkaran lisäksi tomaattimurskaa ja harissa-tahnaa. Kaikkiin myös mausteeksi mustapippuria, mutta ei suolaa, sillä makkara itsessään on aika suolaista.

Ainoa ongelma muuten ylihelpoissa kierteissä oli paistaminen. Lehtitaikina vaatii paistamiseen kovaa lämpötilaa, mutta silloin kierteet jäävät sisältä raaoiksi. Tämä ei tietysti ole suositeltavaa raakamakkaran osalta, eikä lehtitaikinakaan hyvältä raakana maistu. Niinpä annoin kierteiden olla ensin kovalla lämmöllä uunin keskivaiheilla noin vartin ja sitten siirsin ne uunin alatasolle. Kikkaile sinäkin miten parhaaksi näet, mutta ennen paiston lopettamista tarkista kypsyys leikkaamalla yksi kierrepötkylöistä halki.

Tarkkoja mittoja minulla ei ole antaa, sillä leipomishetkestä on vierähtänyt jo tovi. Muistelisin kuitenkin laittaneeni puolikkaan makkaransisälmyksen yhdelle taikinalevylle.

SISKONMAKKARAKIERRE PINAATILLA

lehtitaikinaa
siskonmakkaraa
mustapippuria
ketsuppia
pinaatinlehtiä

Sulata lehtitaikina ohjeen mukaan. Laita pellille. Levitä taikinan päälle ketsuppia. Purista siskonmakkaroista makkara-ainesta taikinalle ja levitä tasaiseksi niin että toisesta päästä hiukan jää taikinaa näkyviin. Mausta mustapippurilla. Laita päälle tuoreita pinaatinlehtiä. Rullaa kääretortun tavoin löysähkösti. Katso paistamisesta reseptin yläpuolelta.
Nauti ihanasti murustuvaista kierrettä kaffeen tai maidon kanssa.

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen välipalaohje! Aikoinaan vielä lihansyöjänä siskonmakkara oli yksi lempparimakkaroista...

    VastaaPoista
  2. Yaelian: Siskonmakkara on kyllä hyvää! en vain ole ennen ymmärtänyt käyttää makkara-ainesta muut kuin plumpsauksina.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon kuukauden ruokablogille! Mä kyllä toivoinkin, että olisitte seuraavana - nimitys on ansaittu!:)

    VastaaPoista
  4. Heips,
    Oon toteuttanut näitä leikkaamalla kierteet noin 2cm pätkiin ja kypesntänyt "kyljellään", kierteitä ovat, vaikk'eivät pötkylöitä. Kannattaa kokeilla myös muun tyyppistä taikinaa, esim suolaisille piirakoille tai juustosarviin tarkoitettua.

    VastaaPoista
  5. No heips :). Tosi hyvä vinkki, kiitos! Ovat varmasti kauniimpiakin kierre"leivoksina" kuin pötkylöinä ja kypsyvät varmasti tasaisemmin.

    VastaaPoista
  6. "I wanted to take a moment to express my admiration for your dedication to your blog. Your consistent posting schedule and commitment to quality content are truly admirable. Thank you for being a reliable source of inspiration."
    how much does jeff bezos make a second

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin