torstai 19. marraskuuta 2009

Letut kallioimarrekreemillä ja Äidin mansikkahillolla

Tämä ihastuttava jälkiruoka tarjottiin karitsanpotkan painuttua vatsanpohjalle. Oletteko yllättyneitä kun sanon, ettei lettutornia kannattanut kasata kovin suureksi. Alle syöty päkäpää meinaten vei vatsassa kaalin kera melkoisesti tilaa, eikä lettujen kanssa tarjottu kreemikään ollut sieltä kevyimmästä päästä.

Mestari Markuksen Ruokamatka-kirjassa tornit olivat korkeampia ja kreemiä enemmän. Uskoisin tämän puolitetun reseptin riittävän jälkiruuaksi neljälle. Me teimme koko satsin ja sitä syötiin vielä lasten kanssa aamupalallakin.

Letut voi paistaa aivan hyvin etukäteen ja tornitkin koota ennen ruokailun aloittamista. Kreemi on niin paksua tavaraa, ettei valu kyllä väleistä pois. Pidimme mauista jäähtyneinä.

Kallioimarteen voi korvata vaniljalla, kuten alkuperäisessä reseptissäkin oli tehty. Ja letut voi tehdä pyöreinäkin. Mainittakoon vielä että maizenan määrä todella on tuo hulppeat 40 grammaa. Kallioimarre tällä määrällä maistui vienosti, seuraavaksi laittaisin hiukan enemmän.

LETTUTAIKINA
2 dl kulutusmaitoa
1 luomumuna
½ desiä jauhoja joista osa vehnä-, osa ohrajauhoja
½ tl sokeria
¼ sitruunankuorta raastettuna
voita paistamiseen

Sekoita kaikki aineet. Anna turvota ½-2 tuntia. Paista valurautapannulla voissa.

KALLIOIMARREKREEMI
n. 20 cm kallioimarteen juurta (tai ½ vaniljatanko)
2,5 dl kulutusmaitoa
75 g sokeria
3 munankeltuaista*
40 g ohrakasta tai maizenaa
voinokare viimeistelyyn

Pilko kallioimarre (tai halkaise vaniljatanko) laita maitoon ja hauduta liedellä miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Sekoita joukkoon maizena. Yhdistä maito keltuaisvaahtoon ja saosta liedellä puukauhalla. Varo ettet lämmitä seosta liikaa, ettet saa munakokkelin paloja liemeen.

Massa on valmis kun se on oikein paksua. Puserra se siivilän läpi. Sekoita joukkoon voinokare. Nakkaa massaa ohukaisen päälle, aseta ylle seuraava ohukainen ja toista, kunnes olet saanut mukavankokoisen jälkiruuan.

Tarjoa Äitisi keittelemän mansikkahillon kanssa.

* Valkuaiset voit aamulla paistaa yhteen munaan sekoitettuna pannulla muun aamupalan lisäkkeeksi . Esimerkiksi.

3 kommenttia:

  1. Herkullista! Kallioimarrekreemi kuulostaa niin viehättävältä!

    VastaaPoista
  2. Teidän kallioimarrefiksaatiossanne on jotain hyvin viehättävää.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: niin minustakin,molempiin :)

    ari: ei se olemikään fiksaatio!:) uutta raaka-ainetta vain kokeillaan kaikenmoiseen, menestyksellisesti!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin