torstai 10. joulukuuta 2009

Saludos soleados de Gran Canarias! 1/2

... eli aurinkoiset ja lämpimät terveiset Gran Kanarialta, tarkemmin sanottuna sen eteläpuolelta Inglesistä. Nautiskelimme tuolla saarella männäviikon perheen kesken touhuten ja välillä ihan lilluen ja maaten vaan. Jotenkin loma tuntui taas loppuvan ihan kesken...

Kanarianmatkailu tuntuu jakavan ihmisiä melkoisesti. Jukka on ollut saarella usein lapsuudessaan ja halusi tutustuttaa meidät muutkin paikkaan. Me tykkäsimme kovasti paikan lämpimyydestä ja helppoudesta lasten kanssa. Parasta muksujen mielestä oli leikkiä aalloissa valtameren rannalla, mutta paljon muutakin touhuttavaa löytyi.

Ruokaelämyksiä emme paikalta suuremmin odottaneet, mutta niitäkin koimme! Suomenkieliset ruokalistat ja muut hiukan himmensivät ulkomaillaolofiilistä, mutta kun tuon tiesi jo mennessään, osasi asiaan suhtautua.
Tämä reissu oli syöminkien kanssa siitä poikkeuksellinen, että kokkailimme aika paljon myös itse. Lasten päiväunien vuoksi hotellille täytyi palata joka tapauksessa ja kun jälkikasvumme on alkanut ruuan suhteen hiukan nirsoilemaankin, oli kukkaron sisällön kannalta pelkästään järkevää toimia näin. Paistelimme ruokia puuttellisessa, mutta riittävässä keittiössä tyylillä helposti herkkua. Sardiinifileet houkuttelivat kokeilemaan ja paistoinkin niitä pannulla silakkafileiden tapaan. Ruodot olivat kotoista hopeakylkeämme kookkaampia, mutta silti syötävän pehmeitä. Tykkäsimme Jukan kanssa molemmat kalan "lihaisuudesta" ja pehmeästä mausta.

Iltaisin lasten mentyä unille nautiskelimme juustoja ja viiniä, yhtenä iltana serranoakin. Kuvassa tönöttävät juustot ovat molemmat espanjalaisia. Tissin muotoinen, miedonmakuinen juusto tottelee nimeä Tetilla. Nimi tarkoittaa Wikipedian mukaan pientä rintaa. Tummapintainen herkku oli jotakuinkin parmesaanin rakenteinen herkku, jonka luonteikkaasta, suolaisesta mausta pidimme kovasti. Tämä Queso Curado Mezcla oli sekoitus lampaan-, vuohen ja lehmänmaitoa. Jos tummaa kuorta eksyi mukaan, maku oli suoraansanottuna kamala, mutta ilman kuorta oikein maistuva.
Kanarialaiset ryppyperunat eli Papas arrugadas pääsivät maisteluun heti ensimmäisenä iltana. Suolaiset potut olivat mainio uusi tuttavuus, jota tulemme varmasti tekemään kotonakin. Ohjeistusta kokkailuun voi hakea vaikka Polkkikselta. Perunoiden kanssa tarjottiin erilaisia "kastikkeita", joista herkullisimmaksi meidän perheessämme rankattiin kauniin punainen, paprikapitoinen Mojo Rojo, joka maistui mausteisen miellyttävälle. Kuvassa lautasella makaa pottujen seurana pieniä kalmareita grillattuna.

Keskipaikkeilla lomaamme myös Jukan isä ilmestyi maisemiin avovaimonsa kanssa pakoon pimeää Pohjolaa. Papan toimiessa ansioituneesti lapsenvahtina me suuntasimme piffeille ravintola Las Brasas:iin melkein nurkan taakse mainiolta hotelliltamme. Meidän piti mennä toisaalle, mutta paikka ei ollutkaan auki maanantaisin, jolloin lapsemme olivat vahdittavina.

Las Brasas oli ihan ok. Tarjoilijoiden kiireisyys ärsytti, samoin turhanärhäkkä tuttavallisuus. Entrecote oli valtava, ja paistettu hyvin; pinta oli rapea, mutta sisus toivotun punainen. Kertakaikkisen hyvää. Jukan pippuripihvin kastike oli hyvää. Kaikki muu jotakuinkin keskivertoa.

Jälkkärit olivat upeita ulkonäöltään, mutta maku petti. Etenkin Jukka kritisoi valmiskermavaahdon keinotekoista makua. Minähän en kermavaahtoa syö.

Laskun kanssa pöytään tuli kanarialaiseen tyyliin makeaa ja oi niin hyvää hunajarommia. Tiesitkö muuten että Gran Kanarialla sijaitsee Euroopan vanhin rommitehdas?

Hedelmät paikanpäällä olivat ihania! Terassimme edustallakin kasvoi banaanipuu.
Guavaa maistoimme ensi kertaa ja yllätyimme sen mausta, joka muistutti jotakuinkin vadelman ja mansikan sekoitusta.
Papaija päätyi suuhumme myös ensikertaa. Aluksi hedelmä oli turhan kova, mutta puolen vuorokauden kuluttua avaamisesta jo syötävänpehmeä, melonimainen. Herkkua oli tämäkin, kuten myös upeanlilat luumut, mandariinit ja pienet banaanit!

Jätskitauko!

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta Kanarian lomalta! Itse olen ollut siellä (aina Tenerife)3 kertaa, lapsen kanssa silloin kun oli vielä lapsi....ja ihan hyviä muistoja on.
    Tuota Tetilla-juustoa kokeilin viime Espanjan reissullani,oli ihan hyvää ja nauratti se muoto:D

    VastaaPoista
  2. Kivalta lomalta kuulosti. Ja huomattavasti onnellisemmin terveyden kannalta menneeltä kuin oma kokemukseni 11-vuotiaana uutta vuotta perheen kanssa vietettäessä, jolloin koko perhe sai ruokamyrkytyksen. Sitä ennen kyllä merestä, luonnosta ja auringosta nautittiin. Lämpöä ja aurinkoa kaipaisi jo hieman tännekin, mutta toisaalta viihdyn hyvin tunnelmallisissa joulujutuissa (tänään on vuorossa suklaa ja viini -tasting).

    Tällainen ennen joulua vietetty loma kuulostaa hyvältä ajatukselta, rauhoittaa varmaan jouluvalmistelujen kiireyttä (jos sellaista nyt sitten on alkuunkaan) ja saa nauttia läheisten seurasta.

    VastaaPoista
  3. Meikäläisen tetillat täällä hytkyy naurusta ;-D Onhan se aika ihana ajatus, että olisivat kiinteitä kuin juusto.... Sori tää sekoilu. Tervetuloa takaisin!

    Kanarialla olen ollut varmaan parikymmentä kertaa ja pidän Teneriffasta ja Teidestä. Nyt on varmaan aurinkopatterit ladattuina jouluksi :-) Ja tavallaan on välillä hyväkin ehkä matkustaa paikoissa, jotka eivät ole kulinaarisesti niin yybereitä... Osaa sitten arvostaa suomalaistakin pöperöä ja niitä omiaan tietysti :-D

    Jeejee. Heippa!

    VastaaPoista
  4. Kanarianperunoita, kivaa! Yhdet tuttuni ovat just nyt joulukuun Kanarialla ja olin ajatellut panna heidät ottamaan tarkempaa selkoa kyseisestä perunaherkusta. Mutta tästähän saikin nyt kätevästi vinkkiä.

    VastaaPoista
  5. Ystäväni oli pikkuisen tyttönsä kanssa ihan muutama viikko sitten myöskin Kanarialla ja arvosti myös lapsen kanssa matkustettaessa paikan helppoutta.

    En ole itse koskaan käynyt Kanarialla, mutta luulen, että se on turhan aliarvostettu matkakohteena.

    Kivaa vaikutti teilläkin olleen, ihana varmasti joulun alla päästä lämpimään! Sitä itsekin jo niin kaipaisi aurinkoa.

    VastaaPoista
  6. Arvuuttelinkin, että missä reissussa olette, kun ei blogissa tapahtunut mitään. Kanaria ei kyllä käynyt kertaakaan mielessä ;)

    Mä olen siellä kanssa aina ihan mukavat lomat viettänyt, nelisen kertaa muistaakseni. Ainoan kerran aikuisena 3 vuotta sitten ja totesin oikein toimivaksi lomakohteeksi edelleen, nimenomaan tuon helppouden takia. Aivot narikkaan ja auringosta nauttimaan :) Ja rypppyperunat + mojo on must, niistä hra Patalintukin pitää, vaikka vielä ei ole paikanpäälle suostunut lähtemään ;D

    VastaaPoista
  7. Yaelian: oli meillä mukavaa! laitan vielä jatko-osaa jahka kerkiän.

    Rauna: Loman pitäminen juuri nyt tuntui meistäkin hyvältä, vaikka ajatus lähtikin siitä ettemme keväällä pysty vapaata näin kauaa viettämään. Pimeys ja kosteus vaihtui hetkeksi aika ajoin porottavaankin aurinkoon.

    Saarella oli nyt kuulemma jylläämässä ärhäkkä vatsatauti, mutta taisimme välttää sen. Tai ans kattoo nyt...

    Ylimuuli: tetillatpa hyvinnii! :)juustossa oli kova, noin ½ senttinen "kuori", jonka alla oli lämmetessään hyvinkin pehmoista juustoa.

    aurinkopatterit on hyvinkin ladattu, vaikka enempi ois ollu parempi.

    pöperöjen arvostus on totta. ja yhden aika pliisun ravintolan jälkeen tuumattiin että saadaan helposti itse tehden huomattavasti halvemmalla vähintään samantasoista ruokaa.

    puhuttiin että tästä pimeänajan matkasta voisi ottaa perinteen (sikäli mikäli työt antaa periksi). Teneriffaa jo mietittiin.

    paluu arkeen tuntui aluksi tosi ankealta, vaan nyt lumen myötä näyttää jo valoisammalta!

    Rosmariini: potut sopivat erinomaisesti lihan kanssa! että siitä voisi tulla helposti ensi grillailukesän lisukeherkku! saimme perunoita kahdesti mustekalojen kanssa, mutta oikeasti tuhdimpi lisäke on kyllä mielestäni paikallaan. Kanarianperunat ovat kyllä rustiikkisen maistuvaa apetta!

    Virpi: aurinko teki kyllä hurjan hyvää! olin itse ekaa kertaa millään Kanariansaarella ja minäkin koen nyt että kohde on liian aliarvostettu. siellä oli vaikka mitä nähtävää ja tehtävää tai sitten voi olla vaan.

    VastaaPoista
  8. Rva Patalintu: taidettiin olla samoihin aikoihin näpyttelemässä.

    voip olla että junnun myötä teidänkin reissunne Kanarialle häämöttää lähitulevaisuudessa ;).

    noita mojoja oli erilaisia, jotkut majoneesityyppisiä ja toiset avokadopohjaisia, mutta maistamistamme plaaduista suosikkimme oli tosiaan tämä Mojo Rojo.

    VastaaPoista
  9. Rosmariini: siis tuhdimpi liha tms. näille potuille olis hyvä (aina sitä joutuu korjailemaan sanomisiaan).

    tosin perunat menee itsekseenkin tuon mojon kanssa nautittuna.

    VastaaPoista
  10. Niin joo, onhan niitä muitakin. Mulle vaan ainut oikea juurikin tuo punainen, siksi se on siis se "mojo" ja muut on jotain muuta :)
    No, mojo verdekin menee jossain tilanteessa. Mutta nuo majoneesisotkut ei kyllä...

    VastaaPoista
  11. Rva Patalintu: mullekaan mojoneesisotkut ei mene :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin