tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pestokuorrutettua voitaikinaa parmesaanihunnutetulla lohella

Tämä ruoka oli helppoa, hyvää ja mielestäni kivan näköistä. Alkuperäinen ohje on Kulttuureja sekoitellen blogista. Muutin sitä ihan vaan pikkuisen niin että maistuisi kaikille meidän perheessä. Ja maistuihan se, nam!

voitaikinaa
lohta
mustapippuria
suolaa
pestoa
parmesaania

Laita pellille voitaikinaa annospaloina, joka meillä tarkoitti puolikasta suorakaidepalasta. Aseta samalle pellille viereen myös lohifileitä, joiden päälle on suositeltavaa ripsutella mustapippuria ja suolaa.

Voitele voitaikinapalat kananmunalla. Ja nyt loistavia vinkkejä, jotka sain tässä yhtenä päivänä Nelleltä. Voitaikina vaatii kohotakseen vähintään 225 asteen lämmön. Taikina kohoaa hyvin, kunhan et voitele taikinan reunoja eli lehteviä kerroksia yhteen. Aika näppäriä vinkkejä, eikö?
Eli sitten pelti 225 asteiseen uuniin kunnes voitaikina on kohonnut ja kala kypsää. Tähän menee kymmenisen minuuttia.

Sitten vain kokoat annoksen laittamalla voitaikinan alle, pestoa päälle ja tähän päälle lohi. Me vuolimme lohen ylle vielä muutaman parmesaanilastun.

Kalan kanssa syötiin höyrytettyjä vihanneksia, joita edustivat tällä kertaa parsakaali, porkkana ja sipuli. Ripaus suolaa kasviksille ja eikun syömään!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

1-vuotias ruokablogi!


Blogimme täytti eilen vuoden. Tämä aika on mennyt hurjan nopeasti, niin kliseinen kun tuo sanonta onkin.

Olemme nauttineet tästä uudesta harrastuksestamme ihan hurjasti. Ruokaa on tehty ennenkin, samoin valokuvia on räpsitty aiemminkin, mutta nyt tähän kaikkeen on tullut ryhtiä ja mielekkyyttä paljon enemmän. Olemme tavanneet blogailun kautta ihania ihmisiä, joihin muuten tuskin koskaan olisimme tutustuneet. Keittiöömme on rantautunut vuoden aikana meille uusia raaka-aineita kuten mm. tofu, tuore pinaatti ja mirini - jäädäkseen. Olemme oppineet paljon kanssablogaajilta ja luotamme että näin tapahtuu jatkossakin.

On ollut ilahduttavaa saada kommentteja postauksiimme. Mukavaa että teitä kiinnostaa mitä keittiössämme puuhataan ja ilahduttavaa kun viitsitte kommentoida takaisinkinpäin!

Emme ehdi juhlistamaan tätä merkittävää päivää sen kummemmin, sillä perheemme on hajallaan pitkin Suomea. Siirsimme juhlintaan siihen päivään, kun upeat 100 000:n kävijän määrä tulee täyteen. Sitä odotellessa... :)

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Rotinoita sairaalaan


Kun joku on hyvin pieni,
hän yllättää voimallaan
kuin aavojen merien pauhu
on kätketty pisaraan.

Kun joku on hyvin pieni,
hän valloittaa sydämen
kuin hentoinen auringonsäde
kuin rohkeus siemenen

-Anna-Mari Kaskinen-

Siskolleni ja hänen miehelleen syntyi eilen esikoinen. Pian lähdemme katsomaan tuota suurta pientä ihmettä ja tuoksuttelemaan vauvatuoksuja.

Syötävinä tuliaisina aiomme viedä karkkitutteja, jotka on tehty hedelmäkarkeista ja sienivaahtokarkkien jalkaosasta liittämällä ne yhteen pikeerillä. Idea lähti täältä.

Tämä kissapoikapipari sai muotonsa tyttäremme värityskirjasta tehdyn paperimuotin avulla. Koko kisu on pursotettu elintarvikevärein värjätyllä pikeerillä. Pursottelu ei ole kovin tasaista, mutta eipä ole harjoitustakaan paljon takana. Tein samalla Hello Kitty neitokaisen. Täytyy hattua nostaa niille jotka tekevät vastaavia kymmenittäin. Minulle riittivät nuo kaksi aivan mainiosti.

Toivottavasti pikkumies saa maistaa piparia ja nameja tissimaidosta.

Kun nyt ei vaan itselle iskisi vauvakuume...

Tiedoksi tiedottomille, että ROTINAT ovat ruokaviemisiä vauvaperheelle. Näin tuoreiden vanhempien ei tarvitse miettiä vieraiden kestitystä.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Viskillä viimeistelty kylmäsavulohirisotto

Aaaah! Mitä makuja! Viski maistuu selkeästi yhtyen upeaan savunmakuiseen kalaan. Ei tarvinne hehkuttaa enempää, koittakaa itse jos ette usko. Ja varsinkin jos uskotte!

Blogimme vaikka kuinkamonennes risotto, ihan vaan siksi että ne ovat niin hurjan hyviä! Ohje on ennenkin kehumastamme Vivi-Ann Sjögrenin kirjasta "Vivi-Annin keittiössä".

sipuli silputtuna
voita iso nökäre (ainakin 100g)
5 dl riottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kuumaa kalalientä
100 g kylmäsavustettua lohta suikaleina
noin 1/3 dl + loppuun pirskaus viskiä (meillä Glenfiddich)
1 dl kermaa
suolaa

Laita kalaliemi kuumenemaan kattilaan.

Nakkaa toiseen kattilaan, pataan tai pannuun voinökäre ja kuullota sipuleita siinä. Lisää riisi. Sekoittele muutama minuutti kunnes riisit näyttävät hiukan läpikuultavilta. Hulauta joukkoon viini, jota ei ole pahitteeksi siemailla myös risottoa valmistellessa. Anna imeytyä ja alkoholin höyrystyä, menee minuutti kaksi. Tuoksut ovat upeat!Ala lisäilemään kalalientä kauhallinen kerrallaan riisien joukkoon sitä mukaa kuin se imeytyy. Sekoittele silloin tällöin.

Paista toisella pannulla lohisuikaleita voissa. Lisäää niihin viskiä ja kerma.

Kun risottosi on melkein valmis, eli riiseissä on vielä purutuntumaa, kääntele kermainen lohi riisien joukkoon. Mausta voilla, jolloin risotto saa myös kauniin kiillon. Tätä voiloppusilausta italiassa kutsutaan kuulemma nimellä mantecare. Tarkista makua vielä tarvittaessa suolalla. Laita nyt lasten annokset lautasille. Lisää vielä hiukan viskiä, sekoita ja anna makujen tasaantua kannen alla ihan vain minuutin, jonka aikana voit ottaa kuvan lasten annoksesta.

Nauti risottoonkin käyttämäsi valkoviinin kanssa. Ihme on jos ei maistu!

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kazakstanilainen pata illalliseksi Nursultan Nazarbajeville

Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev vierailee parhaillaan Helsingissä. Hänen tulonsa kunniaksi teimme Reinin Lihan ohjeen mukaan varsin makoisaa Kazakstanilaista pataa. No, Nursultan ei tietenkään ehtinyt meille illalliselle, sillä hänen kalenterinsa oli täyttynyt muun muassa Tarjan ja Matin tapaamisista. Nautimme siten tästä mainiosta pataruuasta perheemme kesken.

Tässä tarvikkeet neljän hengen pataan:

n. 0,5-1 kg karitsan lapaa tai niskaa paloina
2 sipulia
1 paprika

Kastike:
1,5 tl kardemummaa
1,5 tl currya
1 prk smetanaa
suolaa

Sekoita kaikki kastikeaineet keskenään ja kuumenna kiehuvaksi. Alkuperäinen ohje neuvoo suurustamaan tarvittaessa ohrakkaalla, mutta mielestäni tämä kastike on jo valmiiksi riittävän sakeaa. Hyödynsin jälleen mainiota emaloitua Sarpanevan pataa. Ruskista lihat padassa. Kaada päälle pilkotut sipulit ja paprika. Kaada sekaan vielä kastike ja sekoita. Laita pata uuniin 180 asteen lämpöön noin kahdeksi tunniksi. Tarjoile riisin kanssa.

Aika pitkä valmistusaika tällä padalla on, mutta lopputulos on erittäin hienostunut. Kasvikset kannattaa jättää aika isoiksi paloiksi, sillä ne pienenevät lähes olemattomiin kypsennyksen aikana.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lanttukuutiot kermalla tai oluella

Löysimme tämän lanttukuutio-ohjeistuksen Insanityn luotsaamasta Decapitated-blogista. Oli oikein hyvä, erilainen lisäke. Hunaja maustoi juureksen makeahkoksi kerman huolehtiessa täyteläisyydestä. Oikein suositeltavaa!

Toisella kertaa kokeilimme vastaavaa ohjetta, jossa kerma korvattiin oluella. Hyvää oli sekin. Olut maustoi lanttukuutioihin aika särmän maun, vaikka käytimme ihan jääkaapista löytynyttä perusolutta, Koffia kenties. Olutlantuista jätimme hunajan ja oreganon pois.

1 iso lanttu
1 keltasipuli
1,5 rkl hunajaa
2 dl kermaa tai olutta
30 g voita
tuoretta tai kuivattua oreganoa
suolaa
pippuria

Kuori ja kuutioi lanttu pieniksi, puolensentin kuutioiksi.Hienonna keltasipuli silpuksi.Kuumenna voi laakeassa pannussa. Lisää lantut ja sipuli ja freesaa kevyesti.Lisää kerma, hunaja ja oregano ja kypsytä miedolla lämmöllä reilut 10 min tai kunnes lantut ovat pehmenneet. Lisää suolaa ja pippuria myllystä maun mukaan.

Tämän lisäkkeen kanssa nautiskelimme juustotäytteisiä jauheliha"pihvejä", olutryyditteisten kanssa meni nautapihvi.

Viime kesänä kokkasimme hieman vastaavanlaisen, mutta kevyemmän lisäkkeen juuriselleristä. Sitäkin suosittelemme lämpimästi!

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Filoneitsyys meni pinaatin ja halloumin kanssa

Filotaikinaa on pitänyt kokeilla siitä asti kun Kurpitsamoskablogin neitokainen maistatti meillä moisia leivonnaisia taannoisessa tapaamisessa. Ja nyt, melkeinpä seuraavana päivänä Risulinnan emäntä muistutti niistä kehuen hommaa vielä helpoksi ja nopeaksi. Halusin uskoa Risulinnan emäntää ja noukin leivinpaperitötsän näköisen pakkauksen kaupan pakasteesta.

Onneksi poimin, sillä filoaskartelu oli helppoa ja nopeaa. Lopputulos oli rapsakan maistuvaa ja sopi erinomaisesti keiton kanssa natusteltavaksi. Suosittelemme!

Anna filotaikinan sulaa pakkauksessaan huoneenlämmössä noin 2 tuntia. Itse sulatin kääröä vain 1,5 tuntia ja lopputulos oli oikein hyvä!

Tee täyte sillä aikaa kun taikina sulaa. Omaan täytteeseen otimme mallia Divaani-lehden numerosta 6/08 tehden vain puolikkaan, näin:

noin 80 g pinaattia
2 rkl pinjansiemeniä
100 g halloumijuustoa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja mustapippuria
voiteluun ½ dl öljyä (sulatettua voita tai kananmunaa)
(öljyä pannulla paistamiseen)

Keitä tuoreita pinaatinlehtiä kiehuvassa vesitilassa hetki niin että lahdet painuvat kasaan. Valuta lävikössä. Laita kaikki aineet monitoimikoneeseen ja pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Jos et omista monitoimikonetta, mieti taas kerran pitäisikö se pistää hankintalistalle ja hakkaa ainekset veitsellä pieneksi silpuksi.

Ota pakkauksesta vain tarvitsemasi määrä taikinalevyjä ja rullaa loput takaisin. Risulinnasta luin hyvän vinkin, että vielä käyttämättömät taikinalevyt säilyvät tiiviisti pakattuna jääkaapissa noin 2 viikkoa.

Jos teet filoleivonnaisesi kolminkertaisella taikinalla, seuraa tulevia ohjeita. Yksikin kerros riittää. Ohjeessa käskettiin olemaan ripeä, mutta meillä ainakin normaali hommailuntahti riitti. Uhkana kuuluu olevan taikinan kuivuminen ja sen jälkeen hankala käsittely.
Levitä ensimmäinen taikinalevy pöydälle ja sivele se valitsemallasi "tökötillä", meillä käytettiin öljyä. Laita toinen taikinalevy tämän päälle ja toista voitelu. Aseta tämän päälle kolmas levy, jota minä ainakaan en enää voidellut. Toisella kertaa yhtä taikinakerrosta käyttäessäni voitelin sen ainokaisen.
Leikkaa taikinalevy haluamasi kokoisiin paloihin, meillä pidemmältä reunalta jaettiin levy neljään, kapeammalta reunalta kolmeen osaan. Näin saimme aikaan 12 pientä levyä. Levitä täyte joka taikinapalaan.
Rullaa kääröksi. ”Liimaa” taikinareuna kääröön olemassa olevan levitteesi voimin, tai lisää sormiisi hiukan vaikkapa öljyä ja auta taikinaa liimaantumaan niin että paketti pysyy kasassa. Kääröstä tulee suurinpiirtein sellainen peukalonkokoinen mötikkä.

Koska meillä kääröjä tuli paistinpannullisen verran, paistoimme ne liedellä. Kääntelimme kääröjä tämän tästä öljyisellä pannulla saadaksemme joka puolelle ruskettuneen, rapsakan pinnan. Suurempi määrä kypsentyy kätevästi uunissa.


torstai 19. maaliskuuta 2009

Aamuhetki kullan kallis

Aamupala on perheessämme pakollinen. Ilman sitä ei lähde päivä käyntiin. Minähän olen kotona lasten kanssa (lue: ei töissä), joten nautimme arkisinkin aamuruuat porukalla. Reissussa hotellin tarjontaan on kuuluttavat aamupala, mieluiten buffet-sellainen. En halua lähteä ilman kahvia ulos ovesta etsimään sopivaa kahvilaa enkä aamuäreänä ainakaan saisi ketään kanssani tuolle metsästyskeikalle.

Istumajärjestys kotioloissa aamupalalla keskittyy Hesarin ympärille. Juhlapäivinä taas koko perhe kokoontuu aamupalalle vanhempien sänkyyn. Tällöin räätälöidään ruuat sankarin mukaan. Pastikselle esimerkiksi on ehdottomasti oltava pekonia, minulle croissanttia ja lapsille karkkia. Sänkysyöpöttelyn jälkeen vaihdetaan yleensä lakanat. Arkisin huvituksiin kuuluu vain se Hesari, viikonloppuisin lapset joskus katsovat samalla telkkaria.

Pakollinen osa aikuisilla aamupalalla on jo edellä mainittu kahvi. Pastapää ehtii arkisin hörpätä yleensä yhden kupin, kun minä jään vielä nautiskelemaan kupin jos toisenkin tietokoneen ääressä mutusteltavien ja lehden loputtua.
Lapset juovat aamupalalla maitoa, ”juhlapäivinä” (tuore)mehua.

Loput osaset kootaan sitten ikään kuin palasista, joita useimmin edustavat seuraavat. Valitse siis joka kappaleesta yhtä, kiitos:

ruisleipää, sämpylää, sekaleipää, croissanttia tai karjanpiirakkaa – päälle sitä sun tätä, tarkoittaen usein salaattia, juustoa, leikkelettä ja tomaattia tai paprikaa (lapsille ei laiteta noita vihanneksiloita kun eivät kuitenkaan syö)

hedelmää, jota usein edustavat banaani, päärynä, omena tai viinirypälekikkareet

kulhollinen muroja hillolla ja maidolla, itsekeiteltyä kiisseliä muroilla tai ilman, vispipuuroa maidolla tai jogurttia. jogurttiin on mahdollista saada rusinalisä

harvoin, mutta ainakin juhlapäivinä kattaukseen kuuluvat paistetut munat ja pekoni

sattumanvaraisesti mukaan sujautetaan jotain makeaa, kuten vaikkapa nutella-paahtista

Kun saamme iloksemme yövieraita, pöytään katetaan melkein tämä kaikki, jotta vieraat saavat itse valita mitä ottavat. Silloin tarjolla on myös tuoremehua ja leivänpaahdin nostetaan pöytään.

Blogissamme on oma tunnisteensa aamupalalle, johon olemme koonneet jo huimat kolme postausta. Erityisen ilahduttavia ovat olleet sieltäkin löytyvät, Lettupannulaisten meille ohjeistamat kylmäkohotussämpylät: leivo illalla, työnnä uuniin aamulla. Nämä helpot ja herkulliset sämpylät vierailevat usein aamupalapöydässämme sulostuttaen tuoksullaan ja maullaan.

Mieleenpainuvana aamupalana Pastis mainitsee New Castlen pettymyksen, vakuumileipäaamiaisen, kun mies odotti kunnon rasvaista englantilaista aamupalaa. Positiivisena kokemuksena mies kehuu isänpäiväaamiaisia kotona ja Meksikossa työmatkallaan viiden tähden hotellissa nauttimaansa aamiaista. Jälkimmäisessä oli kuulemma ollut tarjolla muun muassa monenlaisia hedelmiä ja kokkien paistelemia paikallisia erikoisuuksia. Itsellä parhaat aamiaismuistot ovat kotikutoisia ja sänkyvoittoisia.

Mielellämme kuulisimme, mitä tapahtuu Prinsessakeittiön Veeran ja ÄijäArin kodeissa aamutuimaan. Tai mitä ei.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Venetsian tuliaiset




Tämä on nyt sitten vikaviimeinen juttu Venetsiasta. Tämä tiedoksi niille joilla tulee jo korvistakin ulos meidän Venetsia-löpinät.

Esittelemme tässä ruokaan liittyvät tuliaiset, jotka raahasimme kotoSuomeen. Ylläolevassa kuvassa näet Nicola Tenderinin kuvittamat reseptit, joissa ohjeistetaan venetsialaisten herkkujen tekoon. Ajattelimme myöhemmin kehystää niitä vaikkapa keittiöön. Valittavissa olisi ollut myös englannin- tai ranskankieliset versiot, mutta halusimme ehdottomasti italiankieliset.
Tässä alueen omaa Vialone Nano risotto-riisiä, Camparia ja Aperolia Spritzien tekoa varten, grappaa, 30 kuukautta vanhaa parmesaania, pestoa ja mustia oliiveja. Keltaisesta rasiasta löytyy mustekalan mustetta pieninä annoksina vakuumiin pakattuna. Ostin myös "bottargaa" jauheena, koska kaupassa purkin nähtyöni muistin Locatellin käyttäneen "bottargaa" jossain reseptissä. Vasta jälkeenpäin otin selvää, että bottarga on mätiä. Niin että kaikki reseptit, johon käytetään kuivattua mätiä, otetaan suurella ilolla vastaan :).

Nämä kauniin värikkäät lasit ostimme Muranosta, joka on kuuluisa juuri lasinpuhalluksestaan. Pohja ja lasin suu ovat upeasti ovaalit, eri suuntiin. Kuuden lasin setissä jokainen on oman värisensä.

Buranossa käydessämme sijoitimme muutaman rahan kuuteen tällaiseen lautasliinaan, joissa on sukunimemme ensimmäinen kirjain. Hölmömpi voisi luulla niitä nenäliinoiksi, mutta kyllä me ajattelimme yhdistää ne kattaukseen ;). Ehkäpä katamme liinat Venetsiasta ostamiemme suorakaiteenmuotoisten alkupala- ja neliönmuotoisten pääruokalautasten kanssa, josta ei nyt ole kuvaa. Ovat kuitenkin kovin hienot ja valkoiset. Ja painavat. Matkalaukan sisällä varsin painavat. Ostimme lautaset tukkuliikkeestä, joka löytyi sattumalta kun kävelimme Campo Maninilta kohti Palazzo Contarini del Bovoloa. Yksityisasiakkaalle tuotteet myytiin arvolisäveron kanssa. Nyt kun mietin tarkemmin, myöskään ostamastamme hyvästä balsamiviinietikasta ei ole kuvaa, kuten ei myöskään oliiviöljystä.

Yksi parhaista ruokakirjoistamme ikinä on yllänäkyvä Giorgio Locatellin "Made in Italy - Food and stories", jonka hankimme Venetsiasta. Herkullisten reseptien lisäksi kirjasta löytyy tarinoita miehen omasta elämästä sekä myös raaka-aineiden esittelyä. Takana loikoilevat kirjat saimme päälliskaupaksi kun söimme huoltsikalla Länsi-Italian keikalla. Kirjasista löytyi monenmoisia kokeilunarvoisia juttuja.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Carpaccio

Raakaa, laadukasta naudanlihaa, rucolaa, parmesaani-juustoa, mustapippuria ja suolaa. Näin simppeliä on koota kuuluisa annos nimeltä carpaccio. Paljon helpommalla ei ruuanlaitossa pääse! Meidän tapauksessa lihamestari on vielä leikannut lihan ohueksi, eikä sitä tarvinnut siis jäädytellä saadakseen toivotun lopputuloksen. Toiset laittavat annokseen lisäksi oliiviöljyä, jotkut majoneesia, mutta minä pidän tästä raa'an lihan nauttimisesta ihan yksinkertaisesti näin.

Venetsiassa oli pakko maistaa tätä ruokaa, sillä sen sanotaan olevan paikallisen Harry's Barin omistajan Giuseppe Ciprianin keksintö. Emme raaskineet lähteä aitoon paikkaan maistelemaan carpacciota, kun kuulimme pelkän Campari-juomankin maksavan 14 euroa. Päädyimme kotonakyhättyyn versioon, jolloin kahden annoksen hinnaksi tuli nelisen euroa. Ja hyvää oli silti!

Tarinan mukaan ruokalaji keksittiin, kun lääkäri oli kieltänyt kreivitär Amalia Nani Mocenigoa syömästä kypsennettyä lihaa. Toisaalla taas kerrotaan että carpaccio on vanha piementolainen ruoka, jonka Cipriani vain nimesi uudelleen: ennen annosta kutsuttiin simppelisti insalata di carne crudaksi (raakalihasalaatiksi).

Nimi viittaa renessanssimaalari Vittore Carpaccioon, joka käytti maalauksissaan paljon lihanpunaista väriä. Tämän voi omin silmin nähdä esimerkiksi alla olevasta kuvasta, soittajien takana olevasta taulusta. Tarvitset havaintoon joko tosi terävän näön tai taitoa klikata ruutu suuremmaksi :). Kuvan Pastapää on ottanut ollessaan kuuntelemassa klassisen musiikin konserttia Venetsiassa.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Juustomaistinkia


Juustoja Italiassa riitää, voi jestas! Huippukuuluisien Parmesaanin (Parmigiano-reggiano), Buffalamozzarellan ja Gorgonzolan lisäksi joka alueella on erikoisjuustojaan erityispiirteineen, niin Venetollakin johon Venetsia siis kuuluu.

Meillä oli ilo asustaa Venetsiassa Via Garibaldi- kadulla, jossa oli ainakin kolme kauppaa juustotiskeineen. Tämän herran kaupassa tykkäsimme asioida eniten, sillä hän osasi hieman englantia ja tarjosi aina maistiaisia. Minua hän kutsui madameksi, mikä tuntui hiukan hassulta.

Pyytäessäni paikallisia juustoja hän myi meille mm. seuraavia herkkuja: Piave, Asiago, Montasio ja Crucolo. Kaksi viimeksimainittua kohosivat omiksi suosikeikseni. Maistelimme näitä jälkiruuaksi tai muuten vaan, viikunahillolla tai ilman.
Ylläolevan kuvan Calabrialainen savustettu ricotta, ricotta pecorina affumicata, oli mainio löytö. Käytimme sitä raastettuna kuorruttamaan kurpitsagnocchiannosta ja täytettyjä pinaattilettuja. Ja söimme sellaisenaan, kuinkas muuten.

Juustokauppiaalta ostimme myös 30 kuukautta vanhaa parmesaania. Uskomattoman hyvää ihan sellaisenaan, päärynän seurana, pastojen päällä...Pakkohan tätä herkkua oli saada kotiinkin. Ystävällinen kauppias laittoi puolen kilon paloja meille vakuumiinkin ennen kuin toivottelimme "Arrividerci!" - "Näkemiin!". Juustokauppiaan seinälle jäi poikamme hänelle taiteilema piirros ja meidän taskuihimme kauppiaan tarjoamia luomu-karkkeja.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Ilmaista ruokaa, pinaattia ja pancettaa

Voitteko kuvitella, ilmaistakin ruokaa on olemassa. Nimittäin Pastapään Venetsian työpaikalla. Siellä mies herkutteli primeistä secondin kautta dolceen varje dag, eikä yhtään valittanut ettei antipastoja ollut saatuvilla. Kaikista osasista oli myös ainakin kaksi vaihtoehtoa joista valita. Leipää sai ottaa päälliskaupaksi haluamansa määrän. Juomana sai ottaa joko ”pillimehutölkki”-tyyppisen viinin tai vettä pullosta.

Kävimme lasten kanssa yhtenä päivänä vierailemassa Pastapään ”asemapaikassa”, eikä ruokailu meillekään maksanut kuin 8 euroa setti. Valitsimme vähän erilaisia juttuja että pääsimme maistelemaan monenlaista. Kyseisenä päivänä primeinä tarjottiin sienipastaa tai carpacciota, secondina kahta erilaista lihaa taikka vaaleaa kalaa oliivipitoisella kuorrutteella. Secondisatsiin kuului myös halutessa rapsakat perunaviipaleet. Jälkiruokana tarjottiin kahta erilaista vanukasta tai hedelmäsalaattia tuorehedelmistä. Pastan mukaan sai tietysti pikkuruisen parmesaanipussin, ei ketsuppipussia ;). Ruoka oli oikein hyvää hinta-laatusuhteeltaan ja valikoimien runsaus oli iso plussa.

Toisinaan kotiin tullessaan Pastis hehkutti jotain saamiaan ruokia niin paljon, että niitä oli pakko kokeilla kotonakin. Tässä kaksi pinaattista ja pancettapitoista tuollaista:

Pancettatäytteiset pinaattiletut
Nämä ovat yllättävän täyttäviä, joten suosittelisin varaamaan 1-2 lettua per lurkki

Pinaattiletut teen aina tuntuman mukaan kuten tavallisetkin, mutta jos ohjetta kaipaat, kurkistapa vaikka Välispiikin köökkiin tästä. (Itseasiassa tällä kertaa kyllä mittasin aineet merkiten ne ylös mutten löydä lappua mistään)

pancettaa tai pekonia
paksua ruokakermaa
(suolaa)
mustapippuria
kuorrutukseen meillä savunmakuista ricottaa (ricotta affumicata)

Paista pinaattiletut isolla paistinpannulla (voissa).
Paistele pienittyjä pancettapaloja kuivalla pannulla. Lisää kermaa ja mausteita. Anna makujen tasaantua hetki keskenään.
Voitele uunivuoka ja laita sinne lettu kerrallaan. Laita pancettakermatäytettä neljäsosalle lettua, käännä lettu sitten puoliksi ja vielä puoliksi. Toista kunnes letut ovat loppuneet.
Kuorruta haluamallasi juustolla ja laita noin 200 asteiseen uuniin. Anna olla uunissa kunnes juusto on hiukan sulanut ja koko setti lämmennyt. Meillä juusto ei kummoisemmin sulanut. En tiedä johtuiko tuo puutteellisesta kaasu-uuninkäyttötaidostani vai juustosta.

Pinaattipancettapasta
pancettaa tai pekonia
n. 200g tuoretta pinaattia
pari desiä kermaa
pippuria
suolaa
pastaa

Laita pastavesi kiehumaan, mukaan suolaa ja veden kiehuessa pastat.
Huuhtele tuorepinaatti hyvin ja laita kattilaan huuhteluvesineen. Keittele kunnes pinaatti on selvästi painunut kasaan. Voit myös syömistapahtumaa helpottaaksesi pieniä pinaatinlehtiä. (Siirrä pannulle ja) lorauta sekaan pari desiä kermaa. Mausta ja nauti!

Bonuksena tällainen aika erilainen kuva Venetsiasta:

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Aavemaisemia ja pinaattilisäke

Aloitetaan simppelillä, mutta minua oivalluksenomaisesti ilahduttaneella pinaattilisäkkeellä, josta siirrytään sitten pian karmaisevampiin kuviin ja kuvitelmiin...

Olen aiemmin ollut aika laiska tuoreen pinaatin käyttäjä. Pakastettuna sitä on uponnut useasti lettuihin - lapsemme rakastavat pinaattilettuja- mutta muuten käyttö on ollut olematonta. Se kuitenkin muuttui Venetsiassa.

Tämä helppo ja maukas setti syntyi kädenkäänteessä, jahka oli saanut pestyä pinaatit valtavasta hiekkamäärästä puhtaaksi. Parhaimmillaan lisäke oli lohen kanssa, mutta kanankin kanssa menetteli. Ohje löytyi Maarit Enkovaara-Astraldin kirjasta ”Intohimona Italia”.

pinaattia tuoreena
rusinoita (liotettuna tai meidän tyylillä ei)
paahdettuja pinjansiemeniä
voita paistamiseen
Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla.

Pese pinaatti huolellisesti (voit poistaa lehtiruodit mutta minä en niin tehnyt koska olivat sen verran hentoisia) ja laita sitten kattilaan. Kiehauta lehtiä huuhteluvedessään niin että painuvat kasaan. Tämän voit tehdä hyvissäajoin ennen tarjoilua. Kun ruuan aika tulee, paista vielä pinaatti nopsaan pannulla voissa, lisää siemenet ja rusinat. Siinä se, noin helppoa! Ja namia!

Sitten siihen aavemaiseen osuuteen, hu huu...! Libreria Del Campolta Dorsodurosta löytyi kirja "Venetian legends and ghost stories - guide to places of mystery in Venice". Vaikka näen painajaisia karmaisevista tarinoista, jokin niissä vetää puoleensa. Pakko opus oli ostaa ja lähteä taas kiertelemään kameran kanssa, VALOISAAN aikaan :). Minulla on liian vilkas mielikuvitus, tiedetään... Kirja vie moniin sellaisiin paikkoihin, joihin "perusturisti" ei ehkä muuten päätyisi.
Tänne en menisi pimeällä, niin naurettavaa kuin se onkin. Tarina tähän ahtaaseen sotoportegoon liittyen löytyy nimellä "The death shawl".
Nämä leijonapatsaat taas liittyvät linkin takaa löytyvään tarinaan "The invisible beasts".



"Kuoleman kuja", jossa legendan mukaan teloitettiin "epävirallisesti" ne, joita kymmenmiehistö (Dogen ohella päättävä elin Venetsiassa aikoinaan) piti vaarallisena. Mene ja tiedä totuudenperäisyydestä, mutta mikään houkutteleva calle ei ole.

Tähän San Pietron kirkkoon liittyy tarina sulhasesta, joka kuolemankin takaa tuli vaatimaan vielä elävän, mutta hänelle lupautuneen morsiamen kättä.


Tämän patsaan kummitustarina oli oikeastaan ihan älytön, mutta tykkäsin itse patsaasta. Minusta se on hieno, koska siinä on yhdistetty sammaleista luonnonkiveä ja veistoksia.

Tähän sydämeen liittyy tarina merimiehestä joka pyydysti merenneidon. Jos rakastavaiset koskevat tiilisydäntä samaan aikaan, heidän rakkautensa kestää ikuisesti... Naura vaan, mutta ei kai siitä haittaakaan ollut :).

The palace that kills on uskomaton tarina siitä, miten yhden Canal Granden varrella olevan palatsin omistajia seuraa uskomaton kirous...

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Visiittimme Venetsiassa alkaa olla ohitse

Visiittimme täällä Venetsiassa on päättymässä. Itse asiassa kun tämä postaus pläjähtää nettiin ajastettuna, istumme (toivottavasti) lentokoneessa matkalla kotiin. Vielä hieman mietityttää kaikkien kamojen rahtaaminen paatteihin ja kentälle kun on nuo juniorin rattaatkin, mutta eiköhän siitäkin taas selvitä. Onneksi ystävämme veivät alkuviikosta laukullisen tavaraa mennessään, mistä oli valtava apu!

Alkuvuotemme täällä saarella on ollut täynnä hämmästelyä, kauneutta ja erilaisuutta. Olemme tutustuneet uusiin ihmisiin saksalaisesta oopperalaulajattaresta Pastapään kollegoihin. Suuntaamme kotiinpäin monta kokemusta rikkaampina ja toivottavasti niistä myös viisastuneina.

Makujenkin kannalta Venetsian aikamme on ollut antoisa. Meidän on ollut tyytyminen pääosin omiin keitoksiin, sillä ravintolahinnat ovat täällä aika kovat ja me säästämme jo seuraavaa reissua varten. Täytyy kyllä sanoa että uusien ruokien kokeileminen vuokrakeittiössäkin on ollut hauskaa! Raaka-aineet ovat olleet huiman hyviä ja niitä täytyi luonnollisesti ostaa myös kotiin. Kaasuhellaa tulee ikävä, mutta kaasu-uunia ei lainkaan. Hänen kanssaan me emme tulleet oikein sinuiksi ja rehellisesti sanoen vähän välttelinkin hänen käyttämistään kypsentämiseen.

Tässä muutamia ravintoloita joiden antiin Venetsiassa ja lähisaarilla tutustuimme:

Osteria All’Antica Adelaide (Cannaregio 3728, 30121 Venezia), jossa Pastapää kävi syömässä kollegoidensa kanssa. Punaviinissä kypsennetyt, täytetyt pikkuseepiat (mustekalat) olivat kuulemma herkkua. Jälkiruoka panna cottan ja pikkuruiset fritellemunkit Pastis tuomitsi mauttomiksi. Hinnat olivat primien osalta noin 15 euroa. Ruokalista vaihtuu päivittäin kalansaaliin mukaan.

Arkisin lasinpuhaltajien suosima osteria La Perla Muranossa, Campo S. Bernardolla. Ravintolan tunnelma oli oikein mutkaton ja siksi mieleemme.


Maistamamme mustekalan musteella värjätty ja samaisen merenelävän paloin höystetty pasta oli oikein hyvää, samaten poitsumme ottamat friteeratut mustekalarenkaat. Luottokortti ei käynyt, vaikka ovessa niin lukikin. Onneksi mukana oli sen verran käteistä että euro vielä jäikin :).

Alle Botte Lidossa (Gran Viale Santa Maria Elisabetta No. 57/A). Kävimme suurin toivein haukkaisemassa täällä pizzat, kun mainostivat kiviuunejaankin (täällä Venetsiassa niitä ei saa paloturvallisuusmääräysten vuoksi olla, kuten aiemmin jo kerroimmekin). Raaka-aineet eivät kuitenkaan osuneet meidän makuumme: juustot olivat lötkön makuisia ja ilmakuivattu kinkku liian suolaista. Palvelukin oli aika nuivaa. Emme siis suosittele ainakaan pizzojen osalta. Nämä ovat tietysti makuasioita, sillä tämä sivusto kertoo Alle Bottesta saatavan Lidon parasta pitsaa!

Trattoria Giorgione alakerrassamme, Via Garibaldilla Castellossa. Syömiskokemuksemme ei ollut kovin kummoinen. Kun valitimme yhdelle paikalliselle melusta joka viikonloppuiltaisin valtaa kämppämme alakerran kitaristin rämpyttäessä ja hoilatessa aina vain samoja biisejään ravintolan asiakkaiden avustuksella, tämä paikallinen vähän närkästyi. ”Hän ei ole vain kuka tahansa heppu! Hän on itse Lucio Bisutto, jonka laulut kaikki venetsialaiset tuntevat. Viikonloppuisin ravintolaan pitää tehdä pöytävaraus mahtuakseen sisään. Ruoka ei ole kummoista, mutta kaikki haluavat nähdä Bisutton!” meitä valistettiin. Joten pitäisiköhän meidän nyt maksaa alakerran ravintolalle kun olemme nämä kaksi kuukautta saaneet kuunnella tuota kuorohoilotusta ;D? Meno on aikamoista viimeistään siinä vaiheessa kun kitaristi lopettaa ja kerrasta toiseen samat discojumputuset alkavat sisältäen mm. aina villitsevät Y.M.C.A:n ja Macarena. Ystäviemme näköhavainnon (jonka me toki olemme lattian läpi jo usein kuulleet) alakerrassa kaikki tanssivat ja laulavat – toisin sanoen HEILLÄ on hyvät bileet.

Drinksujen tai kahvin juomiseen suosittelemme ehdottomasti Campo Margheritaa Dorsodurossa. Hinnat ovat huomattavasti halvemmat kuin vaikkapa Canal Granden toisella puolella. Minä otin esimerkiksi cafe americanon ja pienen, herkullisen tiramisu-leivoksen maksaen koko lystistä 2,20 euroa. Jätskiä saa euron pallo, spritziä 1,70 eurolla. Tunnelma campolla on mainion rento. Aukion laidalla on myös paljon kokeilemisen arvoiselta näyttäviä ravintoloita, joten sinne siis jos Venetsiaan reissuillasi suuntaat.

Kotiinpaluun jälkeenkin postaamme vielä muutamia juttuja tuolta upealta saarelta, mutta sitten palaamme taas ruotuun kotimaasta käsin tehtyjen kokkausten voimin.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kummallista mutinaa ja anjovispasta

On turhauttavan hankalaa yrittää yhdistää lasten säännöllinen päivärytmi päiväunineen, nähtävyyksiin tutustuminen ja uusien raaka-aineiden sekä ruokien kokeilu. Kaikkeen ei vain millään ole aikaa. Yleisen perherauhan ja viimeisten hermojen takia en ole valmis tinkimään lasten päivärytmistä.

Kiinnostuksen aiheemmekin ovat kovin erilaisia. Osa perheemme jäsenistä tykkää istua laudoilla jotka heijaavat ilmassa edestakaisin tai kiipeillä naruilla jotka eivät johda oikein mihinkään. Toiset taas haluavat töllöttää kirkkojen ja palatsien seiniä ja kattoja, sekä istua ihan paikallaan lasi pöydällä vaikka kuinka ja kauan. Onneksi sentään yhteisiäkin mielenkiintoisia juttuja löytyy, kuten merenranta valokuvauksellisine maisemineen, ”aaltoa karkuun” -juoksemisineen ja simpukoiden keräilyineen.

Älkääkä ottako tätä nyt valituksena. Tarkoitan tällä mutinalla vain että arjen, matkailun ja uusien raaka-aineiden kotikokkailun yhdistäminen on tosi haastavaa, mutta onneksi myös antoisaa.

Kiireeseen on onneksi keksitty hyviä ruokia. Mikä onkaan nopeampaa kuin pistää kala pannulle tirisemään ja couscousit kiehuneeseen veteen turpoamaan. Tai pilkkoa potut pieniksi ja keittää ne nopeasti vaikkapa nakkien tai edellispäivänä tehtyjen lihapullien seuraksi. Vaihtoehtona voi olla myös pyöräyttää pasta koko perheen iloksi.

Tässä on Pastapään oma versio Riomaggioressa haarukoidusta herrrrrkullisesta anjovispastasta. Spagetin maistuva seuralainen syntyi pannulla kädenkäänteessä pitkän vaporettoreissun päätyttyä onnellisesti koticallelle.
Pitkää pastaa
pieni purkki anjovisfileitä
tomaattimurska-purkki
sipuli
pari valkosipulinkynttä
mustapippuria
persiljaa
oliiviöljyä

Laita pasta kiehumaan. Valmista sillä aikaa kastike. Huuhtele anjovisfileitä hetki juoksevan veden alla jotta suurin suolaisuus huuhtoutuu pois. Kuullota sipulisilppua oliiviöljyssä kunnes ovat pehmenneet. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja tomaattimurska. Anna kiehua hetki. Siirrä kastike toiseen laitaan pannulla ja paista anjovisfileitä hetki. Mausta mustapippurilla ja sekoita kastike. Anjovikset ovat huuhtelusta huolimatta niin suolaisia että tuskin tarvitaan lisäsuolaa. Sekoita kastike pastaan ja annostele lautasille. Lisää annoksiin päälle reilusti persiljasilppua.

Olet varmasti miettinyt miten jätehuolto toimii Venetsiassa. No, tässä homma kuvitettuna. Ensin asukkaat laittavat aamulla roskapussinsa oven eteen, josta kaverit hakevat ne kärryillään. Kärryt tyhjennetään jätelaivaan. Kierrätettävät roskat (lasi, muovi, kartonki, ym.) haetaan omilla kärryillään tiettyinä päivinä




keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Sikuria pannulla ja oopperaa

Sunnuntaina saimme vieraita Suomesta. Paitsi että on kiva nähdä ystäviä, on myös mukavaa miettiä mitä tarjota. Yritämme aina ottaa kovasti huomioon ihmisten tykkäämiset, mutta etenkin tykkäämättömyydet. Siinä sitten onkin funtsimista, mitä kullekin vieraalle on tarjottu ennen, ettei ihan toistaisi itseään.

Ja arvatkaapa mitä! Ruuan jälkeen saimme lähteä Pastiksen kanssa kahden huippukoristeelliseen La Fenice-oopperataloon katsomaan Romeon ja Julian traagista rakkaustarinaa. Ystävämme uhrasivat minilomastaan yhden iltapäivän lapsiemme kaitsemiseen jotta mekin pääsimme nautiskelemaan – aivan ihana ele heiltä! Esitys oli kovasti erilainen mitä odotimme. Ohjaaja Carlo Montanaro oli tuonut hahmot nykyaikaan, jolloin esimerkiksi näyttämönä toimi valtava levysoitin ja lopussa sänkynä/hautapaatena valtavien korvakuulokkeiden pehmustettu osa. Kuuluisa parvekekohtaus oli toteutettu niin, että Julia makoili levysoittimen neulan yläpuolella.
Oopperakäyntimme ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mutta mielestämme on kovastikin mielenkiintoista käydä erilaisissa häppeningeissä. Tai no…on se ooppera joskus vähemmänkin mielenkiintoista, sillä Budapestin oopperassa kävi niin että Pastis nukahti. Tein lähtöpäätöksen siinä vaiheessa kun alkoi kuulumaan kuorsausta…:D.

Tällä kertaa menusta muodostui aika tutunoloinen (täällä blogissakin). Aikamme Italiassa alkaa tällä erää olla lopuillaan. Riisiä ja pastaa löytyy kaapista jonkin verran, samoin muita kuiva-aineita, joten niiden tuhoaminen on aloitettu.

Paistettua punasikuria

Parmesaanirisottoa
Saltimbocca vasikanlihasta ja San Danielin ilmakuivatusta kinkusta

Lähileipomon herkkuja maistelupaloina ja Onnenhetki-kahvia


Jälkiruuan kanssa tarjosimme vierailtamme tuliaisiksi saamaamme Onnenhetki-kahvia (Pentik), joka sopi suklaan- ja amaretonmakuineen loistavasti täydentämään jälkiruokaa.
Muut ruuat onkin jo esitelty aiemmin, alkupalaa ei. Tämä yksinkertainen ja maukas ruokailun aloittaja ansaitsee lokosensa blogissamme, sillä vieraatkin ovat tätä kehuneet. Versio on ihan oma kehitelmä, jonka kokeilu sai alkunsa siitä että näin sikuria tarjottavan täällä grillattuna.

punaista endiiviä eli sikuria (meillä nyt kerämäinen)
voita
suolaa
mustapippuria
balsamicoa
parmesaania lastuina

Liota sikureita (juoksevassa) vedessä liian kitkeryyden poistamiseksi. Kuivaa sikurinlehdet talouspaperilla painelemalla. Paista niitä kuumalla pannulla voissa hetki molemmin puolin ja siirrä tarjoilulautaselle. Ripsuta päälle hiukan suolaa ja pippuria, liruttele päälle hiukan balsamicoa ja laita vielä parmesaanilastuja.

Loppuun kuvia Cannareggiosta.





Blog Widget by LinkWithin