sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Juhla-ateria päättyvän elämän kunniaksi

Lyhentäminen otsikoissa voi joskus johtaa harhaan. Tässäkin puhutaan paremminkin elämäntilanteen päättymisestä. Mutta se olisi kuulostanut paljon epädramaattisemmalta. Olen huomenna aloittamassa työt 5,5 vuoden kotiäitiyden jälkeen. Uusi elämäntilanne jännittää etenkin perheemme koko aikuisväestöä arjen sujumisen kantilta katsottuna, mutta eiköhän me siitäkin selvitä.... kai...Kuukauden päästä ollaan taas viisaampia sanomaan miten homma on hanskattu tai tumpeloitu.

Viimeistä leppoisan elämämme kokonaista päivää vietimme ystäviemme kanssa ruokaa massuttaen, kuinkas muuten. Menu sisälsi Limousinen sisäfilettä, lämmintä fetapitoista tomaattilisäkettä ja sinihomejuustoisia röstiperunoita. Jälkkäriksi kahvin kanssa oli "Kahdeksan jälkeen"-kakkua vaniljakermavaahdolla. Ystävämme toivat tullessaan paitsi loistavan seuransa myös punkun, joka oli Cabernet Sauvignon rypäleestä tehty Castillo de Molina 2007. Oikein hyvin meni aterian keralla!
pitsireunainen rösti

Alla olevan röstireseptin innoitus on Jukan löytö kehumiltamme RokitKokit-sivulta, joskin me muokkasimme reseptiä jonkin verran. Idea on yksinkertainen - perunalettujen raasteen yhteenliimaava voima on perunan oma tärkkelys. Toteutukseni jäi hiukan vaisuksi rapsakuudenpuutteessa - kovempi lämpö valurautapannulla olisi varmaan tehnyt tehtävänsä. Nyt homma hiukan lössööntyi , koska käytin isompaa pannua (teflon) enkä uskonut pottujen kypsentyvän niin nopeasti. Me lisäsimme rokkaajista poiketen sinihomejuustoa perunaraasteen sekaan ja kuorimme potut.

SINIHOMEJUUSTORÖSTIT

2-4 kpl pestyjä perunoita syöjää kohden
suolaa
sinihomejuustoa
voita paistamiseen

Raasta (kuoritut) perunat. Mausta ja murusta juusto sekaan. Lusikoi raasteesta kekoja kuumalle, voidellulle pannulle. Painele lastalla kasaan kiekoiksi, jotta kypsyvät nopsempaan!
Kun paistopinta on kaunis, käännä keko varovasti. Anna paistua vielä hetki. Laita kuumaan astiaan vaikkapa 100 asteiseen uuniin folion alle kun jatkat muiden röstien paistamista.Pihviaterian maistuva tomaattilisäke on bongattu Herkusta ja Koukusta Jytiksen kirjoittamana. Hän taas oli äkännyt herkun Kurpitsamoskasta. Kyseessäolevan keittiön emännän kanssa saman viinietikkalähetyksen saaneena käytin myös mustapippuripunaviinietikkaa. Olen kuitenkin Polkkapossun kanssa samoilla linjoilla siitä, että kyllä sen pippurin voisi ruokaan itsekin lisätä. Omana perusteenani on lähinnä kaappien tilan puute. Niin tai näin, tämä lisäke (salaatti?) oli varsin maukas ja sopi pihvisen aterian kanssa ylihyvin. Meillä fetaa edusti Saloniemen Juustolan Johtotähti-YrttiVeta, joka suli uunissa kokonaan - ihanaa!

LÄMMIN TOMAATTI-FETALISÄKE
neljälle pienenä lisukkeena

400 g minitomaatteja
150-200g fetajuustoa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl mustapippuripunaviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
tuoretta tai kuivattua timjamia

Kuutioi feta ja ripottele kuutiot vuokaan minitomaattien kanssa. Mittaa vuokaan kaikki mausteaineet ja sekoita. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

13 kommenttia:

  1. Paljon onnea työhönpaluun johdosta! Varmaankin jännä juttu noin pitkän tauon jälkeen.Toivottavasti kuitenkin ehdit jatkossakin laittaa tänne ihania ohjeitanne,vaikkei ehkä sitten niin usein...

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä työhönpaluuseen, kyllä se siitä varmasti uomiinsa asettuu, aikanaan.
    Toi tomaattilisäke /-salaatti on kyllä todella hyvää, itekin tuli sitä tehtyä uudenvuoden aatoksi.

    VastaaPoista
  3. Tsemppia! Helpottaa ehka tietaa, etta tama viikko on ainakin kaikille lomalta palaaville varmaan vahan "kankea" :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tsemppaan uuden elämänvaiheen kanssa pärjäämistä! Kyllä aluksi varmasti on hieman säätämistä, mutta ihminen on joustava ja kaikki varmasti alkaa luistamaan kun töissäkäyntikin muuttuu taas arjeksi.

    VastaaPoista
  5. Jaksamisia - kannattaa muistaa, että kaikki menee ihan okei, kun ei anna arkisen kaaoksen liikaa stressata :) Eikä sotkun. :)

    VastaaPoista
  6. Yaelian: postaustahti voi kyllä hiipua, kun uusien ruokien kokeiluaika hupenee olennaisesti. mutta ans kattoo nyt.

    oliivi: salaatti on ihan super, samaa mieltä!

    kiitoksia tsempeistä kaikille! Ekan päivän jälkeen on ihan ok, joskin väsynyt olo. Tärkeintä on että lasten päivä oli mennyt hienosti! Onneksi Jukka oli etätyöpäivällä kotona ja teki wokkia koko perheelle kun minä en jaksanut. Ihana mies <3

    VastaaPoista
  7. Jukka ei sitten ite kirjottanu tuota kommenttia, vaan meikkis. kävin tarkistamassa sähköpostit ja heilun taas väärillä tunnuksilla :)

    VastaaPoista
  8. Tsemp! Inhottavinta työnteossahan on näin talviaikaan se kun ei pääse ikinä päivänvalossa kuvaamaan ruokia ja pimeässä se on ihan toivotonta :) Mutta varmaan aika outoa totutella uuteen arkeen, voimia!

    VastaaPoista
  9. Paljon jaksamista uudenlaiseen arkeen! Varmaan tuntui jännältä palata taas noin pitkän tauon jälkeen. Kommentti lyhentyköön alkuperäisestä ajatuksesta, sillä tuo pieni "lomanantaja" vaatii nyt kovasti huomiota...

    VastaaPoista
  10. Kiit! no sekin vielä! mulla kyllä loppuu esim. torstaina päivä klo 12, että josko silloin vielä pilkahdus näkyisi ;). outoa tämä on, mutta aika arkista puurtamista varmaan pian.

    Rva: Kiitos sinullekin! jännää tämä on juu. nauti sinä vielä!

    Eikös kannattanutkin ruveta faniksi ;D.

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen vaiheeseen! Töihin paluu on helpompaa, kuin kotoa katsottuna näyttäisi. Toivottavasti teitä on onnistanut myös hoitopaikan suhteen.

    VastaaPoista
  12. Olemme olleet tosi tyytyväisiä hoitopaikkaan (viikon kokemuskella :D) ja lapset menevät sinne mielellään.

    toistaiseksi töissäkäynti on mennyt yllättävän helposti - odotin jotain ihan erilaista.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin