tiistai 12. tammikuuta 2010

Possun potka ja lihaliemikastike

Pakastimen sisältöä inventoidessa eteen tuli possun potka, joka on peruja (arvatenkin) ostamastamme luomupossun puolikkaasta. Google auttoi löytämään potkalle kelpo ohjeen Viisi tähteä sivulta.

Liha keittyi meillä kolmisen tuntia liedellä. Liha oli ihanan mureaa, suikaloituvaista. Se oli helppo erottaa luista pelkän haarukan avustuksella. Koko nelihenkinen perheemme söi tästä yhdestä potkasta hyvin! Ja näin Jukka sen teki:

Potkan keitinliemen ainekset:

vettä (niin että potka peittyy)
noin 2 dl punaviiniä
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
3 laakerinlehteä
0,5 tl neilikkaa
5 maustepippuria
2 valkosipulia (murskaa valkosipulin kynnet veitsen reunalla)
1 sipuli paloina
0,5 dl konjakkia (Meillä Jallua, tuota konujen aatelia)
1 dl öljyä
suolaa ja pippuria

Keitä potka kypsäksi ja mureaksi miedolla lämmöllä mainiossa liemessä. Meillä meni tähän sellaset kolme tuntia. Me keitimme potkan nahkoineen ja irroitimme sen kypsennyksen jälkeen.
Tarjoa päärynä-selleri-perunamuusin ja lihaliemikastikkeen kanssa.


Lihaliemikastike

2 dl lihalientä
2 dl punaviiniä
0,5 dl viskiä
2 rkl hunajaa
2 rkl Dijon-sinappia
suolaa ja pippuria

Sekoita ainekset keskenään ja keitä kokoon. Suurustin kastiketta hiukan perunajauholla, koska nälkä oli kova!
Tarjoilimme potkan Jacobsen Dark Lager -oluen kera Viisi tähteä sivuston suosituksen mukaan. Kaunispulloisen oluen vadelmainen maku meni hyvin yksiin annoksen kastikkeen kanssa.

Kokonaisuus oli kaikessa aikaavieväisyydessään oikein hyvä!

10 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno sikaruoka! Me ollaan parin kaverin kanssa myös aikeissa hommata puolikas possu ja tässäpä oiva ohje potkalle. Tilasin myös extraposkia, saa nähdä saanko :-)

    VastaaPoista
  2. Välispiikki: on. mistäs tilasittepossunne? otitteko vertakin. tuolta Karkkilasta mistä me possumme otimme sitä saisi kuulemma vaikka kuinka paljon.

    meillä on metsästyksessä vielä resepti sorkille, sorkat toki löytyy. niitä kuulemma syödään jossain päin mualimaa "herrojen herkkuna", vähän kuin rapuja :).

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen idea tuo päärynän käyttö muusissa. Täytyy kokeilla.

    Tuosta lähikaupasta olisi joulun jälkeen saanut luomuporsasta kahden euron kilohintaan. Harmitti, kun pakastin oli niin täynnä, ettei sinne voinut mitään hamstrata.

    VastaaPoista
  4. Chez Jasu: suosittelen testaamaan. juurisellerin kanssa mainio pari perunan joukossa.

    Auts. olispa ollu halpaa. meilläkin on monesti pakastin aika piukassa ja sitten menee herkkuja ohi suun. nyt tyhjätään sitä projekti lammasta varten. ja tietysti omaksi nautinnoksemme!

    VastaaPoista
  5. Oijoi, hurjan herkullisen kuuloista ja näköistäkin! Käytittekö lihaliemikastikkeeseen juurikin tuota potkan keitinlientä vaiko jotain muuta?

    VastaaPoista
  6. Kukka: juurikin tuota potkan keitinlientä. sitä varmaan voisi ottaa kesken kypsennyksenkin loppuvaiheessa, että ehtisi keitellä kokoon tarpeeksi.

    VastaaPoista
  7. Säästöpossusta mekin olemme potsiamme ostamassa. Verta ei otettu, ei tullut edes mieleen. Sorkka on tulossa mullekin, eikös niistä ole perinteisesti keitelty hernekeittoa? Vai potkako sinne hernarikattilaan on tavattu laittaa?

    VastaaPoista
  8. potkaa mä oon kuullu sinne hernariin laitettavan, mutta menee varmaan sorkallakin. me laitettiin se puolikas pää.

    sitä verta voi kysyä varmaan jälkikäteenkin, niin mekin tehtiin.

    maksa vielä odottaa pakkasessa käyttöään meillä ja rupeaa huitelemaan kyllä viimoset käyttöpäivät. tuleeko teille sitä?

    VastaaPoista
  9. Ei tuu maksaa, niihin leikkausmalleihin ei ollut listattu sisäelimiä, joten eipä me tajuttu niitä huomioida. Saiskohan maksaakin jälkikäteen pyytämällä?

    VastaaPoista
  10. kannattaa kysyä. mekin kysyttiin erikseen.

    emännän eli lihanleikkaajan saa parhaiten kiinni puhelimella. tai ainakin me on saatu.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin