tiistai 20. heinäkuuta 2010

Raparpericoleslaw

Jäädessäni yksin kotiin koko alkuviikoksi - muun perheen suunnatessa kesälomahommiin ja minun polkiessa pelkästään hommiin- meni elämä ihan hunningolle. Kahtena iltapäivänä peräkkäin (huh huh!) poikkesin töiden jälkeen Nummelan terasseille syömään, ja nauttimaan siideriä.

Toisena kertana osuin Antonion terassille, jossa odotukset olivat kohdalla "perushuttua". Ruokalistalta löytyi kuitenkin innovatiivista raparpericoleslaw´ta, joka heti kutkutti mieltäni. Tilaamani annos sisälsi kyseistä kaalisalaattia puolen desin verran, mutta siinäkin pääsi sentään makuun - tykkäsin. Päätin tehdä raikasta kesäcoleslaw´ta myös kotona.

Omassa keittiössäkin tehdystä raparpericoleslaw´sta tuli oikein raikas! Sekoitellessani majoneesikyllästeisiä salaatteja haluan majoneesin löytyvän ainesten pinnalta, en halua hukuttaa raaka-aineita siihen. Aika rehvakkaasti silti sanottu: meillä meinaten majoneesin pyöräyttää aina Jukka.

Raparperin lisäsin raakoina paloina, paksuimpien varsien palat puolitettuina tai kolmeen osaan halkaistuina. Tykkäsin itse raakojen raparperien kirpsakkuudesta, mutta Jukka tuumasi ettei kiehauttaminenkaan olisi varmaan pahaa tehnyt. Napakkuus raparpereissa toki tulee säilyttää, joten se minuutti-kaksi lienee riittävä aika.

RAPARPERICOLESLAW

kaalikerä veitsellä pieneksi pilkottuna
4 raparperinvartta pilkottuna (minuutin kiehautettuna jos mielit)
(pieni loraus Rajamäen yrttivalkoviinietikka)
suolaa
mustapippuria

MAJONEESI
1 munankeltuainen
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl vaaleaa balsamico-etikkaa
1,5 dl rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa
sokeria
valkopippuria
1 rkl tuoretta sitruunatimjamia silputtuna

Sekoita korkeassa, kapeassa kulhossa munankeltuaiset, sinappi ja etikka. Vaahdota seosta sähkövatkaimella ja lisää laitteen käydessä joukkoon öljy ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa.Mausta.

Yhdistä majoneesi, kaalisilppu ja pilkotut raparperinpalat. Lisää vielä halutessasi valkoviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria.

Coleslaw´n voit valmistaa jo edellisenä päivänä maustumaan jääkaappiin.

2 kommenttia:

  1. Jännä ohje,voiskin joskus kokeilla sitten kun täältä saa taas hyvää raparperia. En olekaan tainnut koskaan ihan noin syödä raparperia.

    VastaaPoista
  2. Yaelian: Minusta raparperi toi tähän ihanaa raikkautta!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin