torstai 23. syyskuuta 2010

Näkkäriä postista

Oikeaa postia saa nykyään harvoin. Laskujen lisäksi tietysti. Siksikin tämä ruokablogiharrastus on mukava. Postikonttorista näet saa silloin tällöin hakea tuotenäytteitä. Toisista jää jotain sanottavaa, kaikista ei.

Hetki sitten saimme Helsingin Myllyltä tuotteita maistettavaksi. Pidimme kovasti luomutuotteesta nimeltä Monivilja Näkkileipä. Ohuus yhdistettynä rapeuteen ja siemenpitoisuuteen teki raksuvaisesta mielenkiintoisen, maultaan arkista näkkäriä "hienomman". Näkkäriä kelpaisi hyvinkin tarjota juustolautasen ohella, kunhan vain pienisi paloja ensin napostelukokoisiksi.
Itse olemme yhdistäneet näkkärin kanssa Suomen Ruotsin, eli Ahvenanmaan, lahjaa maailmalle - luonteikkaan maukasta kermajuustoa nimeltä Prostens. Juustoa sai ihan marketin hyllystä itse ostamalla.

8 kommenttia:

  1. Hyviä näkkäreitä varmaan.TUotenäytteitä olis kiva saada;harmi että kirjoitan väärällä kielellä väärässä maassa...

    VastaaPoista
  2. Olis varmaan kelvannut mullekin :)Tuotenäytteet on kyllä kivoja kun tulee heti testattua uusia tuotteita. Jotkut jäävät pysyvästi ostoskoriin, moni kuitenkaan ei Jotenkin on sellainen sutina että nämä näkkärit olisivat olleet mun makuun.

    Jenni

    VastaaPoista
  3. Näyttää maistuvalta näkkäriltä! Perusnäkkäriin on kouluaikojen myötä niin umpikyllästynyt, ettei sitä tule ostettua ikinä, mutta hapankorput ja tuollaiset vähän erilaiset näkkärit kyllä maistuu! Nyt mulla on luomuista spelttinäkkäriä ja se on aika hyvää myös.

    Ja JEE, huomenna nähdään! :)

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Onhan ne kivoja juu. Sinulla tosiaan taitaa olla tuo kieliongelma, vaikka sinulla kyllä riittäisi mielikuvitusta vaikkapa kuivurillatyöskentelyyn :).

    Jenni: Minä uskon että näitä näkkäreitä tulee kyllä ostettua itsekin. Kyllä niitä sieltä kaupan hyllystä löytyy, maistamaan vaan!

    Virpi: Minulle menee kyllä tavallinenkin näkkäri ihan hyvin välillä - lieneekö siis kouluajoista jo NIIN kauan ;).

    Huomenna nähdään joo, JEE! Ompa kiva trehvata teidän Pohjoisen...ihmisiä ;)

    VastaaPoista
  5. ikinä ei ole tullut yhtään tuotenäytyettä.. ehkä tollaset leipäfirmat ei uskalla.. haukkuisin ne niin maahan :)

    olen ilkeä.

    VastaaPoista
  6. aleksi: musta on piristävää että joku käyttää ilmaisussaan oikeita sanoja, eikä verhoa niitä esimerkiksi "kriittisyyden" taakse :D

    VastaaPoista
  7. Tyttäremme piti muuten kovasti tuosta luomu-vadelmapuurosta, kun siihen lisättiin vielä Pappan vadelmia pakkasesta. Että ei pöllömpi paketti ollenkaan!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin