sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Fenkolikeitto savukalalla

Tänä viikonloppuna sormissamme on syyhynnyt poikkeuksellisen voimakas uutuuksienkokeiluhalu. Syyhyssä oli riskinsä, sillä saimme vahvistusta vuorokauden ajaksi yhden porilaisperheen verran. Tyttäremme kummit saapuivat meille meinaten yökylään. Iloksemme ruokakokeilut onnistuivat (paljon paremmin kuin allekirjoittaneen kortinpeluu tässä porukassa)!

Lauantai-illan menu näytti seuraavanlaiselta

fenkolikeitto lämminsavulohella
vaalea luomuleipä ja artisokkatahna
*
*

juomana etelä-Italialainen luomupunaviini 
Castello Ducale Aglianico, 2008

Alkukeitto löytyi Joulupukin tuomasta Silver Spoonista. Keitto oli hyvin yksinkertainen sekä raaka-aineiltaan että valmistustavaltaan ja oikein maukas. Fenkolin maku meni hienosti yksiin lämminsavulohen kanssa! Seuraavalla kerralla ehkä lämmittäisin kalaa hiukan ja tarjoaisin jotain raikasta, kevyttä valkoviiniä keiton seuraksi.

Alkuperäisessä reseptissä keittoon lisättiin tilliä, me etenimme tässä kohtaa fenkolihiutavilla (eli noilla lehdillä). "Double cream" kääntyi ranskankermaksi. Me myös kuullotimme fenkolia hieman ennen keittämistä.
FENKOLIKEITTO SAVULOHELLA
neljälle

25 g voita
3 fenkolia pilkottuna
1 rkl ranskankermaa
80 g savulohta pilkottuna
fenkoli"lehtiä" (tilliä)
suolaa ja mustapippuria

Sulata voi kuumassa kattilassa. Lisää fenkolit ja kuullota hetki. Lisää 5 ruokalusikallista vettä ja keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Lisää sekaan toiset 5 rkl vettä, fenkolinhuituvia ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää ranskankerma. Me lisäsimme myös runsaasti vettä, koska keitto oli makuumme ihan liian paksua. Kiehauta ja mausta. Lisää pinnalle ennen tarjoilua (tilliä tai fenkolinhuituvia ja) lämminsavulohta.  

6 kommenttia:

  1. Minä nykyisin soseutan sosekeitot aina tehosekoittimessa, en koskaan ole saanut sauvasekoittimella riittävän sileää rakennetta ja mikä keljuinta, roiskeita on pitkin poikin paljon...

    Fenkolikeittoa kokeilin syksyllä myös ja pidin siitä kovasti, jotenkin ujo maku siinä:)

    VastaaPoista
  2. Juotiinpa eilen sattumalta samaa punaviiniä ja yksi meidänkin ruokalajeista sisälsi fenkolia. :)

    Fenkoli ja savulohi on kyllä varmaan hyvä yhdistelmä. Sitä voisi käyttää jossain salaattiviritelmässäkin.

    VastaaPoista
  3. Uusano: Niin minäkin varmaan tekisin jos olisi vaihtoehto. Vaan meillä ei ole :(. Me saimme Joulupukilta patakintaat, joissa on kyynärpäihin asti pitkät varret. Ne ovat juuri tässä soseutushommassa hurjan oivat!

    Ujo maku on hienosti kuvattu! Selkeä lakritsimaisuus, pehmeys yhdistettynä raikkauteen ja selkeys tulevat minulle ensimmäisenä mieleen.

    cele: Mitäs tykkäsitte viinistä? Me dekantoimme viiniä viisi-kuusi tuntia ja ainakin sillä lailla se oli oikein pehmeää. Tuoksussa oli vahvaa mausteisuutta, kardemummaa. Meidän pöytäseurueemme piti viinistä.

    Menusta saanemme kuulla vielä Sorsanpaistajissa?

    Salaatti-idea on hyvä! Fenkoli on grillattunakin tosi maistuvaa!

    VastaaPoista
  4. En kauheasti tykkää fenkolista,ja olen valmistanut sitä vain parisen kertaa,mutta tuo keitto kyllä kuulostaa kiinnostavalta!Täällä vaan ei saa lämminsavulohta vaan ainoastaan kylmäsavulohta,joka ei ole yhtä hyvää kuin Suomessa:-(

    VastaaPoista
  5. Mukava, että sanavalintani miellytti, tuumin sitä hetken, ujo kuvasti hyvin sitä nurkantakaakurkkaaamista ja hienovaraisuutta mikä fenkolille on ominaista.

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Ja jotenkin musta tuntuu ettei kylmäsavulohi menisi niin hyvin keiton kera. Siinä on niin paljon vahvempi ja terävämpi maku sekä suutuntuma kuin lämminsavulohessa. Keitto oli kyllä kivan makuista!

    Uusano: Huomasi että sanavalintaa oli mietitty :).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin