lauantai 16. huhtikuuta 2011

Suklaa-mämmimuffinssit tiputansseissa

Ladarsin Mämmikirja on meillä ahkerassa käytössä. Nyt ohjeistusvuorossa ovat herkulliset suklaa-mämmimuffinssit. Baakkelsissa maistui selkeästi maltainen maku. Mielestäni mämmi ikäänkuin jatkoi suklaan makua, tuoden hommaan kuitenkin oman maanläheisen lisänsä.
 
Punajuurijauheella värjätty ricotta-kuorrutus (samanmoinen mitä tein täällä, ilman kanelia) peitti makeudellaan aika tehokkaasti mämmin maun, joten seuraavaksi tumpsuttelisin päälle ehkä tomusokeria, jos mitään. Kauniita nämä kuorrutetut, kanervahipsutteiset muffinssit olivat kuitenkin.

SUKLAISET MÄMMIMUFFINSSIT

150 g mämmiä
50 g tummaa suklaata
2 munaa
50 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
50 g sokeria

Sulata voi ja suklaa vaikka yhdessä vesihauteessa tai mikrossa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää mämmi, sekä sulatettu voi ja suklaa.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe yhteen ja lisää edelliseen.
Laita muffinssit vuokiin.
Paista uunissa 15 minuuttia 200 asteessa.
menossa uuniin
Tein yhtenä iltana tytsyn kanssa vanhentumaanpäin olleesta banaanista muutaman muffinssin, tällä ohjeella. Samalla halusin kokeilla miten mummun laivatuliaisena tuomat jalalliset vuuat toimivat. Räpylöiden alla on aika tehokkaat imukupit, jotka ottivat peltiin napakasti kiinni. Taikinaa sai laittaa melkeinpä vuuan täyteen ja vielä koko hoito pysyi pystyssä, myös kuorrutettuna.
uunistatulleet
Minulla oli koristeluvisio pörröisen pehmeistä tipuista, mutta toteutus hiukan ontui. Maku oli kuitenkin hyvä, mikä tietenkin on pääasia.  
Tämä muffinssi sen sijaan on minusta hieno! Se tulikin tehtyä ihan vahingossa kun lättäsin loput kuorrutteet viimeiseen leivonnaiseen.

5 kommenttia:

  1. Hienoja! Taidanpa ilahduttaa näillä mun äitiä. Mun mielestä mämmi on karmaisevaa, mutta se rrrrakastaa sitä.

    VastaaPoista
  2. Näitä kokeilen! Kiitos taas kerran. :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen resepti, uudenlainen tapa mämmin käyttöön!! :) Ihanan värikkäitä tipumuffinseja, loistavia tähän juhlaan!! Hyvää palmusunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  4. Nanna: ha haa :). korjasin kirjoitusvihreen.

    Veera: joko ehdit? Keerohan mitä Äitisi tykkää!

    Munis: kiitos itsellesi kommentista!

    Sallad: Kiitos samoin mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin