maanantai 2. toukokuuta 2011

Vappupiknik lattialla ja lasissa Pomegranate

Vappupiknik nautiskeltiin tänä(kin) vuonna olohuoneen lattialla oman perheen kesken. Siinä mutustellessamme katsoimme iloisten rakeiden tanssia pihanurmellamme, kunnes sade muuttui lumiseksi. Vapputunnelma oli siis aika perinteinen!

Herkuttelu aloitettiin kilistelemällä mehu- ja kuohuviinilaseja. Kuoharina meillä oli Raimat Chardonnay Brut, jota Essi Avellan kehui löydöksi viimeisimmässä Glorian Ruoka & Viinissä. Nautimme hedelmäisen kuivaa kuoharia sekä pelkälteen, että drinkin osana. Juomasekoitukseen saimme vinkkiä Tessa Kirosilta Venetsia-kirjasta, jossa kuohuvana käytettiin luonnollisesti proseccoa.
 POMEGRANATE
 kahteen lasiin tarvitset

8 cl vastapuristettua granaattiomenamehua
24 cl jääkylmää proseccoa/muuta kuohuviiniä

Purista granaattiomena sitruspuristimessa tai kaavi siemenet lävikköön ja painele sen läpi kulhoon, jotta saat kaikki mehut irti hedelmästä. Jaa granaattiomenamehu laseihin. Kaada päälle prosecco. 
Piknikeväiden osalta mopo lähti ehkä hieman käsistä, mutta puolustukseksemme sanottakoon, että vakaa aikomuksemme oli alunperin kutsua vieraitakin. Voimat olivat kuitenkin sen verran loppu, että "pelkkä" oman perheen seura tuntui lopulta kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta.

Viltille nostettiin vastapaistettuja, venetsialaisia fritole-munkkeja grappalisällä ja ilman, nakkicroissantteja, sipsejä, friteerattuja tiikeriravunpyrstöjä ja niinikään öljyuppopaistettuja mustekalarenkaita. Hedelmiä edusti tuoreet ananaspalat.
Jukka  graavasi lohta koivunlehtienkin kera ja pyöräytti keralle hovimestarinkastikkeen. Tykkäsimme kokonaisuudesta kovasti. Oivallista juhannusruokaa, vai mitä? Graavilohia maisteltiin jo parsan kera lounaallakin.
Avokadotahnaiset leivät eivät tässä kuvassa pääse oikein edukseen. Tahna oli oikein heleän, keväisen vihreää. Maku oli aika herkkä, hyvä.
Hauki-kapriskuorukoihin Jukka hyödynsi pakkasemme kala-aarteita, maistuvin lopputuloksin.
Ja kun se frittiöljy nyt lämmitettiin, kypsennettiin siellä vielä juustopalloja joille tehtiin tomaattisalsa. (En enää kehtaa kirjoittaa että Jukka teki tämänkin). Emme ihan ymmärtäneet pallo-salsa-yhdistelmää, vaikka osasina molemmat olivatkin hyviä.
Joka vuosi vannomme ensi vuonna tekevämme simaa itse ja joka vuosi autuaasti unohdamme asian. Tänä vuonna ostimme Cider Housen Simaa, joka iloiseksi yllätykseksemme maistui IHAN kotitekoiselta. Todella hyvää, raikasta vappujuomaa! Kun pullokin oli vielä kaunis, emme taida edes tehdä lupausta kotisimasta ensivuodeksi.

Ohjeistusta tulee tipotellen lähipäivinä.

5 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä. Voisin kuvitella että meille olisi käynnyt samoin, jos olisin uurastanut noin kattavan tarjoilun. Mukavampi nauttia herkuista oman perheen voimin.
    Mukavaa toukokuun kokkailuja :)

    VastaaPoista
  2. Kauniin värinen drinksu ja mahtavat tarjoilut muutenkin! Oliko Raimat hyvää? Mä testasin vappuna siinä samassa Essin suosituslistassa ollutta espanjalaista Parés Baltà-cavaa.

    VastaaPoista
  3. IHania vappuherkkuja! Siis ihan satoi lunta vappuna? Olipa erikoinen sää! Tuota pomegranate -juomaa pitää kokeilla,kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  4. maiju: Kiitos samoin sinulle!

    Virpi: Kyllä me Raimatista tykättiin! Aika kuiva, mutta selkeän hedelmäinen. Essi kuvaa napakaksi ja se on minusta hyvin sanottu. Pullo on hurjan kaunis! Mites teidän löytö!-viini? Mielenkiintoinen tuoksu kun on voita ja omenaa :). Luomusta plussaa teille!

    Yaelian: No ensin tuli rakeita ja sitten hetken lunta. Aika perinteistä minusta :). Nyt on ollut ihan juukelin kylmä taas, takin alle on saanut laittaa neulepaitaa taas.

    VastaaPoista
  5. Aika kuiva oli minusta tuo cavakin, ei ehkä noussut ykkössuokkariksi mutta toisaalta mä en varsinaisesti juonut sitä ruoan kanssa ja esim. ylppäreiden buffetin kanssa nautittavaksihan Essi sitä suosittelikin. Että kyllä sitä kokeilla ehdottomasti kannattaa ja plussaa tosiaan luomusta :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin