keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Fenkoli-kaalipaistos paahdetuilla fenkolinsiemenillä

Päätimme tehdä päivänä eräänä haukipihvejä pakkasen säilöstä löytyvästä haukijauhelihasta. Jauhettu kala oli päätynyt meille Jukan isän verkkojen ja lihamyllynsä kautta. Jukka hoksasi mainiosta "Pieni suuri kaali"-kirjasta tämän fenkolipitoisen varhaiskaalipaistoksen, johon päätimme ottaa varaslähdön talvikaalilla. Muut ainekset saapuivat muilta mailta tai pakastealtaasta, mutta ruoka maistui silti oikein hyvin. Voin silti helposti uskoa, että mehevän varhaiskaalin ja tuoreiden herneiden kanssa lopputulos on upea. Kokonaisuuteen kuuluu myös smetanoittaminen, mutta luulenpa että alkukesän herkut eivät tätä välttämättä kaipaa.   

Tätä ennen en ollut ikinä paahtanut fenkolinsiemeniä, mutta teen kyllä niin jatkossakin. Koko setti oli nopea ja helppo saattaa kokoon. Maku todella palkitsi! Meillä edettiin hiukan erilaisilla määrillä kuin kirjassa, etene sinä oman makusi mukaan.
Retiisit toivat annokseen mukavaa väriä ja rouskuntaa.
Haukipihvit tummuivat hiukan liikaa, mutta maussa se ei tuntunut.

FENKOLI-KAALIPAISTOS

viisi-kuusi suurta kaalinlehteä silputtuna
½ fenkoli siivutettuna
300 g pakasteherneitä
voita paistamiseen
1 dl vettä
120 g smetanaa
1 tl karkeaa dijoninsinappia
1 tl hunajaa
2 tl fenkolinsiemeniä
suolaa
mustapippuria
7 retiisiä lohkottuna

Paahda fenkolinsiemenet kuumalla pannulla. Tähän menee pieni hetki. Siirrä lautaselle.
Freesaa kaalia ja fenkolia hetki voisella pannulla. Laita desi vettä sekaan. Lisää pakasteherneet. Kun kaali pehmeähköä, lisää smetana, sinappi ja hunaja. Sekoita hyvin. Anna lämmetä kokonaan. Lisää pinnalle lohkotut retiisit ja paahdetut fenkolisiemet. Tarjoile heti.
Seuraavana päivänä paistoin pannulla lopun fenkolin, lohkottuja ruusukaaleja ja lisäsin sekaan tuorepinaattia. Lämpiämään pääsi vielä edellispäivältä jäänyttä fenkoli-kaalipaistosta. Ja hyvää oli taas!

6 kommenttia:

  1. Ihana annos! Minä yleensä lisään kaalisalaattiin jauhettua fenkolinsiementä,auttaa myös kaalin sivuvaikutuksiin;D

    VastaaPoista
  2. Jaa rutkutteluun? No sehän on sitten oikein passeli kun maku ja hyödyllisyys yhdistyvät. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Kiva fenkoliohje täälläkin! Kalastelenkin juuri uusia fenkoli-ideoita varastoon, kun olen tähän kasvikseen niin innostunut. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään kovasti fenkolista! Mitä olet siitä tähän mennessä tehnyt?

    Jos naputat tuohon "hae tästä blogista" kohtaan fenkoli, saat lisää herkkuja tästä lakritsaisesta kasviksesta.

    VastaaPoista
  5. Erilaisissa kala- ja äyriäisruoissa fenkoli on toiminut loistavasti. Niinkuin näemmä teilläkin! :) Esim. lohisoppaan fenkoli sopii kuin nyrkki silmään, ja viimeksi tuli silputtua fenkoli anisviinaroiskauksen kanssa katkarapujen seuraksi.

    VastaaPoista
  6. Anisviinaroiskaus on ihana termi :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin