keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Mustaherukkapilvi Martan kasviskeittiöstä

Jälkiruokiimme pystyy harvoin liittämään sanan kevyt. Silloin kun makeapalaa aterian päätteeksi käymme tekemään, on se usein todella makeaa ja täyteläistä. Siksikin tämä Martan Kasviskeittiö-kirjasta eteen tullut mustaherukkapilvi oli mukava löytö.

Maku teki oikeutta mustaherukalle, sillä marjaa ei ollut hukutettu sokerin makeuteen. Rakenne oli todella pilvimäisen pehmeä. Mustaherukan kuoripalat voivat jonkun mielestä olla ärsyttäviä pehmeyden joukossa, meistä ne olivat hauskoja.

Herkkuun sai upotettua mukavasti pakkasessa vielä talvehtivia marjoja. Marttojen kirja vinkkaa kokeilemaan tähän myös esimerkiksi mansikoita. Seos kehotetaan tekemään monitoimikoneessa, mutta sähkövatkaimellakin homma toimii.

MUSTAHERUKKAPILVI
4-6 annosta

200 g (4 dl) mustaherukoita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munanvalkuaista
(pala valkosuklaata)

Sekoita mustaherukat ja sokerit monitoimikoneessa tai sähkövatkaimilla. Lisää valkuaiset ja vaahdota suurimmalla teholla. Tarkista makeus ja annostele jälkiruokamaljoihin. Raasta pinnalle valkosuklaata koristeeksi ja mauksi.
Arvostelukappaleeksi saatu Martan  Kasviskeittiö on kivanoloinen kirja, joka sisältää paljon ohjeita. Onnistuneen mustaherukkapilven jälkeen kokeiltavaksi on merkitty muumuassa "kuorrutetut naurisviipaleet", "lipstikkakeitto" ja "porkkanatoffee".

Mietin kirjan ohjeita selaillessani, että se olisi mainio opus kotoaan poismuuttavalle nuorelle. Tuolloin on monesti raha tiukassa, jolloin sesonkisesti syödyllä kasvisruualla säästäisi pitkän pennin. Tuohon sesonkisuuteen kirjassa saakin vinkkiä taulukonkin muodossa.

Martan kasviskeittiö-kirjan lopussa esitellään lyhyesti myös kasvisruokavaliota. Itseä ilahduttava sivu sisältää kootusti papujen ja linssien liotus- sekä keittoaikoja. Myös kananmunan korvaaminen (vegaaniaterioitakin silmälläpitäen) tulee itselle tarpeeseen. En ollut ajatellutkaan, että leivonnassa desilitra omena-päärynäsosetta voi korvata kananmunan.

Kirjassa on vain vähän kuvia, mutta selkeät reseptit aukeavat kyllä ilman kuvitustakin. Kirja on kovin turvallisen oloinen, arkikasviskokkaukseen houkutteleva teos.

Pumpkin Jamin Marikin oli tykännyt kirjasta.

11 kommenttia:

  1. Nami,miten kauniin ja houkuttelevan näköinen jälkkäri!

    VastaaPoista
  2. Tätä pitääkin kokeilla, mustaherukat huutavat pakastimessa poispääsyä!

    VastaaPoista
  3. Oi onpa ihana minulle ainakin ihan uusi idea laittaa valkuaisia marjasoseen sekaan! Uusi look on myös hieno :)

    VastaaPoista
  4. Kiva jälkkäri, voisin kokeilla mansikoista, kun nuo mustaherukat ei niin uppoa :)

    VastaaPoista
  5. Haaa, korvamerkkasin myös tämän jälkkärin. Hyvä tietää, että toimii! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos reseptistä, tein heti! Oma versioni löytyy blogista kohta puoleen... :)

    VastaaPoista
  7. Annika kiitos :)!

    Virpi palaa ihmeessä kertomaan miten mansikkainen toimi. Minä taas Rakastan mustaherukkaa, sen koko olemuksen vuoksi :).

    pinea huomasinkin jo mielenkiintoisen, kurpitsahilloisen reseptisi ennen kuin tätä kommenttiakaan. Ihanasti yksinkertaistettu! http://kirjeitakeittiosta.blogspot.com/2012/02/kurpitsalunta.html

    VastaaPoista
  8. Meillä ei sose vaahtoutunut :s mistä lie johtuu. Mustikoita ja mansikoita laitettiin, mutta aikas jäisenä. Olisiko massa sitten ollut liian kylmää. Taipuivat kuitenkin kätevästi jäädykkeiksi! :)

    VastaaPoista
  9. Annika: Pääsikö valkuaisten sekaan keltuaista? Se voi olla yksi syy.

    Itselläkin meinasi usko loppua sähkövatkaimen kanssa, mutta yhtäkkiä homma alkoi vaahtoutumaan ja tulikin sitten äkkiä kuohkean paksuksi.

    pinea oli kierjeitä keittiössä-blogissaan vaahdottanut valkuaiset itsekseen ja käännellyt siihen varovasti hilloa. Sekin voisi olla hyvä ratkaisu.

    Hyvä silti ettei mennyt ihan hukkaan marjat ja työ :).

    VastaaPoista
  10. Kiitos oivasta vinkistä pakastemustaherukoiden käyttöön!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin