maanantai 26. maaliskuuta 2012

Dolce Gusto-kone sinulle?

Mikä teille tulee tämän kahvikoneen muotoilusta mieleen? Meille molemmille tuli Pingu, mutta tuo mielikuva voi olla vanhemmuuden mukanaantuomia kirouksia. Kiiltävänmusta mööpeli on pingviinimäisyydestään huolimatta tai ehkä juuri siksi aika näppärän kokoinen ja sopinee monenlaisiin suomalaiskeittiöihin. Koneen ovat kehittäneet yhdessä Nestlé ja italialainen espressoasiantuntija De´Longhi.

Kapselikoneperhe Dolce Gusto on siis lisääntynyt näppäräkäyttöisen Genio Piccolon verran, jota me seminäppärät pääsimme testaamaan vaativissa kotioloissa. Kokeiltavaksi saimme kuumina juomina erilaisia kahveja ja kaakaoita sekä kylmänä juomana sitruunaista jääteetä.
Konetta oli tosiaan helppo käyttää. Käyttöönotto onnistui melkein ilman käyttöohjetta. Keittimen takaosassa olevaan säiliöön lorotettiin aluksi vettä. Koneeseen asetettiin kapseli ja kahva painettiin alas rikkomaan kapselin pinta. Sitten koneesta valittiin rullaamalla tarvittava määrä palkkeja. Rullaamiseen oli simppeli opastus jokaisen juoman oman pahvilaatikon kannessa. Joihinkin juomiin tarvittiin kaksikin kapselia.

Koneella saa kovin helposti kupillisen kuumaa tai kylmää juomaa. Se sopii hyvin tilanteeseen, jossa pöytäseurueen jäsenet toivovat erilaisia juomia. Toisaalta kone pelittää hyvin myös silloin, kun sinulle riittää aamun käynnistämiseen vain yksi kuppi vaikkapa kahvia.

Kapselien käyttö sai miettimään kierrätystä. Kapselit itsessään ovat muovia ja kansi metallia. Kierrätys onnistuisi erikseen, jos paikkakunnalla on energiajätteen kierrätystä. Meillä Nummelassa ei ole. Kapselin kansi on myös todella hankala irrottaa erilleen. Kapselit eivät ainakaan vielä sisällä luomulaatuisia tai reilun kaupan vaatimuksia täyttävää sisältöä, mikä on meille myös miinusta.
Testiin saatujen kahvien maut eivät olleet mieleemme, mutta chococino-juoma oli todella hyvää. Tyttäremme piti myös tavallisesta kaakaosta. Sitruunaisesta jääteestä tuli mieleen oman yrttipenkkimme sitruunatimjami ja sitä myöten kesä ja sitä myöten iso odotus. Dolce Gustolla on myytävänä useita erilaisia juomalaatuja. Netissä lie paras valikoima, mutta marketeistakin kapseleita löytyy.

Olemme saaneet yhden kahvikoneen arvottavaksi lukijoidemme kesken. Eikös olekin kivaa? Jättämällä viestin tämän postauksen loppuun voit olla iloinen voittaja jo viikon lopulla. Arvomme Genio Piccolon nimittäin 29.maaliskuuta kello 12.49, jolloin tulee kuluneeksi tasan 4-vuotta siitä kun pläjäytimme blogiimme ensimmäisen ruokapostauksen. Jos kommentoit anonyyminä, pistä mukaan myös sähköpostiosoitteesi. Jos emme saa voittajaa kiinni viikon sisällä arvonnan suorittamisesta, arvomme koneen uudelleen. Onnea arvontaan!

77 kommenttia:

  1. Meille kiitos :D. Tänä aamuna nuorin päätti kellojen siirron myötä, että 3.30 on aamu eli kahvin tarpeessa ollaan...

    Onnittelut 4v jo etukäteen!

    VastaaPoista
  2. mullekin joskus tarjottiin tollasta mutten suostunut ottamaan vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Respect. Mun on pakko jupista (anteeksi rakas blogin isäntäväki), että jotenkin nää nappikahvimasiinat edustaa mulle kulttuurimme rappiota puhtaimmillaan.

      Niin, en tällä kommentillani halua osallistua arvontaan..

      Poista
  3. Onneksi olkoon etukäteen! Tuntuu aina tygmältä keittää vain yksi kuppi kahvia aamuisin, joten tämä sopisi oikein hyvin :) Ekologisuus (juuri kierrätys) kyllä askarrutta...

    VastaaPoista
  4. No tällainenhan sopisi hyvin tuohon keittiön nurkkaan ;)

    Marika

    mjarvine00@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Jos se nyt yhtään arpaonnea lisää, näin toissayönä unta, että laitoin itselleni kahvia tuolla laitteella. Sellaista minulla ei siis vielä ole.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa varsin näppärältä koneelta ja oon muuten ihan samaa mieltä ulkonäön yhtäläisyydestä Pinguun! :)

    VastaaPoista
  7. Meidän 80-lukulainen(!) muinaisjäänne vetelee vihdoin viimeisiään. Hillittömän kokoinen komootti, jolla (kuten joku muukin jo mainitsi) on todella turhaa keittää vain yksi kupillinen kerrallaan.

    VastaaPoista
  8. Onpa suloisen mallinen kone! Tuollainen olisi kiva keittiössä....

    VastaaPoista
  9. Sopisi hyvin meille...

    Johanna

    johanna.lastula@uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  10. Täälläkin tulisi tarpeeseen, en itse juo lainkaan kahvia, enkä sitä siis osaa keittääkään niin että saisi hyvänmakuista, joten tämä olisi loistava vierasvara! Vieraat saisivat kahvinsa ja minä mielenrauhan :)

    -Heini

    heini-_@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. aleksi ymmärränkö oikein ettet halua osallistua arvontaan :D?

    Liina respect mistä? Täällä saa aina sanoa oman mielipiteensä, oli se mikä tahansa. Itse asiassa on kovin mukavaakin jos sen sanoo :)!

    VastaaPoista
  12. Voi tää ois kotiäidin pelastus. Tuntuu tuhlaukselta keittää normikeittimellä useampi kuppi kahvia, kun tarve on vain yhdelle. Ja toisihan se hieman luksusta arkeen, kun sais joka kerta erilaista kahvia :D
    (anu.simila at elisanet.fi)

    VastaaPoista
  13. Näyttää kyllä ihan pingviinille myös mun mielestäni. Miettinyt myös että onko tuo kahvi sen parempaa kuin muut pikakahvit? Onko sekoite kahveissa oleva maitojauhe homogenoitua..vai mitä se maitojauhe ylensäkään on..hmm. Juon kyllä töissä pikakahvia. Mutta kyllä espresso pannu tai mutteripannu tuottaa silti aina parhaimmat kaffet :)

    VastaaPoista
  14. Voi vitsi, kun ois kiva kokeilla! Köyhä opiskelija ei raaski ostaa kapselikeitintä vaikka kuinka himottaisi. :)

    VastaaPoista
  15. Kyllähän tuommonen meillekin kävisi :)
    Mulla tuli siitä mieleen Walle-elokuvasta Eva... Pinguakin se kyllä muistuttaa :)

    VastaaPoista
  16. Vanhemmille tämmöinen masiina päätyi joululahjana ja siellä olemme testailleet eri makuja. Tavallista kahvia keitämme edelleen tavan kahvinkeittimellä, mutta erikoiskahvit syntyy helposti dolcella :) Mun suosikki on Latte macchiatto! Harkinnassa on ollut oman laitteen ostaminen. Tuo kierrättäminen todella askarruttaa! Täällä päin on menossa muovinkierrättämisen kokeilujakso tämän vuoden loppuun saakka. Itse aloin heti innolla kierrättää, koska todella häiritsee muovijätteen määrä! Harmittavan paljon on kuitenkin pakkausmateriaaleja, jotka ei sovi muovinkierrättämiseen.

    Onnea 4-v. johdosta! :)
    - Sohvi (sohvi.nieminen@netti.fi)

    VastaaPoista
  17. Wautsi! 4 vuotta! Paljon onnea etukäteen!

    Minulla tuli siitä mieleen paranoidi androidi Marvin kirjasarjasta Linnunradan käsikirja liftareille ^_^. EH

    VastaaPoista
  18. Oon just muuttamassa ekaan omaan kämppään ja toi olis tosi kätevä uuteen kotiin, jossa vaan vieraat juo kahvia! Jos ostaa ison pussin kahvinpuruja, niin aromit pääsee karkuun kun en itse tosiaan kahvia juo.. Tässä ei olisi ainakaan sitä ongelmaa! :)

    terhi.kaunismaki @ hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kyllä kelepais! Onnea vuosipäivän johdosta myöskin!

    VastaaPoista
  20. No ihan pinguahan tuo on, mutta näin lumien kovaa vauhtia sulaessa mieleen tulee myös playmobil- ja lumi-ukkojen risteytys... Tiedettähän sellaisen? :)

    VastaaPoista
  21. Huomenta,

    Darth Vaderin kypärä on eksynyt Pingun päähän:)
    Söpö keitin.
    T:
    Mirkku
    mirkku65@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun! Oi kyllä olisi käyttöä ja mahtuisi jopa minunkin keittiöön...

    VastaaPoista
  23. Ihan kivan kuuloinen vekotin!

    VastaaPoista
  24. En itselleni ottaisi, mutta tiedän että sisko haaveilee. Joten jos onni suosii, niin annan sen hälle lahjaksi, kun muutti juuri omaan kotiin :)

    Jenny
    jennyma@student.uef.fi

    VastaaPoista
  25. Pingu-playmobil-morris mini-kuski...
    Sain pari vuotta sitten lahjaksi, mutta tuollaisen voisin antaa kotoa muuttavalle tyttärelle. Keskieurooppalaislähtöinen ystäväni muuhun kuin suomalaiseen kahvikulttuuriin tottuneena käyttää vain Dolce Gustoa ja hänen mielestään kahvien maku on hyvinkin vertailukelpoista kalliimpiin laitteisiin. Meillä tytär järjesti aikoinaan kahvikutsut, johon leivottiin kaikenlaista, mutta herkut jäivät syömättä kun yksi cappucino on jo niin täyttävä:). Herkutteluhetkiin, espressoa ja mustaa kahvia useammin, chai latte tee ok, mocha ja cafe au lait hyviä. Lattet ym. melkoisia kaloripommeja. Laajin valikoima näistä koneista; pelkkää espressoa en voi juoda ja näihin ei heti kyllästy.Ison kahvikoneen puhdistus ja säilytys olisi ongelma, ovat äänekkäitäkin. Ei tämä ihan päivittäisessä käytössä ole. Jätemäärä harmittaa, mutta on kohtuullinen, kun ei lipitä päivittäin. Aamukahvit pääsääntöisesti edelleen kahvipavuista peruskeittimellä.
    Tulipa pitkä kommentti, mutta halusin nyt käyttökokemuksia jakaa.

    VastaaPoista
  26. Tämä olisi kyllä ihana, arvonnassa mukana! Tälle pingulle olisi kyllä käyttöä.

    Päiv K

    VastaaPoista
  27. Oi vau, tämä olisi kiva voittaa! :)

    keltaisessakeittiossa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kyllä tällä saisi hillitöntä työputkea tekevän miehen virkoamaan ;)

    irinaliisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Voiko aamu enää ihanammin alkaa ... jos siis olisi tämä ja kuppi kuumaa nenän edessä. :)

    VastaaPoista
  30. Onnea 4-vuotiaalle! Onpas kiva synttärisankari, kun antaa lahjoja toisille. :)

    Entä minkäs lahjan teille voisi antaa? Keksikää nyt jokin hassunhauska idea, ootte siinä hyviä.

    VastaaPoista
  31. Maistelin Gigantissa Gustolla tehtyä espressoa, ei hullumpaa. Tuo olisi loistokone möksälle.

    VastaaPoista
  32. Äitiyslomalaiselle olisi varmasti kätevä peli!

    VastaaPoista
  33. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tälläistä. Olisi helppo valmistaa nopeat juomat aamuun kahdelle :)

    Onnea 4 kuluneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  34. Kyllä tämmöinen laite pitää hankkia vaikka korvaan supatetaan vastustusta jatkuvasti kun tämän kupin meinaa nostaa pöydälle...

    VastaaPoista
  35. Onnea pian 4-vuotiaalle blogille!!
    Totta, Pingua kovasti laite muistuttaa =) Laite vaikuttaa erittäin kätevältä!!

    VastaaPoista
  36. Hei, keittiööni sopisi vallan mainiosti tuommoinen söpö, pieni kahvikone. Oikein hyvää 4-vuotissyntymäpäivää!

    VastaaPoista
  37. Blogiasi on mukava lukea ja sieltä kivoja ideoita.
    Tuota kahvinkeittolaitetta en ole vielä kokeillut, sellainen olisi mukava kokemus.
    Onnea jatkossakin.

    VastaaPoista
  38. Tämmöinenhän me tarvitaan! Minä en juo kahvia mutta mies juo sen ison kupillisen pari kertaa päivässä...

    onnea blogin vuosipäivänä

    Henna79 Lokikselta ;)

    VastaaPoista
  39. Tällainen olisi varmasti just hyvä, kun kahvia pitää saada vain se yksi kupillinen monesti. Eli osallistun ja tykkään paljon muutenkin teidän blogistanne!

    VastaaPoista
  40. Oii, tuollainen pinguliini ois ihana piristys opiskelijakeittiööni!

    -Taateli
    taatteli@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. en ole ikinä testannut.

    onnea paljon jo etukäteen!

    VastaaPoista
  42. Onnea mukana ollaan!

    susikoira(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Eipä ole tuttu, mutta mielelläni testaisin.

    x_unrated(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  44. keittiöni työtasolla olisi juuri sopiva kolonen tälle kahvikoneelle ;)

    jenni81ster@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kahvin ystävänä osallistun arvontaan! Nyt vain peukut pystyyn, että onni potkaisee. :)

    mpohjan@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Siistiä! Olispa mukava voittaa tuommonen. Onneksi olkoon blogin synttäripäivästä :)

    koivuniemi.lotta@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Voi, kävisipä tuuri. Aurinkoisia kevätpäiviä!

    h_lammas@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahvin suurkuluttaja ilmoittautuu arvontaan mukaan :)
    4 vuotta blogin pitoa, hieno saavutus!!

    VastaaPoista
  49. Oi, tuollainen olisi kiva voittaa :)

    VastaaPoista
  50. Muutaman kuukauden blogia seuranneena ja hapankaalia teidän ansiosta piirakkaan pläjäyttäneenä kiitän inspiroivista ideoista ja toivotan onnea!

    piia007 (ät) hotmail . com

    VastaaPoista
  51. Darth Vader. (Tosin nyt kun sanoit, yhdennäköisyys Pingun kanssa on huomattava...) Näiden valmiita kahvijuomia valmistavien laitteiden autuus ei ole auennut minulle, mutta oli pakko kommentoida. Onneksi mulla ei ole arpaonnea. ;)

    VastaaPoista
  52. Tällaista olenkin halunnut kokeilla!

    VastaaPoista
  53. kyllä kelpaisi enemmän kuin hyvin:)
    Pirteää kevättä teille!

    Julia.tuomi@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Ah, tällaista konetta ollaankin meidän kahden hengen talouteen kaivattu.. :)

    marjut.kaakinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Suloinen kahvi-Pingu, tuollaisen ottaisin todella mielelläni koeajoon! Ei-kovinkaan-hyväunisen yksivuotiaan äiti kun olen, niin piristävillä juomilla on kysyntää... : ) Onnea (melkein) nelivuotiaalle!

    VastaaPoista
  56. Onnea pian 4-vuotiaalle :)

    Osallistun arvontaan, sillä aina yhden kupin aamukahvia keittävälle tämä olisi tosi kätevä laite!

    VastaaPoista
  57. Kahvifanina ehdottomasti hauluan osallistua arvontaan. Tuollainen olisi huippu!
    Mukavaa kevättä. =)

    -Maija.H

    VastaaPoista
  58. Tahtoo Pingun! :D

    awet@suomi24.fi

    VastaaPoista
  59. Oi, voi, niin haluisin kahvikoneen!

    hannakurki(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Minä veisin tämän töihin, niin saisivat muutkin nauttia! Mukaan arvontaan siis :)

    VastaaPoista
  61. Iloinen voittaja- that's my middle name....
    Onnea nelivuotiaalle!

    VastaaPoista
  62. Tälläinen sopisi tosi hyvin meitin pikkuiseen keittiöön ;o). irmeliina@netikka.fi

    VastaaPoista
  63. Kyllähän tuo laite ihan Pingulta näyttää.:)

    Onnea blogin vuosipäivän johdosta!:)

    Toivottavasti kommentti ei tule kahteen kertaan, kun Mindfield välillä sekosi...

    VastaaPoista
  64. minäkin tahdon yrittää voittaa pingun itselleni!

    onnittelut vuosipäivästä.

    -hanna

    hanna_heimonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Osallistun pingu-arvontaan!
    Peppi

    VastaaPoista
  66. Ja anteeksi sähköposti unohtui!
    neilikka-@suomi24.fi

    Peppi

    VastaaPoista
  67. Random.org arpoi juuri numeron 22, joka tarkoittaa Marjaa. aleksin. Liinan ja oma kommenttini luonnolliesti otetaan pois laskuista.

    Paljon onnea Marjalle! Laitathan yhteystietojasi meillepäin niin kahvikone lähtee kohti kotiasi.

    VastaaPoista
  68. Siis...Marja kommentilla "Kyllähä tuommonen kelpais ;)" voitti arvonnassa kapselikoneen. Otathan yhteyttä meihin sähköpostilla pastapaa@gmail.com , koska bloggeriprofiilissasi ei ole yhteystietoja. Mikäli emme torstaina viimeistään kuule sinusta, menee kahvikone uudelleenarvontaan.

    VastaaPoista
  69. Koska emme saaneet alkuperäistä voittajaa kiinni viikon sisään, arvoimme koneen uudestaan. Nyt arpaonni random.org:lla osui Anne V:n kohdalle. Onnea Anne! Otamme sinuun yhteyttä hetimiten.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin