sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Me käymme joulun viettohon...eli pakastekalkkunan tarina



Ranslaissyntyinen ystävämme oli huomannut eräänä päivänä Nummelan Prisman pakastealtaassa kalkkunan. Hän kertoi vaimolleen himoinneensa ostaa linnun, koska poikkeuksellisesti tänä jouluna Ranskanvisiitillä oli ollut naudan paistia joulupöydässä (joka kuulemma oli ollut hirmuisen hyvää sekin). Asia muistui mieleeni, kun itse näin 7-kiloisen, kotimaisen luomumöllykän jäätyneenä. Niinpä laadimme ehdotuksen: ostaisimme kalkkunan puoliksi ja ystävämme kutsuisivat meidät kylään syömään sitä. "Juonemme" onnistui ja vielä nopealla aikataulullakin. Maaliskuun ensimmäisenä lauantaina kuluvaa vuotta istahdimme ranskalaiseen joulupöytään Nummelassa.

Alkuun nautimme pikkusuolaisia Muscat-viinin kanssa ihastellen uunista leijuvaa, paistuvan kalkkunan tuoksua. Onneksi kovasti nälkäisinä.
Kalkkunaa oli viivytetty uunissa koko päivän. Luomukomistus painoi siis 7 kiloa. Ranskan äidin luottoreseptillä lintua pidettiin uunissa tunti per 1300 grammaa. Se maustettiin vain suolalla ja pippurilla. Aluksi, ensimmäisen kahden tunnin aikana lintua myös valeltiin vedellä ja voilla. Emäntämme oli omasta halustaan tunkenut linnun sisälle pari halkaistua luomuappelsiinia mehevöittämistarkoituksissa. Lopputulos oli oikein murea ja maukas rapsakalla pinnalla.
Lisukkeina nautimme kuulemma perinteikkäästi höyrytettyä ruusukaalia ja vastaavanlaisesti kypsennettyjä papuja. Lisänä oli myös tervetullut raikastava vihersaalaatti makeilla tomaateilla ja kurkkupaloilla.
Jouluperinteeseen kuuluu myös perunakroketit. Ne oli tehty vihannesmyllyn läpikäyneistä, jo kypsennetyistä potuista, joiden sekaan laitattiin kananmunankeltuaisia. Maitolisä tekisi massasta kuulemma liian löysän. Mausteina perunakroketeissa oli muskottipähkinää ja suolaa. Kroketit kieriteltiin muotoilun jälkeen munassa ja korppujauhoissa. Sitten ne friteerattiin kuumassa öljyssä pinnaltaan ihanan rapsakoiksi.

Kokonaisuus maistui oikein hyvältä lautasella. Suomalaiselle annos ei tuonut lainkaan jouluista fiilistä, mutta Noël:iin tottuneet kokivat kyllä joulua lautasillaan. Ehkä viimeinenkin joulufiilis karisi siinä vaiheessa kun luikautin ilmoille pätkän kipaletta "Me käymme joulun viettohon...". Esitykseni vaimennettiin toki nopeasti.
Tuhdin ja riittoisan ruokailun olisi päättänyt aivan mainiosti hyvä konvehti tai pari, mutta eikös meidän perheemme jälkiruokavastuullisina ollut päättänyt lähestyä asiaa köyhien ritareiden kautta. Aluksi makea lopetus kuulosti ylivoimaiselta, mutta syödessä voipaistettua pullasiivua, hyvää vaniljajäätelöa ja itsekeiteltyä kinuskia ei oikein viitsinyt valittaa.

Nyt "joulupäivänä" jääkaapissamme on melkoisesti kalkkunapaloja tuosta valtavasta mötikästä odottamassa jatkojalostusta. Ideoita?

6 kommenttia:

  1. Nams.. Minun piti tehdä jouluna itse kokonainen kalkkuna, mutta eräs henkilö onnistui pelottelemaan ajatuksen unohlaan sillä, että saattaisin kuivattaa kalliin kalkkunani piloille uunissa. Ei olisi kyllä pitänyt ottaa niin vakavasti sitä pelottelua ja valmistaa kalkkuna kaikesta huolimatta, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Lempparini kokonaisen kalkkunan lisäksi on: kalkkunaviilokki, kalkkunakeitto sekä ehdottomasti kalkkuna potpie, johon on varmasti yhtä monta variaatiota kuin bolognese-kastikkeeseenkin.. :)

    VastaaPoista
  2. Kanaviillokki napattu heti. Joo, sitä me teemme. Onko sinulla ohjetta. Blogistasi en löytänyt ainakaan haulla.

    Itse ajattelin kermaista pastaa myös.

    Tuosta riittää kyllä moneksi, osa on pakko pakastaakin.

    VastaaPoista
  3. Jouluteemaa jatkaen: Jamien joulushowssa tehtiin kalkkunanjämistä jalostettiin aasiahenkin salaatti, joka sitten piti käärimän riisipaperiin. No, meillä se syötiin salaattina ja hitsin hyvää olikin. :)

    Mutta toi viillokki on hyvä idis myös. Viime kesänä saamni kanaviillokki poisti kaiken viillokkituskan. Reseptiä en vain valitettavasti saanut, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

    Eiks jossain noista TV:n kokkikisoista joku tehnyt sitä juurikin taannoin, viillokkia siis?

    VastaaPoista
  4. Töptseffin Lasse tais tehdä. Kiitti muistutuksesta. Kävin heti kaivamassa reseptin esille ja näyttää ihan toteutuskelpoiselta. http://www.sub.fi/ohjelmat.shtml/top_chef_suomi/reseptit/6_lassen_pudotushaaste

    VastaaPoista
  5. Slurps! Herkun näköinen lintu! Köyhät ritarit pyörivät minullakin viikonloppuna mielessä, josko niitä tässä lähiaikoina tekisi, kinuski kuulostaa niille sopivalta seuralaiselta!

    VastaaPoista
  6. Oikein mauttavan näköinen kevättalven jouluateria :)

    Köyhiä ritareita voisi ihan vaikka itsekkin tehdä lähiaikoina, hyvää helpolla.
    Laskiainen tuossa menikin, mutta olisihan sitä voinut tehdä laskiaispullat "köyhässä" muodossa.

    Itseäni vähän hirvitti ammattikoulussa parisen vuotta sitten, ettei kukaan meinannut tietää että mitä kyseisenä päivänä olikaan jälkiruokana. Kyseessähän oli köyhät ritarit, eikös tuon kaikkien pitäisi tietää?? No, itse ainakin olen onnellinen että tiedän ja osaan valmistaa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin