sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mustikkainen valkosuklaa-limefudge

Mustikka-lime-fudgen koristeena syötäviä villiorvokkeja

Meillä puuhailtiin eilen taloyhtiön talkoita.  Muonitusvastuu lankesi meille, sillä viime vuoden sapuskoihin oltiin kuulemma oltu tyytyväisiä. Tänä vuonna grilliin päätyi kasleria sekä Jukan marinoimana että marinoimattomana, makkaraa ja nakkeja. Lisäksi tein timjamipaahdettuja uusia pottuja ja vihersalaattia. Feta ja marinoidut punasipulit laitettiin erikseen kippoihin. Tyytyväistä mutinaa kuului tänäkin vuonna talkoolaisten haarukoidessa syötäviä. Jälkiruokamakeaksi tein supermakeita fudge-paloja.

Innoitus tähän huippumakeaan ja huippuhyvään fudgeen tuli Kädenvääntöä blogista Uneliaan Kokin hehkutettua niitä omassa facebookissaan. Minä lisäsin kokonaisuuteen Biokian mustikkajauhetta, josta tuli kaunis väri. Itse en mustikkaa kaiken makeuden keskeltä löytänyt, mutta muutama muu väitti mustikanmakua maistavansa.
Valkosuklaana käytin Green&Black´s:n luomusuklaata joka edustaa myös reilua kauppaa. Suklaa on niin ihanan pehmeää ja täyteläistä, että taisin napsia sitä fudgea keitellessä turhan paljon. Toinen erä mustikatonta fudgea ei meinaten oikein jähmettynyt, vaan pysyi juuri ja juuri koossa ollen vanuvapalainen. Maku silti oli oikein hyvä. Seuraavalla kerralla pitää vissiin pilkkoa ylimääräinen levy napostelutarkoituksiin.

MUSTIKKAINEN LIME-VALKOSUKLAAFUDGE
n. 40kpl

200 g valkosuklaata
2 limeä
2 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
100 g voita
2 tl kuivattua mustikkaa jauhettuna

Rouhi valkosuklaa pieniksi paloiksi. Pese limet huolellisesti ja raasta kuoret hienoiksi. Mittaa kuohukerma, sokeri ja voi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä koko ajan sekoitellen 8-10 minuuttia. Lisää valkosuklaarouhe, limen kuoriraaste ja purista joukkoon yhden limen mehu. Lisää myös mustikkajauhe. Sekoita, kaada leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen vuokaan (20 x 20 cm) ja nosta jääkaappiin jähmettymään.
Leikkaa parin sentin kokoisiksi annospaloiksi. Säilytä makeiset kylmässä.

4 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa niiin hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Jos talkoolaiset mutisivat, niin kuvienkatselija sanoo pitkään "uuh".
    Ihan oikeasti pitäisi ruveta harrastamaan enemmän namien tekoa itse. Pakastin paukkuu vielä marjoja ja mielikuvitus pitäisi vain saada heräämään.

    VastaaPoista
  3. Gurmee: Koukuttavan hyvää...!

    Sirkku: :D. Meilläkin on pakastimessa vielä marjoja ja raparperiakin. Viimeisen raparperipussin keitin juuri kiisseliksi.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin