sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kokonainen kukkakaali kantarelleilla ja "menu Jaana"

Blogikaverimme Jaana kävi meillä yökylässä tänä viikonloppuna. Meillä oli porukalla oikein leppoisan mukava vuorokausi, pitkälti syömisen ympärille rakentuen. Kuinkas muuten. 

Tiedämme daamin pitävän kovasti luomupossusta, joten  päätimme tarjota sitä sekä alku- että pääruuassa. Jaana on tunnustautunut myös kaalin ystäväksi ja koska melkein naapurissamme on kaalitila, oli sekin asia sitten sitä myöden selvä. Jälkiruokaan halusimme jotain luonnosta. Halusimme myös hyväksikäyttää grillimahdollisuutta, jota Jaanalla ei omassa kodissaan ole. Näillä eväin rakentui menu aika iisisti. 
Daamin saavuttua nautimme auringonpaisteessa potkupallohenkistä cavaa sekä pieniä naposteltavia. Kallioimarteella maustetut palsternakat ehtivät keittyä ihan lössöiksi, mutta mustatorvisienillä päällystetyt maa-artisokat onnistuivat hyvin. Artisokan möllykät saimme muuten vastikään anopilta, joten kiitos hänelle!
Alkupalaksi haarukoimme friteerattuja luomupossun poskia ja kukkakaalia. Kaali oli keitetty kokonaisena timjamimaustetussa maidossa ja niin se tarjoiltiinkin. Keralla tarjottiin paistettuja sieniä ja herneitä. Ohje kaaliruokaan löytyy postauksen lopusta. 
Pääruuaksi veistelimme grillattua luomupossun paahtokylkeä, johon Jukka teki ihanan tahmoituksen. Niinikään Jukan tekemään coleslaw-kaalisalaattiin palaamme vielä. Se oli pehmoisen hyvää. Ruuan aikana maistelimme erilaisia kotimaisia oluita. 
Jälkiruokana (tunneiksi venyneen tauon jälkeen) lusikoimme mesiangervolla maustettua crème brûléeta. Rakenne epäonnistui tällä kertaa, mutta maku oli silti hyvä. Keralla nautittiin jälkiruokaviininä Lakka Cloudberryä. Se passasi ihan mainiosti! Viini oli selkeästi lakkainen, oikein makea. 
Yösydännä nautittiin vielä juustoja ja omena-varsisellerihilloa pelailun lomassa. Meidän perheen suosikki oli vanha gouda, Jaana piti eniten savuisesta cheddarista. Dixitissä me naiset voitimme peräjälkeen, mutta Monopolissa Jukka "the liikemies" rökitti meidät armotta. 

Syöpöttely jatkui taas aamun valjettua, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt kukkakaalireseptin kimppuun, joka on löytö Sami Tallbergin kirjasta Koivunmahlaa ja  Kaviaaria. Meidän kukkakaalimme oli varmaankin ohjeistuksen vastaavia suurempi, joten ohjeen määrät ovat erit. 

Kukkakaali oli kaunis kokonaan tarjoiltuna. Maku oli hieno timjamin ja täysmaidon ansiosta. Rasvainen maito teki kaaliin melkein juustomaista makua. Kantarellit ja herneet olivat hieno syksyinen lisä, myös väriensä puolesta.  

KUKKAKAALIA, HERNEITÄ JA KANTARELLEJA
3-4:lle

1 isohko kukkakaali
7 dl täysmaitoa
suolaa ja mustapippuria
laakerinlehti
1 rkl tai enemmän timjamia lehdet irti riivittynä

voita paistamiseen
½ litraa pieniä tai suupaloiksi paloiteltuja kanttarelleja
2 dl tuoreita herneitä
1 dl kasvislientä 
1 tl valkosipulia silputtuna

hienonnettua lehtipersiljaa
½ tl valkoviinietikkaa

Poista kukkakaalin lehdet ja kuori varsi varovasti. Pidä kaali kokonaisena. 
Laita kattilaan maitoa, timjamia ja laakerinlehti sekä suolaa ja mustapippuria. Kiehauta ja lisää kaali. Keitä noin 10-15 minuuttia. Kokeile aina välillä kukkakaalin kypsyyttä, jotta se pysyy napakkana. Nostele keittymisen välillä maitoa kaalin päällekin. 

Kaalin keittyessä paista puhtaat sienet pannulla runsaassa voissa. Lisää joukkoon herneet, kasvisliemi, ja valkosipulisilppu. Kiehauta parin minuutin ajan. Lisää etikka ja sekoita. 

Nosta kukkakaali maidosta lautaselle. Laita ympärille ja ylle paistetut sienet ja herneet liemineen. 

Nauti itsekseen tai lisäkkeenä. 

3 kommenttia:

  1. Kyllä on Jaanaa hellitty! Te olette ehkä ensimmäiset ihmiset maailmassa, joiden tiedän pelanneen Monopolin loppuun, sehän on ihan loputon suo ;-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä hellittiin (paitsi siinä Monopolissa) ja nyt oon ihan otettu, kun mun mukaan on nimetty menukin :-)

    Kiitos vielä kertaalleen koko poppoollenne, oli antoisa kyläreissu kaikin puolin!

    VastaaPoista
  3. Jonna: Ei se ihan loputon ole, kun meillä on niin eri pelitekniikat Jukan kanssa ;).

    Jaana: Kiitos samoin, oli mukavaa. Laitankin tuomasi mainiot tuliaiset kuvana tuonne FB:n puolelle.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin