lauantai 29. syyskuuta 2012

Foodien karkkipäivä Inkoossa

Vietimme tänään ihanan aurinkoisen ruokanautiskelu iltapäivän Inkoossa Länsi-Uudenmaan maistiaisissa. Westerby Gårdiin oli kokoontunut kunnioitettava porukka erilaisia ruoan tuottajia ja valmistajia. Ruokainnostuneiden tehtäväksi jäi kierrellä, keskustella ja  avata kukkaron nyörejä ihanien houkutuksien edessä. Ja hei, ennen kuin alat pärräämään menetettyä tilaisuutta, huomaa että tapahtuma jatkuu vielä huomenna sunnuntaina. Helsingistäkin pääsee paikanpäälle suoralla bussiyhteydellä.  

Aluksi nautimme lounaan Westerby Gårdin kauniin valoisassa ravintolassa. Listalla oli oikein maistuvaa lammaskaalia. Tyttäremme otti omenapiirakkaa  vaniljakastikkeella, joka oli ihan peruskauraa. 
Lammaskaali solahti vatsaan paikan omalla logolla koristellun oluen voimin. 

Ruokapaikkoja löytyi tapahtuma-alueelta muitakin. Oli lohisoppaa, pyttistä, grillattuja makkaroita ja Angus hodareita noin niinkuin muutamia mainitakseni. 


Mustion linnan kokki antoi kalankypsennysvinkkejä ja jakoi omenaisia kalamaistiaisia. 



Kahvit nautimme Nya Wi-Box Bagerin teltalla. Suuri viineri ja berliininmunkki olivat ihanan tuoreita.  Lapset sijoittivat makearahansa 4H-kerholaisten vohveleihin ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä. 



Jos pakkasemme ei olisi niin pinkarallaan, olisimme varmasti sijoittaneet lihaan jos toiseenkin. Nyt pistimme rahamme kii sipuleihin, Petrin suklaa-konvehteihin ja mielenkiintoiseen perunapuuroon. Viimeksimainittu on keitetty potuista, vedestä, suolasta ja karkeista ruisjauhoista. Jäähtyneenä perunapuuro ohjeistettiin paistamaan pannulla rapeaksi. Antaas katsoa miten meidän perunapuuron maistajaisissa käy.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli merkitty kalenteriin, mutta harmittavasti tuli muita menoja. Onpas mahtava valikoima. Perunapuuro... Lapsuuteni suuri inhokki, isäni lapsuuden suuri suosikki - siinäpä ristiriita ;-)

    VastaaPoista
  2. Perunapuurosta en ole koskaan kuullutkaan... Kivan näköinen tapahtuma!

    VastaaPoista
  3. Jonna: Me emme ole kumpikaan maistaneet perunapuuroa. Odotamme makuelämystä asenteellisen negatiivisina, mutta uteliaasti. Tällä syömingillä on helppo yllättää meidät halutessaan positiivisesti.

    En saanut tapahtumasta otetuksi hyvää yleiskuvaa, mutta alkorakennuksissa, pellolla ja pihalla oli mukavan paljon kaikenmoista. Myös skumppabaari! Bistro o Matin "ständiltä" sai 10 euron alennuskupongit ravintolaan lokakuun aikana.

    jokihaka: No en rehellisesti sanottuna minäkään. Kivaa oli! Ja hirk´muisen leppoisaa. Tunsi olevansa melkeinpä ulkomailla kun niin paljon ruotsia puhuttiin ympärillä :).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin