torstai 20. syyskuuta 2012

Helppoja leivontareseptejä roppakaupalla


Minua lähestyttiin kesällä Arlan toimesta reseptien kehittely- ja kuvauspyynnöllä. Olivat vissiin olleet tyytyväisiä aiempiin suolaisiin resepteihini. Osa reseptipyynnöistä sai minut innostumaan heti, mutta osan toteuttaminen jännitti ihan tosissaan. Yksi jännäämisen aiheista oli Brita-kakku, jota en ollut vielä koskaan tehnyt, mutta jossa anoppini on mestari. Näin jo kauhukuvia miten kerta toisensa jälkeen vatkaan taikinaa ja marenkia pärräten etten vain osaa. Sitten keksinkin miten hoitaa homma kotiin - soittaa vinkit tietysti mestarilta itseltään. Niillä onnistuin ja ohje on nyt teidänkin saatuvilla - eikä se lopulta ollut ollenkaan hankalaa. Itsensä haastaminen on hauskaa, kun lopputulos sitten yllättääkin herkullisuudellaan.

Palkasta tehdyt reseptit löytyvät Arlan nettisivulta. Olen linkannut niihin tekstissä kunkin kuvan alla. 
 Omena-kanelitartaletit henkivät leppoisaa syksyä.
Suklaiset whoopie pies-leivonnaiset olivat menestys. Hurjan makeat "leivät" hävisivät niin tehokkaasti etten ehtinyt maistaa ensimmäisestä satsista yhtään  täytettynä. Yksinkertaistin täytettä perinteisestä vaahtokarkkitahnasta tuorejuustoiseen suuntaan. Mesiangervolisä täytteeseen on sitten oikein miellyttävä juttu!
Tämä on ainoa kuva johon en ole oikein tyytyväinen, mutta ihan ok sekin on. Ja kakku nyt vain on mustikkaisuudessaan ihanaa!
 Rahkapullaa kiittelivät myös työkaverit, joille leivonnaisia vein.  

Pullapohjainen rahkapiirakka jakoi mielipiteitä. "Ihana kun on näin paljon rahkaa, mutta pullareunus on liian paksu". "Ihanaa kun on näin paksu pullareunus".

Brita-kakku onnistui anoppini ohjeilla  yli odotusten. Arlalta toivottiin siihen syksyisyyttä, jonka toteutin keittämällä keralle karviaishilloa. Kirpsakka marja passasikin hyvin yltiömakeuden keskelle. Kun Brita-kakun toteutti piirakkavuokaan ja halkaisi sitten sen, oli puoliskoita helppo siirrellä. Etukäteistutustumisessa nimittäin kiinnitin huomiota siihen että monet pärräsivät juurikin pohjien päällekkäin saattamista.  

Cake popsit onnistuivat hyvin ja murtumatta sen jälkeen kun ymmärsin jäähdyttää kunnolla pillin ympärille muotoillut pallot ja siirtää ne heti suklaallakuorruttamisen ja koristelun jälkeen jääkaappiin jämähtymään. 

Mustikkaisten cake popsien koristelu oli helppo toteuttaa pursottamalla värjättyä valkosuklaata jo jämähtäneen kuorrutteen päälle. Näistä tuli mielestäni myös kivan näköisiä.

Suurin osa näistä leivonnaisista myytiin Ravintolapäivänä kahvilassamme, sillä halusin välttää toisaalta leivonnaisähkyä ja toisaalta leivonnaishävikkiä. 

9 kommenttia:

  1. Näyttää niiiin hyvältä! Aivot lähti heti askartelemaan Whoopie Piesta jäätelötäytteisen version,ne ja cake popsit olisivat varmaan menestys 8v synttäreillä...

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloisia juttuja ja hienoja sekä monipuolisia kuvia!
    t. nimim. näköjään vain yhdenlaisia lautasia ja yhden pöytäliinan omistava bloggaaja ;D

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat Merituuli! Ja kaikki niin herkullisen näköistä:)

    VastaaPoista
  4. Piia: Kokeilin Whoopieseista myös kurpitsaista versiota sillä perinteikkäällä täytteellä - hyvää oli sekin. Reseptiä pukkaa jossain vaiheessa.

    Paula: Meille on jonkinverran kertynty noita astioita ja pöytäliinoja sekä lautasliinoja kun olen niitä 10-vuotiaasta kerännyt / saanut lahjaksi. Meillä käytetään kyllä sujuvasti muitakin tekstiilejä kuten vaikkapa tytsyn hameita kuvausrekvisiittana ;).

    Yaelian: Voi kiitos kaunis! Tyttäremme näki tässä yhtenä päivänä mainoksen Israelista ja huokaisi että tuonne hän haluaisi. Olisitko oppaana vaikka päivän jos joskus sinne seudulle putkahtaisimme?

    VastaaPoista
  5. Kaikki näyttää herkullisilta ja niitä voisi koettaa itsekin! Ihania nuo "tikkarit", päässä jo ruksuttaa millon meillä ois lastenkekkereitä tiedossa.. :)

    VastaaPoista
  6. Siis ihan ilman ylisanoja sanonpahan vain, että en ihmettele Arlan pyyntöä, nämä kuvat ja reseptit lyövät helposti suurimman osan ammattimaisista koekeittiöistä.

    VastaaPoista
  7. Mausteinen Manteli: Olipas kivasti sanottu! Cake popsit tuntuvat ensin kovin työläiltä, mutta jos ajoittaa tekemisen vaikka useammalle päivälle eivät ne sitä ole. Ja koristelu on hauskaa! Suklaakuorrutteen ansiosta baakkelsit ovat yltiömakeita!

    Nanna: Kovasti kiitoksia lämmittävistä sanoistasi :)!

    VastaaPoista
  8. Vasta luin viikolla Makulehdestä whoopie pies -leivonnaisten olevan seuraava Se Juttu ja täällähän ne jo nakottaa. Vieläpä erityisen kauniissa kuvassa!

    Saan siis rennosti nauttia silmänruuasta, kun makeat leivonnaiset ei ole omaa vahvinta aluetta. Kiitos ja iloista syksyä!

    VastaaPoista
  9. Vau mitä herkkuja! :)

    Itse tein elämäni ensimmäisen britan pari viikkoa sitten ja siitä tuli heti meidän ykkösherkku. Olin myös yllättynyt miten helppo se loppujen lopuksi onkaan :)

    Rahkapiirakkaresepti menee ehdottomasti testiin, en ole sitä(kään) vuosiin syönyt.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin