sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ihmiset ruokablogien takana

Se on ollut ehdottomasti parasta tässä harrastuksessa. Ihmiset ruokablogien takana. 

Ruokabloggaaminen alkoi oman harrastuneisuuden kehittämisestä ja arkiruokien monipuolistamisesta. Se on kasvanut valtavan rakkaaksi harrastukseksi, joka maistuu, tuoksuu ja tuntuu hyvältä. 

Parasta tässä harrastuksessa on samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten tapaaminen. Monen ihanan ihmisen ja perheen kanssa on vaikea kuvitella törmänneensä muuten kuin ruokabloggaamisen kautta. Esimerkiksi pari päivää sitten olimme juurikin Chez Jasun ja perheensä luona nauttimassa lähihistorian mukavimmasta torstaista ihanan aterian ja rupattelun sekä lasten leikkien voimin. 

Koin perheemme hyvin onnekkaaksi ja hemmotelluksi tuona iltapäivänä! Grillatun kalan ja värikylläisten salaattien lisäksi nautimme paitsi jälkiruokakakkua myös gin-tonic-sorbettia. Mukaankin saatiin vielä yrttimaan ja lähimetsän herkkuja.


Olemme olleet myös hyvin iloisia ja otettuja Glorian asetettua meidät ehdolle Suomen parhaaksi ruokablogiksi. Paras ruokablogi valitaan Suomessa ensimmäistä kertaa ja sen valitsee arvovaltainen tuomaristo. Kaikkien upeiden, taitavien ja hurmaavien blogien joukosta juuri meidät on valittu mukaan ansioituneeseen sakkiin - huh huh! Tokaisin kunniasta kuultuani, että vaikka kummempia sijoituksia ei tulisikaan, olemme jo tämän maininnan saatuamme mielestämme voittajia. Ja pääsemmepä monen tutun kanssa ainakin gaalajuhlaan! Ehkä tapaamme siellä myös uusia ihania, samanhenkisiä ihmisiä. 
Myös te lukijat saatte äänestää omaa ehdokastanne Glorian Blog Awardseja silmälläpitäen. Äänestämällä voit itse voittaa lehden vuosikerran. Ehdokkaat näkyvät täällä ja samassa paikassa voi myös äänestää. On ilo olla mukana tässäkin sakissa. 

Leppoisaa ja herkullista alkavaa viikkoa!
Nauttikaahan porukalla ihania aterioita!

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kala-annos! ja onnea kahdesta upeasta ehdokkuudesta:)
    Mukavaa alkavaa viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellenne, oli todella mukava ilta! On ihan parasta, kun on ihmisiä, joiden kanssa voi jatkaa siitä, mihin jäi, vaikkei ole mihinkään jäänytkään. :-)

    Harmi, kun kauriit keräsivät parsakaalit ennen meitä. Ensi keväänä täytyy aidata nekin, jotta päästään porukalla herkuttelemaan.

    Onnea hienosta ehdokkuudesta ja tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut ehdokkuudesta! :) ja tuo gin-tonic sorbetti kuulostaa aivan mielettömän hyvältä.. mm!

    VastaaPoista
  4. Puhut asiaa, Merituuli! Onnea kisaan...

    VastaaPoista
  5. ... tarkoitit varmaan mua?

    ihana, samanhenkinen ihminen...
    ;D

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Se oli tosi hyvää! Jasulla oli useitakin grillivaihtoehtoja, joista hän tällä kertaa valitsi kaasun.

    Akvamarin: Tuolta minustakin tuntui - että jatkoimme jostain mihin oli jääty vaikka oikeasti ei olla jääty mihinkään.
    Harmi tosiaan ne parsakaalit, mutta saimmehan me monenlaista muuta hyvää :)! Ehkä seuraavaksi on sitten sitä peurapaistia?
    Kiitos, tulemme varmasti toistekin jahka te olette ensin käyneet meillä!

    annemi: Kuulostaa ja on! Toivottavasti Jasu laittaisi sen pian eetteriin niin pääsisi kotonakin pyöräyttelemään.

    MM: Kiitos kaunis!

    Jasu: Verissäpäin taistellaan samassa kategoriassa ;D.

    Nanna: No juurikin sinua (ja muitakin). Onkin tosi mukavaa nähdä oletko oikeasti niin ihana miltä ruudun takaa vaikutat. Veeralta kuulin kyllä juorua että olisit ;).

    VastaaPoista
  7. Wuhuu! Sorbetti löytyy nyt Jasun blogista http://chezjasu.blogspot.fi/2012/09/gin-and-tonic-sorbetti-20.html?showComment=1348085255621

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin