sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sunnuntaibrunssi ystävien kanssa

Istahdimme tänään ruokapöytämme ääreen kahden nelihenkisen ystäväperheen kanssa brunssinautiskelun merkeissä. Vieraat toivat mukanaan herkkuja, joten pöydän täyttäminen ei jäänyt kokonaan meidän harteillemme. Kokonaisuus hiukan paisui alkuperäisestä suunnitelmasta, niin kuin monasti tuppaa käymään. En kyllä kuullut kenenkään siitä nurisevan. 
Tarjolla oli ystäväperheen tuomaa vihreää fetasalaattia kirsikkatomaateilla ja punasipuleilla sekä minun paahtamaa punajuuri-leipäjuustosalaattia
Pöytään siivutettiin myös Ibérico Bellotan salchichón makkaraa. Bellota määritelmä tarkoittaa, että Ibericon possut ovat eläneet vapaana ja natustaneet napaansa terhoja. Juustoina oli tarjolla manchegoa sekä rusinoilla että ilman, Mustapekka tuorejuustoa ja tavallista kermajuustoa. Karjalanpiirakat oli hankittu torilta Hennolan kojulta. 
Kylmäsavulohet köllivät maustetulla ranskankermapedillä Saaristolaisnappien päällä.
Tortillat saivat sisälleen kolme erilaista täytettä tullen näin quesedilloiksi ja pannulla paistetuiksi. Kaikkiin laitettiin juustoa, mutta sen lisäksi myös vihtiläisiä, esipaistettuja herkkutatteja ja sipulia, salchichón-makkaraa niin ikään sipulin kanssa ja palvikinkkua tomaattien kera. Jälkimmäisistä oli syöntimukavuutta silmälläpitäen poistettu siemenet. 

Lihapullat Jukka pyöritteli luomunaudan jauhelihasta, tyttäremme toiveesta kerrankin ilman sipulia. 
Naapurin rouva toi aivan jumalaista suklaakakkua, jonka pohja oli suklainen ja täyte kovin suklainen. Ja tuoksu niin ihanan suklainen. Tulen pyytämään ohjeen!
Talkkuna-puolukkahyveeseen jo pyysin ohjeen, mutta olen unohtanut sen. Kuituherkku ei maistunut yhtään niin terveelliseltä mitä oli, mikä tässä kohden on kehu. 

Jälkkäriksi olin pyöräyttänyt myös kurpitsa whoopie pies-leivonnaisia. 

Juomana tarjottu venäläinen kuohuva oli jälkimaullaan kovin eksoottinen, Anna-cava tutumpi. Lapsille tarjottiin luomulaatuisia tuoremehuja. 

Maistuvat tarjoilut yhdistettynä keskusteluun, lasten leikkeihin ja auringonpaisteeseen loivat tunnelman siitä, että tänä aamupäivänä maailma on aika mallillaan!

4 kommenttia:

  1. Ihanat tarjottavat! Silmäni pysähtyivät etenkin noihin lohiruisnappeihin....

    VastaaPoista
  2. Ne oli minullekin herkkua.

    Tällä setillä on pärjännyt kummasti koko päivän ;). Välillä on käynyt vain närppimässä "jotain pientä" jääkaapilla.

    VastaaPoista
  3. Voi juku, miten upeen näköistä! Ja taatusti myös makuista!

    (Apua, mitä me tarjotaan teille huomenna :-0)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihan siltä että meidänkin pitäisi pitää yhteistä brunssia?

    Olen nyt jo ihan varma että meille maistuu mitä ikinä teettekin. (Paitsi lapset voi kyllä nirsoilla, toivottavasti eivät kuitenkaan kauheasti!). Kiva nähdä huomenna!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin