keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Valkoviinissä kypsennettyä kukkoa ja paahdetut maa-artisokat

Te vakiolukijat jo tiedättekin, että meillä ei ole enää aikoihin syöty broileria. Sen sijaan meille maistuu hurjan hyvin Viskilän kukonpojat, jotka on häkkikasvannaisserkkujaan eettisempi vaihtoehto. Tällä kertaa arvosiivekäs päätyi pataan muhi(noi)maan valkoviinin ja mausteiden kera. Resepti on hyvin inspiroivasta kirjasta "Italialaiset mestarit". Yltiöhelpon, tiskausystävällisen ohjeen nimi  on italiaksi "Pollo casalingo al vino bianco". 

Kukko oli maukas ja sitruunainen. Tosin nesteen piti imeytyä ja kukonpoikien saada väriä, eikä meillä näin käynyt. Siksi irrotin ällöttävän lötköt nahat kukkojen päältä ja paistoin ne erikseen runsaassa öljyssä rapeiksi. Ei ehken se hehkeimmän näköinen kukkoruoka, mutta ei taatusti myöskään huonoimman makuinen! Reseptiin tarvitaan 6 desiä valkoviiniä, joten kokille jää oikein passeli määrä ruuanlaittoviiniä. 
maa-artisokka, tuo symmetrian ystävän painajainen

Kukon seuraksi lautaselle päätyi paahdettuja maa-artisokkia. Tähän lisäkkeeseen ryhtymisestä on kiittäminen  sen ohjeistanutta Nelleä, maa-artisokan epäkuorimisinnokkuuttani ja lastemme mummua jolta muhkuraiset saimme. 

Kuorineen syötävät maa-artisokat olivat paahdettuna hurjan hyviä! Basilika ja tomaatit lisättiin lautaselle värikkyyssyistä, mutta yllättäen basilika olikin mainio kumppani paahdetulle maa-artisokalle. 

KUKKOA VALKOVIINISSÄ JA ETIKASSA

1,2 kg kanan- tai kukonpaloja (koipia, rintaa, reittä tms.)
600 ml valkoviiniä
3 rkl valkoviinietikkaa
2 salottisipulia 
2 porkkanaa 
1 lehtisellerinvarsi
4 laakerinlehteä
2 mausteneilikkaa
suolaa
10 mustapippuria
40 g voita
4 sitruunaviipaletta

Laita kaikki aineet isoon pataan tai kattilaan. Kiehauta, vähennä lämpöä ja peitä osittain kannella, jotta osa höyrystä pääsee ulos. Anna kiehua hiljallee noin tunti. Käännä kukkoa puolivälissä kypsennystä. 
Kypsennä kukkoa kunnes ovat kypsiä (liha pakenee luista).
Poista liedeltä ja tarjoile. 


PAAHDETUT MAA-ARTISOKAT

maa-artisokkia
öljyä
suolaa
mustapippuria

Pese maa-artisokat hyvin. Halkaise. Laita vuokaa.
Lorota päälle reippaasti öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 
Kypsennä 200 asteisessa uunissa kunnes maa-artisokkien kuori on paahtunut. Tähän menee noin 20-30 minuuttia. 

11 kommenttia:

  1. Maa-artisokan kuoriminen on kyllä lähes keittiön kamalin homma. Ja nuohan ovat myös esteettisiä tuollaisina halkaistuina väkerryksinä. Mainiota, tämä oli nyt kokonaan uusi idea mulle, ja Nellenkin juttu oli mennyt ohi!

    VastaaPoista
  2. Uutta minulle myös tuo maa-artisokkien paahtaminen! Hyvä vinkki, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Tuo kuorineen paahtaminen on meillä kyllä lisännyt maa-artisokan käyttöä ihan valtavasti. Se kuoriminen on niin tuskaista ja lisäksi mua harmittaa, kun siinä menee niin paljon artisokkaa hukkaan. Tässä hukkaan ei mene mitään.

    VastaaPoista
  4. Toimiskohan noiden muhkuroiden kuorimisessa sama kikka kuin inkiväärin kanssa: pikkulusikan syrjällä raapsuttamalla ainakin inkiväärin vänkyröistä saa kuoren siististi pois jos on tarvis.

    VastaaPoista
  5. Joo ei noita maa-artisokkia ihan mielellään kuori,etenkin jos ovat noin muhkuraisia.Täälläpäin ovat vähän suorempia mutta taidan ensi kerralla kokeilla myös kuorellisia maa-artisokkia.

    VastaaPoista
  6. Ai niin muuten,mä teen maa-artisokat yleensä näin
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2011/10/hunajaista-maa-artisokkaa.html
    ovat sikahyviä niin,ja varmaan myös kuorellisina!

    VastaaPoista
  7. Mari: Minäkin tykkään epäsymmetrisestä muodosta - maa-artisokka itsessään on desingn-tuote.

    jokihaka: On ilo levittää ilosanomaa eteenpäin :). Joskus ne ihan simppelit on just oikeita juttuja!

    Nelle: Samoilla perusteilla meillä ihastuttiin tähän. Ja se maku!

    Liisa: Toimii ainakin vastanostettuihin, kokeiltu on, mutta silti se on aika tympeää ja raaka-ainehukkaista, kun niitä kaikkia mypylköitä ei saa rapsutettua kunnolla kuorettomiksi. Inkivääriä riittää yleensä ruokaa pieni pala, mutta maa-artisokkaa ei. Ei ainakaan jos tekee tätä herkkua :).

    Yaelian: Sinunkin reseptisi oli hyvä, ollaan kokeiltu sitäkin :)!

    VastaaPoista
  8. Jaahas, pitää mennä kaivelemaan artisokkapenkkiä. Paahdettuina kaikki juurekset on aina niin hyviä.:)

    VastaaPoista
  9. Niin on. En vain ollut ennen tajunnut paahtaa näitä möllyköitä.

    VastaaPoista
  10. Tein tuote, mutta perinteisesti. Eli paistoin pannulla ensin ja sitten laitoin uuniin jotta sain vielä lisää väriä. Keittelin vielä huolellisesti nestettä pois ja tulos oli herkullinen.

    Jouko

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentista Jouni. Mä luulen että tekisin ittekin niin seuraavaksi jotta kukot olis kauniimpia.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin