tiistai 6. marraskuuta 2012

Possu tuli kotiin

Oletko koskaan miettinyt paljonko yhdessä possussa on lihaa? Olemme jo vuosia hankkineet luomusianlihat Kiven Säästöpossusta Karkkilasta ja tällä kertaa päätin ottaa kuvan hankinnasta. Ostamme yleensä syksyllä puolikkaan possun, josta saa mukavasti myös joulukinkun ja keväällä suosimme possukasseja

Nyt hankittiin siis puolikas possu, josta kuva yläpuolella. Joskus olemme ottaneet myös pään, mutta nyt tilanpuutteen vuoksi se oli jätettävä. Samoin kinkku jäi vielä odottamaan joulua kinkkuhotelliin, joten se puuttuu kuvasta. Puolikas paloittelematon possu painaa 40-45 kiloa ja leikkaustavasta riippuen siitä tulee lihaa seuraavasti:

- jauhelihaa n. 5 kg
- paistijauhelihaa n. 5 kg
- karekyljyksiä  (6kpl) n. 2,2 kg
- kasleria n. 2,5 kg
- paahtokylkeä n. 3,8 kg
- lapaa n.5,5 kg
- ulkofile n. 4 kg
- sisäfile n. 800 g
- potka, n. 1kg
- halkaistut sorkat
- luita
Saimme lisäksi sydämen, kielen ja maksaa. Sisäelimet eivät normaalisti kuulu valikoimaan, koska harva asiakas niitä haluaa. 

Ei se puolikas possu lopulta niin kauhean suuri ole. Leikkuutavoilla saa haluamansa kokonaisuuden, esimerkiksi ulkofileen saa leikattuna kyljyksiksi. Lavat voi jauhaa jauhelihaksi. Kinkusta voi leikata myös erilaisa versioita. Me pidämme noin 6-7 kg verkossa viihtyvästä, valmiiksisuolatusta juhlakinkusta. Possupediasta löytyy lisätietoa possun osista ja myös reseptejä. Reseptejä löytyy myös blogimme possu-osiosta

17 kommenttia:

  1. Kyllähän tuosta satsista muutaman aterian kokkailee! :) Minulla on menossa sellainen pidemmän aikavälin projekti laittaa enemmän ruokaa vähän erilaisistakin ruhon osista, tuollainen puolikas elukka olisi siinä projektissa varmasti hyvä. Kuukauden sisään pitäisi saapua onneksi vastaavanlainen setti poron vasaa, tosin vain neljäsosa. Ehkä sitten tulee laitettua enemmän ruokaa vähän eri tyyliin kuin yleensä :) minäkin kaipailen kyllä sellaista 3D-mallia!

    VastaaPoista
  2. Minä ensin katsoin, että olitte ottaneet myös korvat! Mutta lapojahan ne olivat, kuvassa vaan pään kohdalla ja niin korvamaisen suiposti ;)

    Mun mieheni uhkailee, että teemme vielä possukorvista jotakin, en vaan osaa ollenkaan arvata mitä. Kiinalaiskaupoista löytyy, joskus myös ranskalaisista lihakaupoista. Tänään supermarketin liha-altaassa oli possun häntäpaloja (ei siis saparo, vaan se tyvipala), mutta ajattelimme aloittaa kokeilut sorkista. Saa nähdä mitä niistä syntyy.

    Mutta ihan mahtavaa, että tällaisia possukasseja on nykyään tarjolla! Jos vaan on tilaa, mihin säilöä.

    VastaaPoista
  3. Sini: oikeassa olet, että tällä tavalla tulee kokeiltua monipuolisemmin eri ruhonosia. 3D-malli auttaisi hahmottamaan paremmin mistä päin ruhoa mikäkin on ja minkä kokoisia eri osat ovat. Esim. kokonainen ulkofile yllättää koollaan.

    Pinea: säilöntä on meilläkin ongelma, mutta yllättävän hyvin tuo puolikas possu mahtui pakkaseen.

    Campasimpukka: Kinkkuhotelli on loistava palvelu, kun omaa säilytystilaa on niukasti. Iso kiitos Kiven Säästöpossulle siitä palvelusta!

    Ankerias Vipunen: kaikki osat hyödynnetään!

    VastaaPoista
  4. vau, mikä satsi.

    Siansorkka oli au pair -perheeni isovanhempien perustarjottavaa. Ainakin silloin sata vuotta sitten se yllätti positiivisesti.

    Lapaa mihinkään jauhelihaksi ;-) Siitä tulee ihan loistavaa nyhtöpossua. Pariin kertaan olen nyt haudutellut. Riittävästi läskiä ja luu mukana, tulee törkeän hyvää.

    VastaaPoista
  5. Tälläiset kuvat NIIN herättää mun sisäisen hamstrausvietin! Kuinka näitä malttaa edes piilottaa pakkaseen.

    Sitten kun mä oon rikas, niin ostan joka vuosi pakkaseeni ainakin puolikkaan lampaan, poronvasan, possun ja kaikenmaailman simmentalnautoja ja riistaa ja ja ja....

    VastaaPoista
  6. Mahtava lihakuorma! Me ollaan reilun viikon päästä hakemassa ekaa kertaa oma puolikkaamme samasta paikasta, nyt en yhtään kyllä malta odottaa :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon, tuollainen paketti näyttää ja kuulostaa todella upealta, sisäelimineen kaikkineen. Muistan kun joskus mies tuli kotiin ison pahvilaatikon kanssa, ja paketissa oli luomunautaa, joka oli aika isoina paloina. No. Kirjatosta etsin kirjan ja selvitin nautaeläimen anatomiaa, ja opettelin paloittelemaan sen jotakuinkin syötävän kokoisiksi paloiksi. Sen kokemuksen jälkeen olen joutunut paloittelemaan mm. poronpuolikasta ja kyllä siinä jotain oppii!

    VastaaPoista
  8. Jonna missä päin maailmaa olet ollut au pairina? Miten he valmistivat ne? Me kokeiltiin joskus tehdä niitä, mutta eipä sorkissa paljoa syömistä ollut.

    Joo, sitä varten just otettiin nyt lavat kokonaisina.

    Nanna: Huonosti noitten jääkaapissakin kävis ;).

    Ei tuohon settiin tarvitse rikas olla. Me ostetaan kaikki liha luomuna tai vähintään ettisempänä vaihtoehtona. Pelkkää possunlihaa saa aika huonosti kaupoista luomuna.

    Vasikka olis kans aika hieno!

    Heidi: Muista mainita erikseen jos haluat sisäelimiä!

    Sirkkutäti: Minun lapsuudenkotiini tuli aina ennen joulua puolikas possu kahdessa ammeessa ja sitä äiti ja isä sitten paloitteli pakkaseen. Meillä nuo palat tulee siististi vakuumissa, mutta ulkofilee pakattiin esimerkiksi pienempinä paloina.

    Varmasti oppii tuolla sinun tavallasi! Hienoa!



    VastaaPoista
  9. Tuollaisesta satsista on mukava lähteä ruokaa laittamaan, kun hyvissä ajoin ottaa aina sopivan palan sulamaan.:) Meillekin possu tulee usein noin valmiiksi paloiteltuna, kun tuttavapiiriin kuuluu possunkasvattaja.:)

    VastaaPoista
  10. Mvs: Oletkos tullut ajatelleeksi, että on energiataloudellisesti järkevää ottaa pakasteita ajoissa sulamaan jääkaappiin? Opin tämän mieheltäni joka oli oppinut sen taas jostain tilaisuudesta.

    VastaaPoista
  11. Sepä se juuri on yksi hyvä syy ottaa hyvissä ajoin kaikki sulamaan, ja sulatella hiljalleen jääkaapissa eikä nopeammin huoneenlämmössä. Energiaa pitää aina koittaa säästää, jos suinkin mahdollista. Ja monelle pakasteelle se hidas jääkaappisulatus on muutenkin parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
  12. Saksassa ja olin silloin ihan liian nuori ymmärtääkseni syventyä kokkaukseen niiden osalta. Sorkkien lisäksi siinä oli kyllä iso osa muustakin säärestä lautasella. Muuta en juurikaan muista kuin että oli hyvää. Se oli se saksalainen mämmi - eli syödessä kaikki paikalliset tuijotti miten mahtaa tyttö selvitä ;-)

    VastaaPoista
  13. Maistuis: Totta puhut!

    Jonna: Mä olisin veikannut jotain Aasian maita kun sorkkia keiteltiin. Mutta toisaalta passaa kyllä hyvin Saksaankin.
    Selvisitkö?

    VastaaPoista
  14. Hei, upea paketti. Itselläkin heräsi kiinnostus hankkia samanlainen, mitäköhän tuo maksaa?

    VastaaPoista
  15. Hanna hinta menee kilojen mukaan, mutta oliskos tällä kertaa puolikas maksanut noin 230 euroa. Kertalaakina suuri, mutta kiloapäälle ei.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin