tiistai 5. maaliskuuta 2013

Brunssiyllättäjänä lila tuorepuuro

 Kokoonnuimme viime sunnuntaina taas kolmen perheen voimin sunnuntaibrunssille ystäviemme luo.

Me olimme olleet tällä kartaa laiskoja väkästäjiä ja luotimme kauppahallin antimiin. Veimme herkkuleikkeleitä ja juustoa. Lisäksi nappasimme pakkasesta porkkanapiirakkaa. Toiset perheet olivat onneksi jaksaneet leipoa sämpylöitä, kakkuja, sekoitella salaatteja, paistella munakkaita...Monenlaista herkkua oli taas!

    
Minulle aamupäivän suurin yllättäjä oli tuorepuuro. En todella ole puurojen ystävä, vain makeat vispipuurot menevät sujuvasti alas kurkustani. Tämä mustikkaisensininen ja banaanin makeuttama puuro oli kuitenkin hyvää, sillä koostumus oli melkein juotava olematta silti pirtelömäinen. Pirtelö on toinen nou-nou minulle. Sain kuulla että puuro on myös superterveellistä. Joten siitä vaan surrauttelemaan jos kevätväsymys vaivaa!
Tässä ohje kuten sen ystävältäni sain:

TUOREPUURO
(annos yhdelle)


3/4 dl kokonaisia tattarisuurimoita,
2 rkl manteleita,
1 rkl pellavan tai chiansiemeniä,
1,5 dl maustamatonta jugurttia,
3 dl marjoja valinnan mukaan
1 banaani.

Tattarisuurimot huuhdellaan ensin monella vedellä (yleensä ensin kuumalla, sitten kylmällä), niin kauan että vesi on kirkasta. Ne jätetään likoamaan runsaaseen veteen manteleiden kanssa. Samoin pellavan/chiansiemenet liotetaan pienessä määrässä vettä (n. 2 rkl) yön yli. 

Aamulla jauha pellavan/chiansiemenet liotusvesineen tasaiseksi massaksi. Kaada tattarin/manteleiden liotusvesi pois, laita tattari ja mantelit blenderiin ja jatka soseuttamista. Sitten jogurtti, marjat ja banaani ja soseuta pehmeäksi puuroksi. 

Välillä olen lisännyt hieman esim. omenamehua jos ei blenderi saa vedettyä muuten tasaiseksi. Nauti! 

5 kommenttia:

  1. Hieno idea, kiitos vinkistä! Voiko tattarijauhoja käyttää myös tähän?

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. brunssti muuten ovat hyvä yhdessäolotapa kun perheessä on pieniä lapsia, meillä niitä harrastettu jo kahdessa polvessa, ja vaikka niistä kovin pidän toivon kuitenkin että se kolmaspolvi vielä antaisi odottaa itseään...mulla ei ole vielä kiire tulla mummuksi.;)

    VastaaPoista
  3. Ihana brunssi! Teen aina välillä aamiaiseksi tuon tapaisia tuorepuuropirtelöitä,tosin ilman jugurttia.Laitan chiat ja suurimot tai hiutaleet edellisenä iltana likoamaan,Nami:)

    VastaaPoista
  4. Tuorepuuro kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että pakko varmaan se on ottaa kokeiluun. Jotain vastaavaa sekoitusta olen joskus kokeillut, mutta ehkä nuo tattarisuurimot tuovat jotain extraa. Kiitos reseptistä ja kivasta blogista!

    VastaaPoista
  5. Elisabeth kaverini vastaa puolestani: "kokonainen tattari ei ole käsiteltyä ja siinä on kaikki ravintoaineet tallella. Hiutaleilla voisi ehkä kokeilla mutta nekin on todennäköisesti kuumakäsitelty eli ravintoarvo ei siinäkään ole sama. Voihan sitä kokeilla molempia vaihtoehtoja, mutta maussa on todennäköisesti iso ero!"

    Herkkusuu: Täysin samaa mieltä hyvässä yhdessäolotavasta!

    Yaelian: Minä en ollut moisista chioista ennen kuullutkaan, mutta en toisaalta ole noihin niin perhetynytkään kuin kaverini ja sinä :).

    Jauhemaksa: Oli mielenkiintoista ja tosi positiivinen ylläri!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin