sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Jääkaappityhjäysmunikset

 
Olen syönyt töissä jo pari vuotta kasvisruokaa. Tämä siitä syystä, etten halua syödä päivittäin tehotuotettua lihaa, kun sen helposti pystyn välttämään. Toisaalta kasvisruokien lisääminen ruokavaliossa ei ollut ollenkaan huono idea, miltään kantilta. 

Kasvisruokien taso työpaikkaruokalassani vaihtelee melkoisesti. Paras ruoka on ollut tähän mennessä munakoisopasta, joskin se oli männäviikolla pilattu alikypsennetyillä munakoisopaloilla. Ehdottomasti kehnoin esitys on linssikeitto, jossa muhjuksi keitettyjen linssien seassa on ronskeja porkkanapaloja. Keitto on maustettu niin oudosti, että en osaa eritellä yhtään miten. Kasvisruokien taso yleensä ottaen on kyllä parantunut esimerkiksi vuoden takaisesta, minkä olen kyllä keittiöön muistanut sanoa.

Toisinaan teemme myös kotona "pelkkiä" kasvisruokia, joskin aika vähän. Näitä täytettyjä munakoisoja syödessä Jukka tuumasi, ettei tässä edes huomaa syövänsä kasvisruokaa. Minusta munakoisoruuat ovat monesti sen oloisia, liekö se munis sitten hiukan "lihatyyppistä".

Näihin täytettyihin munakoisoihin inspiroiduttiin Siskot kokkaa postauksesta, vaikka lopputulos melko erilainen olikin. Meillä edettiin samantapaisesti kuin Nellellä eli sillä mitä jääkaapista sattui löytymään. Lopputulos on helppoudessaan kovasti maistuva. Jukkaa häiritsi hiukan kuoren osittainen sitkeys, joka ilmeisesti olisi kaivannut pidempään kypsennystä tyhjänä. Söi mies silti lautasen tyhjäksi. 


TÄYTETYT MUNAKOISOT
4 puolikasta

2 munakoisoa 
1 sipuli
½ dl puolikuivattuja tomaatteja + öljyä samasta purkista
pari kourallista pinaattia
75 g fetaa
(oliiveja)
suolaa
mustapippuria
1 luomusitruunan kuori

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Puolita munakoisot. Koverra ne lusikalla. Ripsi koverrettuihin kuoriin hiukan suolaa ja lykkää kuoret uuniin. 

Pilko munakoison sisus pienemmäksi. Pilko sipuli. paista näitä hetki pannulla tomaattisessa öljyssä, niin että ylimääräinen kosteus poistuu ja kasvikset pehmenevät. Lisää paiston loppuvaiheessa pinaattia ja paista vielä muutama minuutti. Ota pannu pois levyltä ja lisää halutessasi oliiveja. Lisää myös fetaa paloina. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Ole kuitenkin varovainen suolan käytössä, sillä feta tuppaa olemaan aika suolaista. 

Nosta hieman pehmenneet kuoret uunista ja lisää niille paistamaasi täytettä. Vetele sitruunankuoresta suiroja ja lisää ne kaiken ylle. Lykkää kuoret takaisin uuniin ja kypsennä noin 30 minuuttia. 

5 kommenttia:

  1. mä olen sitä mieltä ettei munakoisolla voi mennä väärin. meillä ollut puolison pyynnöstä aloitettiin kesällä kais vuotta sitten vegaanikeskiviikko ja hyvin menee edelleen.;)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin yritetään panostaa kasvisruokiin, mutta täytyy myöntää, että inspiraatiota kaivataan aina välillä.

    Minulla on menossa munakoisokausi... tosin blogiin ei toistaiseksi ole tainnut ilmaantua vielä yhtään reseptiä. Pitäisi vissiin vähän ryhdistäytyä sen suhteen.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää! Itsekin olen viime aikoina yrittänyt lisätä kasvisten määrää ruoissani. :)

    VastaaPoista
  4. Herkkusuu: Vegaanissa onkin enemmän haastetta!

    Minna: Joo, kasvisruokiin täytyy välillä oikein etsiä inspiraatiota jottei menisi lisuke-tyylillä, mutta munakoison kanssa pääruokamaisuus on helposti saavutettavissa.

    hjn: Hyvä hyvä!

    VastaaPoista
  5. Joo, se sitkeys häviää, kun kypsentää pidempään ja tietty myös auttaa, kun sipaisee munakoison sisäpintaan kunnolla öljyä :) Öljy auttaa lämpöä pääsemään paremmin koisoon sisään ja pitää sen vielä mehevänäkin! Ja noi jääkaapin tyhjennysmuonat on parhaita. :) Tulee hyvä mieli monella tasolla kun ei mene juttuja hukkaan ja yleensä hyvistä jämistä tulee tosi hyvää ruokaa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin