torstai 4. huhtikuuta 2013

Paritusta Pauligin malliin


Paulig on avannut uuden Makuparit-palvelun netissä. Sieltä voi kätevästi etsiä omaan leivonnaiseensa sopivaa kahvia. Onhan se komiasta todeta kahvipöydässä, että olen ajatellut erityisesti tämän kahvin käyvän yksiin tämän baakkelsin kanssa. Samalla laillahan sitä pohtii muitakin ruokajuomia, miksei siis myös jälkiruoka- tai kaffepöytäkahvia. 

Kokeilin Blogirinki-yhteistyön nimissä etsiä muutamille blogistamme jo löytyville resepteille kahviparia Pauligin Makuparit-palvelusta. Toisille se löytyi hyvinkin helposti, toisien kohdalla piti käyttää luovuutta. Mustikkaleivokset esimerkiksi piti vääntää mustikkapiirakaksi. 

Jäin miettimään muffinssi-haun kohdalla palvelussakin mainittua asiaa: on vissi ero siinä onko muffinssi suklainen, banaaninen tai omenainen. Tässä kohtaa suositukset oli annettu juuri tämäntyyppisille muffinsseille, mutta esimerkiksi marjaisat muffinssit jäivät ilman paritusta. 

Makuparit-haun tuloksena sain seuraavanlaisia yhdistelmiä:

Aloituskuvan omenainen toscapiirakka  parittui Paulig Mexicon kanssa. Kahvin kerrotaan olevan hienostunut, manteliin vivahtava. 

Kolmelle leivonnaiselle tuli makupariksi keltainen Brazil, jota luonnehditaan pehmeäksi, tasapainoiseksi ja vietteväksi :


ja

Mustikkainen mascarpone-juustokakku  sai Makuparit-palvelussa kaverikseen tummapaahtoisen Presidentin. Tässä kahvissa on kuulemma suklaistakin aromia. 

Näytä blogirinki_logo.jpg diaesityksessä
Yhteistyössä Paulig

6 kommenttia:

  1. ja sinäkö maakaribaakari et uskalla tarttua macaronleivoksiin?

    VastaaPoista
  2. Loistavaa otsikointia! Tässä on kyllä googleoptimoitu olan takaa. :)

    VastaaPoista
  3. Loistavaa otsikointia! Tässä on kyllä googleoptimoitu olan takaa. :)

    VastaaPoista
  4. Nanna: No en uskalla en. Edes ajatella ryhtyväni. Macaronsit tuntuvat kovin kovin vaikeilta ja pelottavilta.

    Riikka: Se nyt vaan ekana tuli mieleen :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos Merituuli, sain kommenttisi mutta se ei näy blogini puolella :/...Hauska kuulla että olette seuranneet matkaani kisassa koko perheen voimin! Katsotaan miten finaalissa käy.

    Ihanaa kevään odotusta!

    Kira

    VastaaPoista
  6. Jännää!

    Kiitos samoin sinulle ihanaa kevätaikaa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin