lauantai 4. toukokuuta 2013

Kohti vanhuutta - anjovisleipä

Aikuista makua pohdittiin viimeksi joulusillien kohdalla ja nyt vappuna olimme taas saman asian edessä. Anjovisleipä. En vielä vuosikaan sitten olisi ikinä voinut kuvitella innostuvani öljylillutettujen kalojen yhdistämistä munaleipiin, mutta ikä ei tule näköjään yksin. Tuoreeltaan syötynä nämä ovat kyllä todellista herkkua, mutta vakumoituja tai tuntikausia vitriinissä viettäneitä en haukkaisi. Idea anjovisleipään lähti hyvin inspiroivasta Kauppalehti Option leipä-jutusta, jossa esiteltiin klassikkoleipiä ympäri maailmaa. 

ANJOVIS-MUNALEIPÄ

tummaa vuokaleipää (esim. Pälkäneen perunalimppua)
voita
salaatinlehtiä, meillä pinaattia
kovaksi keitettyä kananmunaa siivuina
humpsautus valkopippuria
anjovisfilee tai kaksi per leipä
tuoretta tilliä

Kokoa leipä mainitussa järjestyksessä. 
Vappuna anjovis-munaleivät tarjottiin puolitettuina vuokaleipäpaloina, koska brunssipöydästä löytyi paljon muutakin

14 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Kiva otsikko :)

Merituuli kirjoitti...

Ehkä sinne jaksaa matkata paremmin kun syö anjovisleipiä ja silliä kultaiselta kakkupaperilta ;)

Tarja Kvarnström kirjoitti...

no noillahan ei ole mitään tekemistä vanhuuden kanssa! Klassikoja!

Saana kirjoitti...

Nyt kyllä tuli vastaan sellainen eväs, jota en voisi kuvitella syöväni mistään hinnasta.

Toivottavasti kuitenkin maistui. :)

Merituuli kirjoitti...

Tarja onhan ne toki klassikkoja, mutta eivät minulle ole ainakaan maistuneet aiemmin. Jotkut maut tuntuvat tulevan iän mukana. Vai voisiko olla että erilaisten maistelujen myötä makuaisti kehittyy?

Sofia kirjoitti...

Nam! Herkkuani lapsuudesta asti. Silloin maistui milloin vaan, nykyään parhaiten juhlinnan jälkeisellä brunssilla :)

Ville kirjoitti...

Söin vastaavia Ikeassa. Hyvää oli!

Merituuli kirjoitti...

Sofia: Muistan viimeksi kun puhuin silleistä, niin suolaa ja hunajaa-blogin Jonna sanoi niiden olleen suosikkeja lapsesta asti. Kai te poikkeuksina vahvistatte sääntöä ;). Totta, olisi aikamoisen hyvää dagen efter-kamaa.

Ville: Olivat siis aika tuoreeltaan tehtyjä? Mitä maksoi? Löysin blogistasi mielenkiintoisen aamupalaleivän.
http://ruokaa-ja-ruokavalokuvausta.blogspot.fi/2013/03/avocado-kananmuna-leipa.html josta tuli mieleen Kulinaarimurulan melkein vastaavahko uunitettu versio http://valipala.blogspot.fi/2013/05/pesamunat.html Molemmat mennee kokeiluun brunsseilla.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Minua aina suuresti ilahduttaa, kun joku tekee tällaisia klassikkoleipiä. Ne on ihan turhaan puoliunohtuneet. Kiitos tästä.

Huisin hyviä on muna-anjovisleivät minustakin!

Merituuli kirjoitti...

Joskus sitä miettii tohtiiko / onko mieltä panna eetteriin tällaisia klassikoita, mutta sitten taas...itsekin innostuimme Option jutusta ja saimme aikaan koota leivät, joten ehkä tämä postaus jotain palvelee. Plus että on itselle muistiksi kun selailee vaikka oman blogin arkistoa tuumatessaan mitä tekisi.

Maistuis varmaan sullekin! kirjoitti...

Lapsuudesta saakka ollut suosikkileipäni, ja edelleen maistuvat.:) Viime kerrasta ei ole edes pitkä aika, kun itse leivottua limppua tuli juuri syötyä kananmunilla ja anjoviksilla.:)

Merituuli kirjoitti...

Hauskaa että löytyy molemmat suomalaiset jotka ovat lapsesta saakka pitäneet anjovis-munaleivistä ;)

pinea kirjoitti...

Kyllä maistuisi minullekin :D Käytitkö niitä ruotsalaistyylisiä puolimakeita anjoviksia vai niitä suolaisempia, oliiviöljyssä säilöttyjä? Minä tykkään etenkin jälkimmäisistä...

Merituuli kirjoitti...

Suolaisia, oliiviöljyyn säilöttyjä pienessä lasipurkissa. Näihin leipiin meni koko purkki. Nam!

Blog Widget by LinkWithin