lauantai 18. toukokuuta 2013

Mitä lahjaksi opettajalle ?

Ja iltisohjaajille? Ja päiväkodintädeille? Ja kuviskoulun opettajalle?

Joka jouluinen ja keväinen pulma nosti taas päätään. On kauhean vaikea keksiä mitään uniikkia, hyvää ideaa niille tärkeille henkilöille, jotka ovat opettaneet ja ohjanneet aarteitamme koko pitkän kauden. Haluaisimme antaa  kaikille jotain ihanaa ja persoonallista, mutta jo toistamiseen (vai peräti kolmannen kerran?) olemme päätynyt kuohuviiniin. Shampanjaa kaikki olisivat toki ansainneet, mutta kukkaronsisus sanoo siinä kohtaa stopin. Persoonallisemmaksi lahjan tekivät lapsemme itsetaiteilemat ja kirjoittamat kortit. 

Aiempina vuosina olemme antaneet esimerkiksi ruusunterälehtihilloa kotimaisella juustolla ja itseleivottuja suklaanamuja. Kerran leivoin saaristolaisleipää koko sakille. Ekaluokan jouluna annoimme poikamme opettajalle Porvoon glögiä - tai niin siis luulimme. Olimmekin vahingossa napanneet mukaan mamman keittelemää sekamehua, joka oli pullotettu Porvoon glögin pulloon. Kuittasimme lahjasta kiitelleelle opettajalle, että tämä kertonee perheestämme aika paljon. 

Mietimme joskus kokoavamme kimppalahjankin monen perheen kesken, mutta se on jäänyt toimettomuuksissa tekemättä. 

Olen ollut myös saavana osapuolena joulu- ja kevätlahjoissa. Erityisesti minua ovat ilahduttaneet lapsen itsensä tekemät tai valitsemat asiat. Ne ovat voineet olla teepaketti (joka oli mietitty värin perusteella) , itsetehty baakkelsi tai kotitekoinen hillo. Kaikki kulutustavara on ollut loistavaa, sillä se kuluu. Ruuan ja juoman lisäksi tällaisia ovat esimerkiksi suihkusaippuat. Kollega kertoi saaneensa joskus sikspäkin olutta, joka osui ja upposi aivan täysin. Tosin siinä lahjassa pitää tuntea saaja melko hyvin. 

Mitä hienoa te olette keksineet opettajille tai hoitajille lahjaksi kauden päätyttyä? Tai mistä itse olette tykänneet jos olette tällaisia lahjoja saaneet? Kaikki ideat ja ajatukset olisivat tosi tervetulleita!

23 kommenttia:

  1. Vuosia aiemmin lasten parissa työskennellessäni sain kevätjuhlien yhteydessä kerran amppelimansikan, se oli minulle hurjan mieluinen lahja! Ja erään kerran jouluksi sain sellaisen lämmitettävän jyvätyynyn, se on yhä vuosienkin jälkeen minulla käytössä aina tarvittaessa :)

    VastaaPoista
  2. Mielessäni pysyy varmaan uran loppuun asti saamani herkullinen ruusunterälehtihillo(ke?) ja juusto mieluisimpiin kuuluvina lahjoina. :D Itse olen joskus ostanut (lapselta kysymättä) Marimekon tyynyliinan ja siitä tykättiin kovasti. Toinen, mistä muistan tulleen positiivista palautetta, oli jalkakylpyaine. Ope laittoi samaisena iltana viestin, miten kiva oli rentoutua jalkoja liotellen ;D

    VastaaPoista
  3. Tykkäisin saada lahjaksi kortin tai kirjeen, jossa lukisi jokin kiva muisto kuluneesta vuodesta tai kehuttaisiin kuinka ihana olen. Ruokalahja maistuisi, jos se säilyisi pari viikkoa, sillä lähden koululta suoraan reissuun. Ruukkukukka ilahduttaa koko kesän, mutta erityisesti innostuisin kirsikkatomaatin taimesta tai muusta parvekkeella viihtyvästä hyötykasvista. Tavarat ja suklaa ovat hankalia, vaikka rakastan molempia. Tavaraa minulla on liikaa, enkä osaa luopua niistä. Suklaata tulee paljon, eikä sen syöminen varsinaisesti helpota laihdutusyritystäni :-D Toisaalta, jos tietää mistä ope tykkää, niin voi tehdä täsmäiskun. Minä ilahtuisin esimerkiksi ullakolta löydetystä ikivanhasta keittokirjasta.

    VastaaPoista
  4. Meillä poika vei alakoulun jollain luokalla muhkean saunavastan opettajalle, oli kuulema "erilainen lahja" ja me tietty tulkkasimme sen positiiviseksi palautteeksi:) Sinä vuonna oli siis kunnon lehti jo puussa kesäkuun alussa. Oli muuten vaikea tehdä hyvä, napakka vasta, kun ei ollut tullut vuosikymmeniin niitä tehtyä, viimeksi lapsena isän kanssa mökillä.

    VastaaPoista
  5. Kuohari ja punkku ovat ainakin itselleni erittäin tervetulleita. Samoin leikkokukat (kuolevat, ennen kuin ehdin tappaa ne), sekä kaikenlainen syötävä. Nyrkkisääntönä on, ettei jäisi nurkkiin pyörimään. Samalla periaatteella lahjomme itse neljät kasvatusalan ammattilaiset :)

    VastaaPoista
  6. Ompas hienoja ideoita! Kiitos! Ja lisää vaan!

    Kuovi amppelimansikka on aika hieno lahja. Ja sellainen kauratyynyt on ollut mullakin kovassa käytössä aikanaan kun imetin.

    Hanna: No jossain on sitten onnistuttukin, kiitos :). Jalkakylpyaina on loistoidea! Marimekossa pitää jo vähän tietää toisen makua, mutta hienoa että osui kohdalleen.

    Ano: Kirje on aivan loistoidea! Minulla on yhdestä työpaikasta vieläkin jäljellä lappu, johon on kirjoitettu 5-vuotiaan sympaattisilla kirjaimilla "Minä rakastan sinua". Sen parempaa lahjaa ei voi saada pieneltä ihmiseltä. Muistan sen ikuisesti.
    Olen samaa mieltä että suklaa on hankala, niin hyvää kuin se onkin. Varsinkin jos rasioita tms. tulee yli kymmenen.

    Campa: Vihta / vasta on todella hieno idea. Siinä sen näkee että hyvät ideat eivät välttämättä vaadi rahaa. Osaamista ja viitseliäisyyttä tässä tapauksessa kylläkin, mikä edelleen nostaa lahjan arvoa.

    VastaaPoista
  7. Heidi: Viinit harvoin kyllä menevät vikaan, ne ovat tervetulleita itsellekin. Ja voihan ne sitten pistää tuliaisena etiäpäin jos ei itse hörpi. JOS.

    VastaaPoista
  8. Six pack olutta!! Tän mä muistan kun Lapsi Prinsessa I syksyllä (toivottavasti) aloittaa päiväkodissa.

    VastaaPoista
  9. Haistele nyt Veera ensin hiukan millainen tyyppi /millaiset tyypit siellä on vastaanottamassa :D. Mutta kollegani tosiaan muisteli erittäin lämmöllä tätä lahjaa.

    VastaaPoista
  10. Itse opettajana arvostan myös käyttötavaraa - muuten kuin tuota rompetta on kertynyt jo ihan riittävästi. Ei kiitos yhtään kahvimukia lisää. ;)

    Oppilaiden itse tekemät kirjeet, kortit, yms. ovat aina ihania, mutta muista lahjoista suosikkejani ovat olleet seuraavat: teepaketit, suklaa (jos sitä ei tule kymmentä pakettia;)), itse tehdyt keksit, hillot, piirakat, jne., Nutella-purkki (oppilaat tiesivät tän olevan lemppari;)), viinipullot jotka valittu etiketin perusteella, kukkaruukku johon lapsi itse oli kylvänyt siemenet ja kukka oli sitten opelle yllätys, lahjakortit, amppelichili sekä erilaiset suihkusaippuat, tms. Nämä ovat asioita, joista itse tykkään eli eivät tietenkään kaikille toimi. Jos tietää jotain opettajan "mieltymyksistä", niitä kannattaa mielestäni hyödyntää.

    Myös mieheni on opettaja ja hänen ehdottomasti ikimuistoisin lahja oli oppilaalta saatu olutshampoo. Tilanteen hauskaksi tekee se, että mieheni on kalju. :)

    VastaaPoista
  11. Meillä ei ole koskaaan annettu opelle mitään lahjaa. Koko luokan lahja opelle ei kaikille käynyt(paitsi omassa lapsuudessani), niin saivat ostaa krääsänsä mitä halusivat. Meidän molemmat lapset, sekä itse olen saannut alakoulun viimeisellä hymypatsaat hyvästä käytöksestä ja toisten huomioimisesta, joten sne olivat kai paras lahja opettajille pitkin vuosia! Yläkoulussa ei onneksi lahjan ostamisia enää ollutkaan.

    VastaaPoista
  12. Mä olen töissä viime päivät istutellut pieniä yrttejä ja tomaatintaimia kauniisiin ruukkuihin juuri päiväkodintätejä ja opettajia ajatellen. Tietysti leikkokukatkin on aina hyvä valinta, mutta ehkä tuollainen hyödyllisempi lahjakin on joidenkin mieleen :)

    VastaaPoista
  13. Ystäväni oli tällä viikolla ihan onnessaan kuin olivat saaneet koko lapsiryhmältä lahjakortin Stockalle ja ruukkukukan. Kerrankin ei turhaa tavaraa, joka jää pyörimään nurkkiin ja vielä ruukkukukka, joka kukkii kaemmin.
    Siskoni on myös tarhassa töissä ja lahjakortit ja punkut ovat olleet aina tervetulleita. Tuikkukipot ovat ehkä pahimpia. Suklaa on hyvää, mutta jouluna kun kannat kotiin melkein kymmenen laatikkoa niin ei enää niin mieluinen lahja.
    Nytkin siskoni ei ostanut kuin muutaman kukan parvekkeelle, koska ensi viikolla on kevätjuhlat ja sitten voikin olla ongelma, jos kukkia on ihan liikaa ja ei tiedä mihin ne mahtuvat.
    Joten olkaa aktiivisia ja hommatkaa joku yhteinen lahja :)

    VastaaPoista
  14. Santruska: Nutellaa - ihanaa! Mieltymyksistä toki olisi ihana tietää, mutta nyt mennään ihan hakuammunnalla.
    Olutshampoota kaljulle - hauska!

    Ano: Eihän lahja ole millään muotoa pakollinen, mutta minusta muistamistapa on kiva. Rakastan antaa lahjoja ja olen huomannut samaa piirrettä myös lapsissani. Kun vain aina keksisi mitä.

    Elina: Yrttitaimi onkin hauska idea! Siihen voisi laittaa vielä kylkeen käyttövinkkejä.

    Ano: Mekin pohdimme että kimppalahjan olisi syytä olla juurikin lahjakortti. Hyvä idea tuokin!

    VastaaPoista
  15. Alkoholi on minusta kyllä TODELLA huono idea. Päältä päin on vaikea sanoa, kellä on ongelma. En antaisi.

    VastaaPoista
  16. Omat ihanat yläasteikäiset oppilaani hankkivat useinmiten yhteisen lahjan. Ikimuistoisin oli lahjakortti Kenkäfriikkiin. Kyyneliin asti ilahduin myös suuresta laatikollisesta valkeita perinneperennoja.

    VastaaPoista
  17. Miksi opettajille ja tarhatädeille pitää kuskata lahjoja? He saavat palkan työstään. Minä en ymmärrä...

    VastaaPoista
  18. Liina: Hmmm...totta tuokin. Arvostan rehellistä kommentointiasi.

    Hanna: Aika ihana idea.

    Ano: Ei pidä, vaan halutessaan voi. Ja me haluamme, koska haluamme kiittää heitä kuluneesta kaudesta ja kaikesta mitä he ovat tehneet lastemme hyväksi. Ja kuten yllä todettiin, rahallinen panostus ei ole pakollista. Kiva paperille kirjoitettu muisto tai vaikka luonnonkukkakimppu voi olla hyvin sympaattinen ja ihana lahja.

    VastaaPoista
  19. Mina olen kylla tassa samaa mielta Liinan kanssa, en antaisi alkoholia lahjaksi, kaikissa perheissa se ei valttamatta ole iloinen lahja...

    Ja toinen nakokulma on, etta esim. meilla alkoholilahjat menisivat taysin hukkaan ja ne pitaisi jakaa eteenpain. Muut kulutustavaralahjaideat on kylla olleet kivoja.

    VastaaPoista
  20. Tyttöni päättää eskarin ja menee kouluun syksyllä. Olen tuumannut että jos antais ranskalaisen rakuuna-yrtin istutettuna kauniiseen ruukkuun ja tytön taiteileman kortin sisään sujauttaisin rakuunavoin / -öljyn reseptin? Tai jokin muu yrtti. Sitruunamelissaa tms.

    -PaulaK-

    VastaaPoista
  21. Agatha: Tuumailen siis uudestaan tätä kuohisasiaa...

    Anonyymi: Ihana idea! Jouluksi voisi tehdä vaikka lipstikkasuolaa tai ruususokeria. hmmm... http://sillasipuli.blogspot.fi/2012/06/lipstikkasuola.html

    VastaaPoista
  22. Olemme monena vuonna vieneet lasten tekemät kymmenen viikon kestolotot jonkun kivan kortin kera... Ei jää mitään materiaa ja on ollu tykätty t:-) Itselle toki pitää tehdä sama rivi kymmeneksi viikoksi, jos sattuu olemaan voittorivi...

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin