tiistai 14. toukokuuta 2013

Nutella-letut ja jätkänpätkän synttärit

Huh huh! Ohi on. Niin mukavia kuin lasten kaverisynttärit ovatkin, niin on kyllä niihin pakattu sen verran energiaa pienten koululaisten muodossa, että hitaampaa hirvittää. 

Tarjoamukset kekkereissä olivat tokaluokkalaisen omien toiveiden mukaiset. Vielä perjantaina Pätkis toivoi suklaakakkua, joka vaihtui Pizzariumin Nutella-pizzan myötä lennossa Nutella-letuiksi. Poika toivoi lettuihin kerrosmaista toteutusta ja pikkupyöreää muotoa. Minä olin kovasti tyytyväinen ylihelposti toteutettavaan valintaan. 

Juhlavalmistelut olivat muutenkin helpot, sillä poika teki omakätisesti kauppalistan ja myös haki tuotteet itse kaupasta. Läksyjen teosta ei meinannut tulla mitään, kun mielessä pyöri vain kattaminen ja muut juhlavalmistelut. 




NUTELLA-LETUT

lettutaikinaa
voita paistamiseen
Nutellaa
tomusokeria

Paista letut voissa.
Sipaise yhden letun pintaan Nutellaa purkista.
Paina toinen lettu päälle. Laita tarjoiluastialle.
Tumpsuta päälle tomusokeria.

Lapset söivät Nutella-lettu"leivoksia" 1-4 per nenä.
Ohjelmaksi pikkumies suunnitteli itse formula-ajot Pariisissa. 

8 kommenttia:

  1. Onnea nuorukaiselle;D Ja aika hyvä lista;D

    VastaaPoista
  2. Mahtavan hienot nuo havainnollistavat piirrokset!

    VastaaPoista
  3. Onnea pojalle! Nyt näyttäis olevan letutkin kohdillaan.

    VastaaPoista
  4. Juustonaksuja! Erittäin hyvä maku synttärisankarilla (jep, olen juustonaksuaddikti, vaikka parempi puolisko väittääkin, että naksujen jälkeen hengitys ei ole ehkä raikkaimmillaan...) :-)

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköiset lettukestit!
    Tästä sainkin hyvän vinkin tuleville synttärikekkereille :)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset onnitteluista, kerrotaan etiäpäin!

    Liisa kuvat on ihan pojan omia juttuja. Hän havainnollistaa paljon asioita kuvin ja kuvioin.

    Veera: Onko kaikki missä on Nutellaa ok?

    Ulla: No ei varmasti haise! Pahempi on silti lihapiirakka valkosipulimajoneesilla. Tai kissan hengitys hiirensyönnin jälkeen. Kaikki on niin suhteellista.

    Salud: Ompas mukava jos meistä on vinkiksi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin