torstai 25. heinäkuuta 2013

Sisilia kuumotti

Vietimme helteisen, ihanan viikon Italian Sisiliassa. Majapaikkamme sijaitsi Giardini Naxoksessa, joka muistutti kohteena melko paljon Gran Kanarian Playa del Inglesiä. Parempaa ruokaa täältä onneksi sai, kun näki vähän vaivaa etukäteistutustumisessa. Kelit olivat takuuvarmat: joka päivä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta tarjoten kuumuutta varjossakin 32 astetta. Se sai meidät viettämään todella paljon aikaa altaalla ja rannassa, mistä lapset(kin) olivat riemuissaan. 

Etukäteissuunnitelmat Kummisetä-leffojen maisemista ja Palermosta sekä autonvuokrauksesta romutettiin aika pian ja ajattelimme edetä fiiliksen mukaan. Retki tulivuori Etnalle päätettiin jättää väliin jo kotona. Nämä olivatkin meille hyviä ratkaisuja. Loma oli oikein rentouttava, stressitön ja maukaskin. 
Giardini Naxoksesta tekee helposti, halvasti ja nopeasti bussiretken läheiseen kaupunkiin Taorminaan. Täältä löytyi jo italialaista tunnelmaa, niin täynnä turisteja kuin tämäkin paikka on. Kaupungissa voi ihastella pikkaraisia kujia, korkeuseroja ja upeita maisemia alas merelle. Ruokapaikat vaikuttivat (ja parin kokemuksen mukaan myös olivat) laadukkaampia ja paikallisuuteen sekä raaka-aineisiin enemmän panostavia kuin rantakohteessamme. Kävimme kaupungissa kaksi kertaa, hyvin erilaisilla kierroksilla. 
Toinen kierros kesti koko päivän. Päivälevot otimme varjoisassa puistossa (Parco Duca di Cesaro,) pyyhkeiden päällä. Puistosta oli upeat näkymät alas Giardini Naxokseen. 
Puistossa söimme myös pienet eväät. Crocchet ovat perunamuussista ja mausteista muotoiltuja pötkylöitä, joissa sisus oli pehmeä ja kuori rapeaa. Ostamamme taisivat olla aika laimeita versioita, sillä aidoksi mainittujen croochettien mintunmakua ei maistanut lainkaan. Hyviä olivat silti retkieväänä! Samoin mainiota oli "täytetty pizza", jossa oli nyt tuoretta tomaattia ja pinaattia ricotan kaverina. 
Taorminasta, Via Pirandellolta, pääsee köysirataa pitkin Mazzaròn rannalle. Siellä vietimmekin useamman tunnin. Maisemat olivat aika huikeat. Lapset hoputettiin pois vedestä, kun muutama paikallinen poika oli ottanut kivuliaan oloiset osumat meduusojen kanssa. 
Erilaiset merenelävät ovat luonnollisesti hyvin edustettuina saaren ravintoloissa. Päänvaivaa tuotti kuitenkin WWF:n kalaoppaan neuvot, sillä vältettäväksi mainitut miekka- ja tonnikala hallitsivat listoja aika suvereenisti. Mustekalan kalastustavasta on paha mennä sanomaan mitään, samoin sinisimpukoiden villeydestä. Päätinkin ennen reissua keskittyä siihen etten syö miekka- enkä tonnikalaa ja yhtä kertaa lukuunottamatta siinä onnistuinkin. Heikko on ihmisen mieli herkkujen edessä. 
Huoneistohotellillamme oli mukava palvelu: joka aamu kahdeksan aikaan leipuriherra kaarsi pikkuisella pakettiautollaan hotellin pihaan ja myi kohtuuhintaan erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Croissantit eivät olleet lehteviä, mutta muut baakkelssit olivat ihan hyviä. 
Maistelimme paikallista juustoa, joka muistutti erehdyttävästi pyllistävää Barbapapaa. Savuisuus miellytti, muuten oli turhan pliisu.
  
Haaveilin etukäteen syöttölästä, jossa olisi mittaamaton rivi arancinoja, eli risottokartioita erilaisilla täytteillä. Tällaista ei tielle osunut, mutta muutama maltillisemmin varustettu kioski kyllä. Minä niin rakastan noita riisimöhkäleitä!
Yhtenä iltana jaksoimme koko perhe valvoa niin kauan, että maltoimme illallisen jälkeen suunnistaa rannalle drinkeille. Aperol-Spritz on minulle ihan pakollinen asia Italiassa (sen jälkeen kun sen Venetsiassa opin). 

Sisilian ruokakulttuuriin tutustuminen sujui aika kompaktisti Best Of Sicily-sivustolla. Kotiharmin sivuilla kävin fiilistelemässä ennen matkaa.

Seuraavassa postauksessa listaamme muutamia ravintoloita lomamme ajalta, muutamat ihan loistolöytöjä!

10 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Sitten kun aikanaan teet oman versiosi groseteista, kerro tulokset täällä. En arvaa ruveta kokeilemaan, ennenkuin joku tekee ensin ja vakuuttaa, että perunapöperö pysyy kasassa. Olisi mukavanoloinen vaihtoehto perunaruokiin.

Merituuli kirjoitti...

Ystävämme ovat tehneet vastaavanmoisia ranskalaisia versioita, mutta niihin lisättiin keltuaista. Hyvin pysyivät paneroituna kasassa. Totta, mukava vaihtoehto perunaruokiin. Kerron jos onnistun - ja voinpa kertoa epäonnistumisestakin jos sellainen kohdalle sattuu :).

Aurore kirjoitti...

Onpa ihanan näköisiä herkkuja! Villejä sinisimpukoita taitaa saada sen verran harvoin, että niitä voi syödä ihan hyvillä mielin :)

Merituuli kirjoitti...

Ja villeys ehkä näkysi hinnassakin? Siitä saa siis olla hyvällä omallatunnolla, huh.

Elisabeth kirjoitti...

Matka varmasti ostettu Aurinkomatkojen kautta? Teimme juuri samantyyppisen matkan :) Siitä lisää oman blogin puolella.

xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

Merituuli kirjoitti...

Kauniista kuvistasi löytyi paljon tuttuja paikkoja. Me ostimme reissumme Finmatkoilta.

Elisabeth kirjoitti...

Juu, ihanasta ruoasta kirjoitin enemmän tässä blogikirjoituksessa http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2013/07/my-favorite-scent-memory-is-scent-of.html :)

xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

Kotiharmi Kokkaa kirjoitti...

Oi ihania lomatunnelmia ja -kuvia! Ruokamuistoihin olen palannut jo monta kertaa...

Jael kirjoitti...

Ihania ruokakuvia:) Nuo kroketit vaikuttavat samanlaisilta kuin Espanjassa syömäni kroketit,namia.Joskus olen kokeillut niitä tehdäkin ,tosin niistä tuli rumia....
Huomenna olen palaamassa tuollaiseen kuumuuteen.......

Merituuli kirjoitti...

Elisabeth kappas vain.

KK: Kiitos! Sisilia oli kyllä hieno paikka viettää lomaa. Ruokamuistot tulevat kummittelemaan ihan varmasti täälläkin kokeiluihin asti. Sinä olitkin näköjään jo pyöräyttänyt arancinoja blogipiknikille.

Jael: Turvallista kotimatkaa! Kuuma siellä kyllä on, sitä ei parane kieltämään!

Blog Widget by LinkWithin