keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Niska

Pitkään testihaluissa ollut ravintola Niska Suomen Turussa on nyt koettu ja hyväksi todettu. Vierailimme täällä arki-iltana kuuden maissa saaden pöydän ilman varausta. 

Pubiksi itseään tituleeraava paikka perustuu Michael Björklundin ideaan. Tiedättehän, se sympaattinen ahvenanmaalaiskokki Strömsöstä. Ahvenanmaalaiseksi paikan tekee kuulemma pizzojen kutsuminen peltileiviksi ja joidenkin raaka-aineiden saariperäisyys. 
 Jukka valitsi ruokajuomaksi ahvenanmaalaispanimon tuotteen, minä etenin Plan B:llä.
Jukan peltileipä oli nimeltä Cecilia. Täytteenä oli ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa, punasipulia, balsamicoa ja rucolaa. Vuohenjuusto oli kiekkojen sijaan murusteltu pitkin peltileipää, jolloin se maistui joka palassa. Balsamicolisää Jukka kiitteli maistuvaksi. 
Minä otin peltileivän nimeltä Björklund. Se sisälsi riivittyä lampaanlihaa, punasipulia, bearnaisekastiketta ja rucolaa. Pieni suolalisä ei olisi ollut pahitteeksi, mutta muuten kokonaisuus oli oikein hieno. Bearnaisekastike oli vinkeä, upea lisä peltileipään. 
 
Ravintola oli ronskilla tavalla viihtyisä ja kutsuva. Sisustus, kuten myös peltileipien nimet ovat saaneet innoitusta salakuljettaja-jalkapalloilija Algoth Niskan elämästä. Tarjoilu ravintolass sujui moitteettoman mukavasti. Kaikinpuolin suositeltava paikka siis!
Aurajokiranta on kaunis myös syksyllä. 

8 kommenttia:

  1. Niskan lätyt on ihan lemppareita...eikä Turkukaan ole ihan paha ;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Meillä jäi Ahvenanmaalla lomaillessa käymättä ja harmitti. Nyt voisi kyllä tehdä Turkuun ruokamatkan ja hoitaa pizzariumin testauksen samalla

    VastaaPoista
  4. Nykyisin ihan ehdoton suosikkipaikkani, kun tekee mieli pizzaa (Tintån pizzat hyvänä kakkosena).

    VastaaPoista
  5. Oi ihania kesämuistoja tähän räntäsateeseen, Kiitos! Kesäreissulla testattiin sekä Turun että Ahvenanmaan Niskat. Ihan parasta!

    VastaaPoista
  6. Affenanmaalle suunnittelemme reissua mekin, ehkä ensi kesänä.

    Turussa on kyllä niin paljon hyviä ruokapaikkoja, että eikö niistä joku joutaisi Nummelaankin ;)

    Jukan tunnuksilla Merituuli

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköinen paikka ja mikä idea, bearnaisea pizzaan! Tätä täytyy kokeilla tai vaihtoehtoisesti ottaa suunta kohti Turkua ja Niskaa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin