torstai 14. marraskuuta 2013

Kurpitsaraviolit salviavoissa amarettikekseillä ja tryffelisiemenillä

Italian nautintoreissulla muutama viikko sitten söimme aivan loistavia kurpitsaravioleja agriturismo Tenatu Tovaglierissa. Pehmoisen kurpitsaisella täytteellä omatut raviolit oli pyöräytetty keittämisen jälkeen salviavoissa, jonka jälkeen päälle oli murusteltu lombardialaista Amaretti di Saronno-keksiä. Makea keksi toimi loistavasti suolaisuuden ja kurpitsan kanssa. Jälkikäteen ajateltuna Tenatun keksimurut oli rapsakoitettu, mikä toi myös rouskuntalisää. Meidän tekemässä annoksessa hampaissa rouskui täytteeksi paahdetun kurpitsan siemenet, joita lisäpaahdettiin vielä hetki uunissa yhdessä tryffelisuolan kanssa.

Kokonaisuus oli todella maittava ja uskomattoman täyttävä. Kuvanmukaisessa lautasellisessa oli aikuisella todella tekemistä. Tämä ei siis ole Italian majapaikkamme resepti, vaan oma kokeilumme tuoda makumuistoja kotiinkin. Täytyy sen verran kehaista että aika hyvin onnistuttiin! Herkullista oli!

KURPITSA-RICOTTA-SALVIARAVIOLEIHIN 
TARVITSET jäljempänä reseptoidun täytteen ainesten lisäksi:

(tryffeli)suolaa
amaretti-keksejä
10-15 salvianlehteä
voita paistamiseen
suolaa

300 g durumjauhoja (reilu 4 dl)
1 1/2 - 2 dl vettä (tai 2-3 kananmunaa + loput vettä)
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
Aloita paahtamalla öljyttyä (myski)kurpitsaa 200 asteisessa uunissa, kunnes se hiukan tummenee ja pehmenee kunnolla. 
Erottele siemenet hedelmälihasta heti paahtamisen jälkeen. Laita siemenet öljyttynä vielä hetkeksi uuniin, kunnes ne ovat rapsakoita. Varo polttamasta. 
 Mausta kurpitsansiemenet heti uunistatulon jälkeen morttelin läpikäyneellä tryffelisuolalla.
Pastaa jäi meillä täytteen jälkeen hiukan yli, joten siitä tehtiin tagliatellea. 
  
KURPITSA-RICOTTATÄYTE SALVIALLA
noin 30:een ravioliin

400 g eli ½ paahdettu myskikurpitsa (150 g sosetta)
100 g ricottaa (tai muuta tuorejuustoa)
1 tl suolaa
20 g parmesaania raastettuna
mustapippuria
4 salvianlehteä
(öljyä paistamiseen)

Paista salvianlehdet runsaassa öljyssä. Laita talouspaperin päälle rapsakoitumaan. Tämä lehtien paistaminen/friteeraaminen antaa täytteelle paahteista makua, muttei ole pakollinen lisä. 
Irrota paahdettu kurpitsan hedelmäliha kuoresta ja muussaa se haarukalla soseeksi. Jäähdytä. Lisää ricotta, suola, parmesaaniraaste ja hiukan mustapippuria. Murustele täyttee sekaan myös salvialehdet. Sekoita hyvin. 
Jauhota alusta ja laske sille pastalevy. Laita täytettä pieniä kasoja pastan päälle. Kostuta sormi veteen ja "voitele" pasta täytteen ympäriltä, jotta pastalevyt ottavat paremmin kiinni toisiinsa. Nosta toinen pastalevy täyterivistön päälle. Painele ilmat pois pastalevyjen välistä ja silittele pastat vielä kiinni toisiinsa täytteen ympäriltä, jotta raviolit pysyvät keitettäessä kiinni. 
Pistä isoon kattilaan vesi kiehumaan. Mausta runsaalla suolalla. Keitä ravioleja 2-3 minuuttia kiehuvassa vedessä erissä. Nosta raviolit pois kattilasta reikäkauhalla vaikkapa keittiöpyyhkeen päälle. Älä jätä märkiä pastoja päällekkäin, sillä ne tarttuvat hyvin kiinni toisiinsa. 
Laita paistinpannulle voita ja salvianlehtiä. Sulata pannulla voita ruskistumiseen asti. Lisää joukkoon raviolit ja paista kunnes pinta on kaunis ja makua tarttunut. Nosta heti lautasille. Asettele päälle myös voissa makua antaneet salvianlehdet.
Murusta päälle amaretti-keksejä. Ripsi sivuun myös tryffelisuolalla maustettuja kurpitsansiemeniä.
Nauti kiireettömästi rakkaiden kanssa. 

12 kommenttia:

  1. Ihania makuja, minulla on ollut viime viikot muutenkin hirveä kurpitsahimo. ;)

    VastaaPoista
  2. Mä olen täällä syönyt yhdessä ravintolasa kerran kurpitsaravioleita,oli hyviä:) Ihanat kuvat:)

    VastaaPoista
  3. Siiri: Tiedän tunteen, meillä on nytkin kurpitsaa uunissa muiden kasvisten kanssa. Kokeilen miltä oranssisuus maistuu rosmariinin kanssa.

    Jael: Kiitos! Oli ihana kuvata kun oli niin kaunis valo. Näitä tehtiin viime lauantaina lounaaksi.

    VastaaPoista
  4. Nam, tää on ollut jo vuosia meidän vakkari joulupasta :)

    VastaaPoista
  5. Outi oletko kokeillut sekaan keksimuruja? Millaisella reseptillä te teette?

    Tenatusta vinkattiin, että he käyttävät kuivattuja keksejä, kun tässä on käytetty pehmeitä. Siinä rapeusero.

    VastaaPoista
  6. Hieno satsi, täytyy pistää muistiin! Mistä olet tuon raviolivempeleen löytänyt?

    VastaaPoista
  7. Mä tulen teille joku kerta pastataikinanvaivausoppiin. Se on mulle hirvittävä päänsärky. Kaikilla ohjeilla yhtä hankalaa. Siis ainakin käsin.

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköisiä! Tällaiset ovat minulla olleet haaveissa koko syksyn, mutten ole saanut tehtyä. Laatikossa olisi myös hieno vielä käyttämätön raviolimuotti, muuten samanlainen kuin teillä, mutta tähdenmuotoinen.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Jokis: Jos en kauheesti väärin muista, niin aikoinaan Kokkipuodista. Mutta tästä on aikaa. On kyllä kätevä, joskin harvoin käytössä. Vaikka voisihan sitä käyttää vaikka piparimuottina.

    Mari: Eiköhän Jukka voi sulle jonkun priva-tunnin järkätä - se meillä meinaten aina pastan tekee.

    Kotikarmi: Ohoo, tähden muotoinen! Se kuulostaa jo aika taiturimaisuudelta.

    VastaaPoista
  11. Uuh ja aah! Paahdettiin vastikään myskikurpitsoja ja sen siemeniä, mutta ei ilmeisesti oivallettu niiden perimmäistä käyttötarkoitusta ;). Nyt tuli myös käyttöä kotitekoiselle tryffelisuolalle!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin