maanantai 17. helmikuuta 2014

CHIMICHANGA !


Minusta se kuulostaa ihan joltain piirroshahmon huudolta. CHIMICHANGA! Meksikolaiskokkailun myötä tiedän kuitenkin, että se on kokoontaitettu, öljypaistettu tortilla, jonka sisältä löytyy täytettä. Moisia voisi rasvaisuutensa vuoksi luulla texmex-peräisiksi, mutta ainakin Jane Miltonin "Meksikolaisen keittiön" mukaan ne ovat tavallinen näky Texasin rajan tuntumassa, Meksikon puolella. 

Tykkäsimme kovasti öljyssä uitetuista tortilloista. Salsan, quacamolen ja muiden lisukkeiden kanssa näitä meksikolaisia nyyttejä jaksoi syödä vain kaksi, vaikka silmät olisivat vetäneet enempikin. 

En osaa sanoa onko chimichangoihin olemassa autenttista täytettä. Me sulloimme tortilloihin sipuli-pintopapu-täytettä. Noita pilkullisia papuja löytyi viimein meidänkin marketista Amerikka-hyllyltä säilyketölkissä.

CHIMICHANGA
4 nyyttiä

½ tl jauhettua kuminaa
½ tl jauhettua korianteria
½ tl kanelia
½ tl neilikkaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tölkki pintopapuja
½ chili
suolaa
mustapippuria
4 vehnätortillaa
öljyä paistamiseen
coctailtikkuja kiinnitykseen

Laita kumina, korianteri, kaneli ja neilikka pannulle öljytilkan kanssa. Paista kunnes tuoksu irtoaa kunnolla. Lisää sekaan pilkotut sipulit. Huuhtele tölkiipavut siivilässä ja lisää nekin pannulle. Mausta chilillä, suolalla ja mustapippurilla. Täyte on valmis. 

Laita täytettä tortillakuorelle ja taittele (ohje alla). Lorauta pannulle reilusti öljyä niin että puolet chimichangasta uppoaa siihen. Kuumenna öljy.  Paista tortillanyyttejä öljyssä kerran kääntäen. Laita valmiit, kauniisti ruskettuneet chimichangat hetkeksi talouspaperin päälle valuttamaan ylimääräiset öljynsä. Tarjoa kuumina. 

Pioneer Woman-tyyppinen lähestymistapa chimichangan taitteluun:








4 kommenttia:

  1. Kaunis, kullanruskea väri tekee nyyteistä todella houkuttelevan näköisiä. ;)

    VastaaPoista
  2. Natasiskon kanssa tehdään näistä yleensä semmosia rullan mallisia, avonaiset päät siis.

    VastaaPoista
  3. Siiri mietippä mielessäs sellainen ihanan rapsahtava kuori herkulla täytteellä...!

    Nanna: Mäkin katoin kuvahaulla ennen postaamista että sen mallisia löytyi paljon netistä. Pysyykö se täyte hyvin kuitenkin sisällä fritatessa? Ja teettekö rullia kokonaisesta tortillata?

    Merituuli Jukan tunnuksilla

    VastaaPoista
  4. ei apua, kun ne olikin nimeltään flautas...

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin