sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kukkoa karamellikastikkeessa

Tämä ruoka on näitä Jukan loistavia älynväläyksiä (ei sarkastisesti sanottuna, vaan tosissaan). 

Vaimo palaa töistä ja huomaa ensimmäisenä puhtauttaan kiiltävän ja tuoksuvan kodin. Heti perään sieraimiin tunkeutuu ihana ruuan tuoksu, joka myöhemmin paljastuu vietnamilaisittain valmistetuksi kukoksi. Siivekästä peittää ihanan tahmainen kastike.  Tähän tyytyväinen huokaus. Miehen päivä kotona kuumeesta toipuvan lapsen kanssa on ollut enemmän kuin osasin odottaa. 

Tämä meille uudenmoinen kukkoruoka oli ihan älyttömän hyvää koko perheen mielestä! Riisin kanssa nautittuna se upposi helposti jokaiseen vatsaan ja sovittiinpa tätä tehtävän toistekin. Raaka-aineetkaan eivät eksoottisuudella huumaa, kunhan kalakastiketta löytyy ja kevätsipulin vaihtaa ruohosipuliin. 

Jukan käyttämä ohje on "Parhaat reseptit - Vietnam"-kirjasta, joskin kanan rintapalat vaihtuivat kukon koipiin. Tämä siksi, että pidämme koipia maistuvampina rasvansakin ansiosta. Koivissa on myös enemmän nahkaa, joka on tietysti suurta herkkua. 

Paljolti samoissa meiningeissä on lähiaikoina ollut myös suolaa ja hunajaa blogin Jonna tahmakanoineen.
KUKKOA  KARAMELLISOIDUSSA KASTIKKEESSA

500 g kukon tai kanan koipireisiä
2 valkosipulinkynttä
5 cm tuoretta inkivääriä
3 rkl sokeria
2 rkl öljyä
4 rkl nuoc mamia eli vietnamilaista kalakastiketta
2 rkl ruskeaa sokeria
1 - 1½ dl kanalientä
2 kevätsipulia TAI nippu ruohosipulia
mustapippuria

Leikkaa kukonliha ohuiksi suikaleiksi. Saksilla onnistui kuulemma kätevästi. Laita kulhoon. 
Kuori ja pilko valkosipuli. Kuori ja pilko myös inkivääri. 

Sulata kasarissa sokeri 1 ruokalusikallisessa vettä koko ajan sekoittaen. Kun sokeri karamellisoituu, lisää joukkoon valkosipulisilppu, inkiväärisilppu ja öljy. Sekoita. Kaada joukkoon 1 dl kiehuvaa vettä. Lisää 2 rkl kalakastiketta ja anna kiehua hieman kokoon. 

Lisää loppu kalakastike ja ruskea sokeri. Kaada tämä marinadi kukkopalojen päälle. Anna maustua vähintään ½ tuntia, meillä 2 tuntia jääkaapissa. 

Laita lihat pannulle marinadissaan ja kiehauta. Nahkaiset kukkopalat Jukka paistoi erikseen paistinpannulla ja lisäsi sitten muiden joukkoon. Anna kastikkeen saostua. Kaada joukkoon kanalientä ja anna kiehua hiljaa noin 8 minuuttia. Mausta mustapippurilla. 

Ripsi päälle ruohosipulia tai vinosti leikattua kevätsipulia.  

8 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Erittäin kokeilemisen näköinen. Onko nuoc mam korvattavissa tavan fish saucella vai onko vietnamilaisessa oma erityinen makunsa?

Merituuli kirjoitti...

Nyt en kyllä osaa yhtään sanoa makuerosta. Varmasti käy muukin kalakastike, varsinkin jos itsekään ei ole asiaan vallan paljoa vihkiytynyt.

Lam kirjoitti...

Joskus näin erään ruokaohjelman, jossa eräs hongkongilainen naiskokki oli todennut, että vietnamilainen kalakastike on tujumpaa kuin esim. thaimaalaiset kalakastikkeet.

Merituuli kirjoitti...

Kiitos tiedosta Lam! Minä taas luin että Phu Quocin saarelta Vietnamista tulisi parasta kalakastiketta.

Lam kirjoitti...

Mahtavaa. Pitäis sellainen saada käsiini jos joskus eksyn Vietnamiin :)

Merituuli kirjoitti...

Me taidamme eksyä maahan tässä kuussa ;).

Akvis kirjoitti...

Jukkaa kannattaisi kyllä vuokrata muillekin!

Mistä teidän kukko oli peräisin?

Merituuli kirjoitti...

Akvis: No mikä jottei tosiaan .

Kukonpojan koivet ja toisinaan kokonaisetkin ovat Viskilän tilalta. Ostamme kukonpoikia paikkaseen aina mummulamatkoilta, Huittisista. Saa kyllä ainakin monesti paikkaa ostaa nuita.


http://www.xn--viskil-gua.fi/jaelleenmyyjaet

Blog Widget by LinkWithin