torstai 6. helmikuuta 2014

Osso buco vihtiläisistä vasikoista

Manaan usein Vihdin ja Nummelan syrjäisyyttä, mitä tulee esimerkiksi kunnon ravintoloihin, kauppahalleihin ja pikkuherkkupuoteihin. Toisinaan muistan kuitenkin kiitellä, että keskiviikkoisin ja lauantaisin saamme aivan erinomaista kalaa Aspin kala-autosta torilta. Meillä on myös paljon luomutiloja, joista voi suoraan hakea ihania tuotteita. Ompa meillä myös karitsa- ja vasikkatilakin, Herrakunnan Lammas, jonka laareilla kävimme taas viime viikonloppuna. 

Muiden ruhonosien lisäksi mukaan lähti myös paloiteltuja vasikanpotkapaloja, jotka ajattelimme sujauttaa uuniin muhiintumaan osso buco-tyyliin. Kysellessämme tilan emännän vinkkejä potkakiekkoihin, hän johdatti meidät nettisivuiltaan löytyvän ohjeen äärelle. Meille painotettiin, että varsiselleriä ei kannata jättää pois. Me taas ihastuimme palsternakan makuun kokonaisuudessa ja kehotamme ehdottomasti pilkkomaan sitä mukaan pataan. 

Vasikkainen lihapata oli hurjan mureaa ja passasi talviseen, leppoisaan päivään oikein hienosti. Koko perhe nautti ruoasta kovasti. Blogin aiempi osso on gremolatainen versio

Lisävinkki myöhemmin: Syötyäsi hyödynnä luut lautasliinarenkaiksi.

OSSO BUCO VASIKASTA

4 kpl vasikan ossobuco-paloja (eli vasikanpotkaa viipaleina)
2 dl vehnäjauhoja leivittämiseen
50 g voita paistamiseen
2 sipulia
1 iso porkkana
1 palsternakka
muutama varsisellerin varsi
6 valkosipulin kynttä
4 tomaattia (tai vastaavasti säilyketomaatteja)
2 dl valkoviiniä
tuoreita yrttejä, meillä vain timjamia
suolaa
mustapippuria

Kaada vehnäjauhot lautaselle. Kääntele potkaviipaleet jauhoissa. Sulata voi isolla paistinpannulla ja ruskista viipaleet molemmin puolin. Nosta ne kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. 
Kuori ja paloittele sipulit, porkkana, palsternakka ja valkosipulin kynnet. Pilko varsiselleri. Lisää pannulle tarvittaessa hieman voita. Käytä juureksia ja sipuleita hetki pannulla. Lisää pannuun lohkotut tai säilötyt tomaatit, valkoviini sekä kourallinen valitsemiasi yrttejä. Kiehauta. Mausta suolalla sekä mustapippurilla. Kaada pannun sisältö vuokaan potkaviipaleiden päälle ja nosta vuoka uuniin. Hauduta 150-asteisessa uunissa 2-2,5 tuntia.

Tarjoa ruoka perinteikkäästi sahramirisoton kera.

9 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu toinen osso bucon ystävä. Se on vakiintunut meillä pakkaskauden ruoaksi ja justiinsa eilen tehtiin pakillinen.

    VastaaPoista
  2. Hienoa!

    Mekin tehtiin samoin tein tämä resepti tuplana kun kerran hommaan alettiin. Oli kyllä aika kookas setti :). Osa sitten pakastettiin ja osa syötiin tortillojenkin välissä - ei pöllömpää!

    VastaaPoista
  3. Osso bucco on ehdottomasti yksi lempiruoistani :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa asustaa luomutilojen naapurissa! Aika paljon varsiselleriä neljälle ossolle, sanoo varsisellerin ystävä ;).

    VastaaPoista
  5. Tarkoitatko Merja siis että varsisellerimäärä tuntuu isolta? Ihan passeli se oli ainakin meille.

    VastaaPoista
  6. Osso buco on myös minun perheeni talviruokia. Olen tehnyt sitä usein myös poron potkakiekoista. Sitäkin kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Poro on meillä vaan niin harvinainen tuttu, mutta ehdottomasti haluamme kokeilla erilaisia ruhoja. Hirvikin olisi hieno!

    VastaaPoista
  8. Merituuli, meillä käytetään varsiselleriä herkällä kädellä, mutta täytyy heittäytyä rohkeammaksi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin