torstai 20. maaliskuuta 2014

Gastro 2014 -ihan fiiliksissä

Messukeskuksessa on nyt loppuviikosta meneillään ruoka-alan ammattilaisille suunnatut Gastro-messut. Bloggaajatkin toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi messuamaan. Tänä vuonna Blogirinki oli järjestänyt yhdessä kohtaamistoimisto Innastuksen kanssa mainion bloggaajapassin. Bloggaajapassi meinasi erimoisia hauskoja tehtäviä tietyillä ständeillä, josta tehtävän suoritettuaan sai leiman, jolla taas osallistui arvontaan. 
Blogipassin myötä avasin mm. elämäni ensimmäisen osterin hyvillä opastuksilla Chipsters Food:n kojulla. Jännää, yllättävän helppoa ja erityisen palkitsevaa kun avauksen ja herkun osterin jälkeen käteen sai kuohuviiniä.
Eri tavoin maustettuja Philadelphia tuorejuustoja hyödyntäen kokosimme jokainen omia leipiä. Ja miten erimoisia niistä tulikaan! Sopan Hannallakin oli hieno. Alla oma esitys. Marabou-Philadelphiaa pitää metsästää maistettavaksi, sillä Maraboun maitosuklaata vain on silloin tällöin saatava! 
 
Espoolaistuneen Caminiton artesaanijäätelöitä ja -sorbetteja maisteli kovasti ilokseen! Mustikka jäi mieleen upean värinsä myötä, popcorni eksoottisuutensa vuoksi ja kurkku sekä olut monikäyttöisyytensä takia. Kahta viimeksimainittua voisi olla vaikka alkupalassa. Kuva ei liity tapaukseen mutta on symppis.
Halusin ehdottomasti yhteiskuvaan Luomon ja Pure Bistron omistajatähtikokin Jouni Toivasen kanssa. Pari otosta piti ottaa ennen kuin miehen ilme oli hyväksyttävän iloinen. 
Sinnen Kai Kallion kanssa turisimme pitkään Dietan loosissa pohjoismaisestakin ruokakulttuurista, raaka-aineiden hyödyntämisestä ja vaikka mistä. Puheen solistessa eteemme nostettiin jos minkäkinlaista annosta pikku kipoissa. Söin näin tietääkseni elämäni ensimmäistä kertaa hibiskusta ja myös aivan loistavaa ruskitetusta voista tehtyä jäätelöä. Saimme myös kurkistaa toukokuun menua, kun Sinneen tulee vierailevaksi kokiksi Strömsöstäkin tuttu Paul Svensson
  
Illan päätteeksi vielä syötiin navat täyteen yllättävän herkullista buffet-ruokaa. 

Kokonaisuudessaan ihan loistavan hauska päivä erilaisten turinoitten ja touhujen myötä. Suurkiitos viihtyvyydestä kuuluu myös kanssakulkijoille Riitalle, Hannalle ja Annalle. On iso ilo olla osa Blogirinkiä, kun innovatiivinen sakki järjestää näin upeita juttuja meille bloggareille. Lisää tämmöisiä, kiitos!

Ehdit vielä mainiosti Gastro-meininkiin mukaan jos kiinnostaa. Perjantaina puhutaan paljon mm. katuruuasta

13 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Vähän harmittelin taas,että on tämä välimatka,sen verran mukavilta tuntuvat messut.Veljenikin on siellä osastollaan,tosin ei ruualla tällä kertaa,vaan italialaista tukkuaan mainostamassa.

Merituuli kirjoitti...

Voi harmi kun olis tietänyt etukäteen! Oliko Casa Gusto? Heidän kojullaan käytiin.

Campasimpukka kirjoitti...

Mahdat puristaa tuota Jounia kädestä, että hymyilee? :D

Sari kirjoitti...

Oli mahtava päivä ja kiva oli tavata :)

Merituuli kirjoitti...

Campasimpukka: Vai kutittelenko hiukan ;). Oikeasti se taisi mennä niin että katsoin ensin otettua kuvaa joss Jounilla oli ihmeen nuiva ilme. Tuumasin ettei noin olla mun kanssa kuvassa. Toinen oli jo pare ;).

Sari: Niin oli kiva tavata vaikkei pahemmin turistukaan. Jossain toisessa tilaisuudessa sitten!

aurore kirjoitti...

Ostereita ja kuohuviiniä, jo pelkästään tuo yhdistelmä kuulostaa hyvältä :D Ostereiden avaaminen on kyllä ihan oma taidonlajinsa, itse en ole siitä ihan vielä päässyt jyvälle...

Nanna kirjoitti...

Olenko mä nyt sitten joku yksinäinen susi, kun itekseen juoksin sielä?

Merituuli kirjoitti...

aurore: Älä muuta viserrä. Ostereiden avaamisessa kuulemma olennaista on osteriveitsi. Sen kanssa homma ainakin oli suht simppeliä.

Nanna: Niin. Kyllä me sua pyydettiin matkaan mutta ei seura kelvannu.

Campasimpukka kirjoitti...

Merituuli: Nanna on sellainen introvertti, ekkö tiiä?

Merituuli kirjoitti...

Nanna on ihan omanlaisensa <3

Nanna kirjoitti...

...rakastan teitä flikat! Aattelin että kerkiän enemmän kun en yksin jää niin pitkään suustani kiinni...ei kyllä auttanu!

Agatha kirjoitti...

En tieda tarkoititko tuon lopun messuillemenokommentin muille kutsun saaneille, vai mita, mutta varuiksi ensi vuodelle, etta nuohan ovat siis ammattilaismessut, joihin ei ole paasya tavan kansalaisilla. Silta varalta etta joku kovasti pettyi jos ei paassyt paikalle :)

Merituuli kirjoitti...

Nanna: Tunne on molemminpuolinen!

Agatha: Vaikka sivuilla sanotaan että vain ammattilaisille, luulempa että itse maksamalla pääsee kyllä kevyesti sisään kuka vaan. Lainaus tapahtuman nettisivulta:
"Sisäänpääsy ainoastaan Horeca-alan ammattilaisille.
Sisäänpääsy kutsukortilla tai pääsylipulla.
Pääsylippu 20 €. Opiskelijalippu 10 €."
Ihan tavan tallaajaa tuskin kyllä kiinnostaa anti, mutta ruokainnostuneelle tapahtuma on kiva.

Blog Widget by LinkWithin