perjantai 7. maaliskuuta 2014

Vietnamin mieleenpainunein illallinen: Bo Ke Mr Crab

Toisinaan sitä miettii, onko ruoka ravintolassa hyvää siksi, että kaikki ympärilläkin onnistuu vai tuntuuko kaikki ympärillä onnistuvan koska ruoka on niin julmetun hyvää? Niin tai noin, Vietnamin viimeisen iltamme ravintolassa kaikki palaset loksahtivat paikoilleen juuri eikä melkein.  Ruoka oli erinomaista, samoin palvelu, maisemat ja tunnelma. 
Kyseessä oli taivaan alle pystyyn pykätty ravintola Bo Ke Mr Crab Mui Ne:ssa. Rehellisesti sanottu olimme matkalla tien toiselle puolelle ravintola Forestiin, mutta onneksi käänsimme päätämme tämän paljon mielenkiintoisemman paikan suuntaan. 


Tilausta tehdessä Jukka huomasi että meillä olikin käteinen kovasti vähissä, eikä paikassa tietenkään käynyt kortti. Tämä ei ollut mikään ongelma, vaan yksi työntekijöistä lähti kyyditsemään Jukkaa mopollaan lähimmälle pankkiautomaatille.

Maistoimme monenlaista merenelävää ja muutakin. Ihan kaikkia annoksia ei näemmä kuvissa näy. Kaikki oli todella hyvää. Viereisen pöydän hummerinsyöjät nostelivat myös peukkuaan ja hymyään useaan otteeseen tarjoilijoille. 


 
Maistoimme haita ihan ensi kertaa.

Koko ilta alkudrinkkeineen, paikallisine viinipulloineen, lasten juomine ja useine ruokalajeineen kustansi noin 30 euroa.

Lisää Vietnamia vielä tulossa. 

9 kommenttia:

  1. Vau mikä ateria,meren herkkuja ja palvelu:-) ja miten edullistakin:-)

    VastaaPoista
  2. JESSUS tuo ensimmäinen kuva! Siinä on näköä ja kokoa...

    VastaaPoista
  3. Haluaisin ihan nyt just tuonne! Miltä hai maistui?

    VastaaPoista
  4. Parhaimpia juttuja olivat simpukat!

    Krokotiileja sai monesta paikasta, kuten myös käärmeitä, sammakoita, kilpikonnia ja muita vastaavia meille eksoottisia juttuja.

    Minäkin haluan takaisin...! Hai maistui paljolti vaalealta kalalta, lähinnä savustetulta ahvenelta. Ravintola sai meiltä kehuja siitäkin, että vaikka hain saamisessa kesti, se perusteltiin sillä ettei grilli ole tarpeeksi kuuma.

    VastaaPoista
  5. Parhaimpia juttuja olivat simpukat!

    Krokotiileja sai monesta paikasta, kuten myös käärmeitä, sammakoita, kilpikonnia ja muita vastaavia meille eksoottisia juttuja.

    Minäkin haluan takaisin...! Hai maistui paljolti vaalealta kalalta, lähinnä savustetulta ahvenelta. Ravintola sai meiltä kehuja siitäkin, että vaikka hain saamisessa kesti, se perusteltiin sillä ettei grilli ole tarpeeksi kuuma.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanis herkkuja ja upeita kuvia niistä! :)

    VastaaPoista
  7. Tässähän tulee nälkä vaikka pitäis mennä nukkumaan! Hienoja kuvia...

    VastaaPoista
  8. Tuolla on suht helppo saada herkkuja kuvia :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin