maanantai 5. toukokuuta 2014

Passio hurmasi

Äitienpäivähemmotteluni Helsingissä huipentui hiljattain avattuun Passioon. Ravintolan takana on muiden muassa meille Savonlinnan panimoravintola Huvilasta tutuksi tullut Jussi Hukkanen. Paikka on kiinnostanut heti avaamisesta lähtien, sillä meininki kuulosti olevan Huvilan kanssa samanmoista: pientuottajia suosivaa, niin ruoassa kuin juomassa. Käsityö ja laatu korvaavat määrän, mikä on aina hyvä. Olin siis erittäin innostunut kun kuulin meidän menevän äitienpäivänä juuri Passioon. 
  
Passion sisustus on kutsuva. Lasitaiteilija Jukka Isotalon tekemät lamput ja hieno, pääosin aito 1920-luvun ruutulattia loivat yhdessä valkoisten pöytäliinojen ja kankaisten lautasliinojen kanssa huolitellun, mutta kuitenkin rennon ilmapiirin. Tykkäsimme kovasti. 

Vastaanotto, kuten myös tarjoilu ja jutustelu koko illan oli ystävällistä ja lämmintä. Ruokien ja juomien osalta päätimme luottaa keittiön suosituksiin. Normaalisti yllätysmenut koostuvat kuulemma listan ulkopuolisista annoksista, mutta me saimme nyt maistiaisia listalta. Napsimme kaikkea tututtuun tapaan ristiin myös toistemme lautasilta ja nyt saimme myös syödä paljon nirsojen lapsiemme annoksista. 

Keittiöntervehdyksenä eteemme tuotiin postauksen aloituskuvana toimivaa pastramia ja parmesaanicreemiä Passion omalla näkkärillä. Sormisyötävä oli juuri sopivan suolainen ja hienon makuinen aloitus tarjoillun Huvilan oluen kanssa. 

Leipäkorista saimme nostaa mallasleipää, joka oli tyttäremme mukaan täys kymppi. Perusteluina tytsy tuumasi lyhykäisesti, että "kuori on hyvää ja muutenkin".
Alkuun eteemme laskettiin tartar, jossa minulle mainioimmaksi uutuudeksi nousi revityt persiljakakkupalat. Punajuurinopat olivat myös muikea makulisä. Kokonaisuus oli hieno, eikä ollenkaan raskas kuten jotkut tartar-annokset tuppaavat olemaan. Rose “Rosa Ambrositsch” 2012 Zweigelt kevensi kokonaisuutta entisestään. 
Siika tarjottiin monessa muodossa minimaalisen ihanien perunalettujen, savukreemin ja "mummonkurkkujen" kanssa. Lautanen oli paitsi raikkaan kaunis, myös raikas maultaankin. 
Sipulikeitto oli ylevöitetty paistetulla kateenkorvalla. Poitsumme tuumasi tässä kohtaa, ettei yleensä tykkää löllölihasta mutta tämä on kyllä hyvää. Kiittelimme harvinaisen ruhonosan käytöstä ja ihastelimme syvänmakuista sipulilientä. Huvilan panimon Saison oli loistoparitus sipulille ja rasvaiselle lihalle. 
Päivän kalana oli rapsakkapintaiseksi paistettua kuhaa, joka tarjoiltiin tryffelikokkelin ja pähkinäöljyssä paistetun kampasimpukan kanssa. Tillihuituvat raikastivat settiä yllättävän paljon. Eikös tuo kokonaisuus tuokin mieleen suomalaisen, sammalisen rantakallion? Minulle ainakin. 
Villisiasta saimme maistaa pitkään kypsytettyä lapaa ja ihanan roseeta filettä veripaltun, maa-artisokan ja valkosipulisen kastikkeen kanssa. Tämä oli suolaisista lautasista ehdottomasti lastemme lempparein. Viininä toimi hienosti Blauer Zweigelt Alte Reben 2011. Vatsa alkoi jo tässä vaiheessa olla melkoisen täynnä kaiken ihanan jälkeen, sillä annokset olivat melkoisen runsaan kokoiset. 
Jälkiruuaksi eteeni nostettiin kohokas. Maistoinkin ihan ensikertaa kohokasta ravintolassa. Se oli aivan ihanan kuohkeaa ja sopivan makeaa. Keralla tarjottu siiderisorbet oli todella raikasta. 
Porterkakku pätkisjäätelöineen hurmasi lapset - ja rehellisyyden nimissä meidät aikuisetkin. Näistä annoksista saatiin aikaan hiukan kinaakin. Että kuka saisi sen viimeisen kakkupalan. 

Passion annoksia yhdistää kaunis asettelu ja toisiinsa hyvin sointuvat osaset. Pidimme välillä hyvin mielenkiintoisistakin juomayhdistelmistä, jotka aina perusteltiin meille. Kuha-annos tarjoiltiin esimerkiksi punaviinin kanssa, koska lautasen sisältämä tryffelikokkeli sitä kaipasi. 
Illan päätti vielä mysteeriarkun avaaminen. Sen sisältä Jussi Hukkanen paljasti...
...matkaviinakaapin. Ja kaatoi meille kaapin sisälmyksistä yllättävän pehmeää grappaa ruuansulattajaksi. 
Passion viiden ruokalajin menu maksaa 59 euroa, joten hinta ja laatu todella kohtaavat. Tämä ravintola on auki myös sunnuntaisin, mikä on virkistävän poikkeavaa.  Suosittelemme lämpimästi!

Muutama muukin bloggaaja on käynyt jo Passiossa: 

Tämä illallinen tarjottiin meille kokonaisuudessaan. 

11 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Oi! Jotenkin musta Passion menu kuulosti hieman tylsältä, mutta tämän raportin jälkeen on sinne suunnattava kyllä mahd pian! Hinta-laatusuhde kuulostaa helsinkiläisittäin liian hyvältä ollakseen totta.

Merituuli kirjoitti...

Me tuumasimme ihan samaa hinnasta. Huvilan jälkeen osasimme odottaakin hyvää, joten laadusta emme olleet kauhean yllättyneitä. Olen melkein varma että tykkäätte. Minusta sekin on mukavaa että juomina on sekä olutta että viinejä yhtälailla suositeltuina.

Jonna kirjoitti...

Tänne on varattava pöytä. Todella kauniit annokset ja hintataso vaikuttaa olevan kohdallaan.

Merituuli kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi! Minun lemppariannoksiani taisivat olla sipuli-kateenkorva ja siika.

Jonna kirjoitti...

Ihan mahtava paikka. Tykkäsimme molemmat ihan hirvittävästi. Jo pelkästään tuon suklaakakun takia on mentävä uudestaan. Eihän noin hyvää ole olemassakaan.

Merituuli kirjoitti...

Ompas hieno kuulla että tykkäsitte! Me osasimme moista odottaakin, sillä pidämme Huvilastakin ihan hurjasti. Ihan liki keskustaakin vielä.

Campasimpukka kirjoitti...

Tänne seuraavaksi! Odotukset korkealla :)

Merituuli kirjoitti...

Menkää ihmeessä!

Campasimpukka kirjoitti...

Oli mahtava paikka! Tykkäsimme kumpikin tosi paljon!

Merituuli kirjoitti...

Loistavaa! Te kun matkaatte pitkin Suomea välillä, poiketkaa ihmeessä myös Savonlinnan Huvilaan. Se on tätä samaa superlinjaa.

Campasimpukka kirjoitti...

Pistetään Huvila muistiin!

Blog Widget by LinkWithin