maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lakritsia ja tomaattia filokupissa

Taannoin eräässä tilaisuudessaan julkkiskokki, molekyylikeittiön taitaja Arto Rastas maistatti meillä pizzaa, jonka liha oli maustettu lakritsilla. Täytteinä muuten oli mozzarellaa sekä tomaattia. Ihastuin päätä pahkaa tomaatin ja lakritsin makuyhdistelmään! Siinä oli jotakin aivan uutta. Maku ei ollut erikoisenoloinen sillä lailla oudolla, vaan jotenkin tutun turvallisella tavalla. Saatteko kiinni mitä ajan takaa? 

Kotimaisten kasvihuonevihannesten kamppiksen pärähtäessä käyntiin aloin heti kehittelemään Sipulamaista tomaatti-lakritsi yhdistelmää. Muutaman kokeilun jälkeen päätin täyttää filokupit uunissa paahdettujen kirsikkatomaattien ja lakuhillon kanssa. Filotaikinan ihana rapeus ja ohuus päästää muut ainekset hienosti framille ulkonäön ollessa myös haluamanilainen.
  
Etsiessäni kaupasta kamppistarkoitukseen sirkkalehtitunnuksisia, puhtaasti kotimaisia pikkutomaatteja törmäsin aiemmin maistamattomaan närpiöläiseen Dunne-tomaattiin. Pidin kovasti tomaatin pehmeästä, kirsikkatomaatteja tummemmasta mausta. Muu perhe liputti maistelun jälkeen kirsikkatomaatin puolesta, joten siihen sitten äänin 3-1 päädyimme.  

Tomaattilakritsaiset filokupit ovat niin helppotekoisia, että meillä näitä herkkuja on tehty jo pariinkiin otteeseen. 
   
UUNITETUT TOMAATIT
1-1½ kirsikkatomaattia per filokuppi
oliiviöljyä
suolaa

Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne uunivuokaan. Pirskota päälle hiukan öljyä ja rouskauta suolaa. Kuivata 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

FILOKUPPI
filotaikinaa (kaupan pakastealtaasta)
oliiviöljyä voitelemiseen

Ota filotaikina ajoissa sulamaan (katso ohje pakkauksesta). Voitele (silikoniset) minimuffinssivuuat tai vastaavat kevyesti öljyllä. Avaa filorullaa hiukan auki ja revi taikinasta sopivia paloja. Taikinapaloista on tarkoitus muodostaa kuppi asettelemalla niitä limittäin kolme kerrosta minimuffinssivuokiin. Voitele joka kerrosväli kevyesti oliiviöljyllä, jotta filokerrokset ottavat toisiinsa kiinni. Kypsennä 200 asteisessa uunissa kunnes kupit ovat kauniin kullan värisiä. (Varo polttamasta!).
Filotaikinaa on pakkauksessa todella paljon, joten jos teet hillon mukaan kymmenen kuppia, taikinaa jää muuhunkin leivontaan.

LAKRITSIHILLO
10:lle leivokselle

1 dl vettä
40 g lakritsia
½ tl worchesterkastiketta

Pilko lakritsipalat pienemmiksi. Kiehauta vesi. Lisää lakritsipalat veteen ja keittele miedolla lämmöllä, kunnes lakritsi hieman sulaa veteen. Tarkoituskaan ei ole saada nyt nestemäistä, vaan hillomainen rakenne. Lisää worchesterkastike ja sekoita joukkoon hyvin. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä.

KOKOAMINEN

Ota filokupit muoteistaan. Laita pohjalle 2-3 tomaatinpuolikasta ja lusikoi päälle lakritsihilloa. 

Vihannes.net sivulta löytyy lisää asiaa kotimaisista vihanneksista. Äkkäsin sieltä mm. kesäisen tomaatti-sipulipiirakan, joka oli toteutettu raikkaalla tavalla hukuttamatta täytettä juustoon tai kermaan. Myös vihannes.net facebook-sivuilla voi käydä vihanneinspiroitumassa


9 kommenttia:

  1. Onpas jännä yhdistelmä,sellainen joka tekee niin uteliaaksi että on varmaan pakko kokeilla tätä;D

    VastaaPoista
  2. Jael: Siinä pizzassa se toimi erityisesti puolikuivatun tomaatin kanssa, joten halusin koittaa kuivattaa ja hieman tiivistää tomaatin makua uunittamalla. Toimi hienosti.

    Kokeilin tehdä näitä suolaisia leivoksia vielä simppelimmin voitaikinaisina, mutta taikina oli liian paksu ja hallitseva.

    Hannele: Kiitos! Olin lopputulokseen kovatsi tyytyväinen itsekin.

    VastaaPoista
  3. Mä oon niin lyöty, kun tein sitä lakukastiketta mitä Artokin Siinä Tilaisuudessa ja ajattelin laittaa sitä grillilihalle. V ei antanut ;) Lopuksi jouduin heittämään sen pois kun mieheni oli vakuuttunut että se ei ole hyvää. Minusta se oli ihan ok! :) Laku voi siis herättää kaikuja näemmä kumpaankin suuntaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana ohje, pitää tehdä juhannuksena ehdottomasti. Tarjositko näitä vähän lämpiminä vai viileänä? Mietin että voiko tehdä etukäteen ja kasata sitten juuri ennen tarjoilua.

    VastaaPoista
  5. Ihan viileinä tarjosin. Rakenne pysyi hyvänä ainakin tunnin kokoamisen jälkeen. Uunitetut tomaatit eivät enää lössötä filotaikinaa. Kannattaa tosiaan tehdä kupit kolminkertaisella taikinalla, niin on sopivan jämäkkä muttei liian paksu.

    VastaaPoista
  6. Nelle voi eiii. Musta se oli tosi hyvää. Se worchesterkastike tekee siihen just sen jutun, miksi se taipuu tällaiseen kokkailuun. Maistoiko V vai tuomitsi ilman?

    VastaaPoista
  7. No se maistoi sit vaan lusikalla... eli pelkkää kastiketta. No, keikesta ei tartte tykätä oli vissiin eka täystyrmäys millekään mun idealle :)

    VastaaPoista
  8. Minä oon nyt hyvin hyvin hämmästynyt, mutta piti tämäkin päivä nähdä :). Ja totta, ei kaikesta tarvii tykätä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin