tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kolme kovaa koota - kantarellia,kesäkurpitsaa ja kaalia

Kuulin huhuja, että tyypit ovat löytäneet hytisevän kylmänä juhannuksena jo ensimmäiset kantarellit. Ja tatteja. Ihan hullua. Me emme ole vielä sienimetsälle kerenneet, mutta inspiroiduin kaivamaan yhden postauksen viime kesältä jota en sitten julkaissutkaan. Nythän se on ajankohtaista, kun kaali on kesäistä ja kantarellit uutukaisia. 

Setti toimii hyvin itsekseen tai vaikka grilliruuan lisukkeena.

KANTARELLI-KAALI-KESÄKURPITSAPAISTOS

1 kesäkurpitsa
3 kourallista pieniä kantarelleja tai kantarellipaloja
4 kaalinlehteä suiroiksi leikattuna
2 kesäsipulia varsineen
öljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria
(lipstikkaa)

Pilko kesäsipuli ja varret. Pilko myös kaali ja kesäkurpitsa. Lorauta pannulle öljyä ja lämmitä. Kuullosta pannulle kesäsipulia ja kesäkurpitsaa. Lisää muutaman minuutin jälkeen kaalipalat. Kuullota edelleen hetki ja lisää pikkaraiset kantarellit. Mausta suolalla ja pippurilla. (Jos sinulla on lipstikkaa, kokeile sitäkin. Lipstikka on nimittäin ihan älyttömän hyvä makukaveri kaalin kanssa). Lisää lopuksi kesäsipulin silputut varret ja nauti.
Kuvassa Katajan suolakurkkumakkara köllöttelee tyytyväisenä Kolmen Kovan Koon-paistoksen päällä savusinapilla sipeltynä.

2 kommenttia:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin