sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

SicaPelle Porvoossa oli ihan huippu!

"Eipä kuulosta kovin tasokkaalta" tuumasi 10-vuotias poikamme, kun ilmoitimme lapsille että menemme Porvoossa syömään ravintola SicaPelleen. Toista kuitenkin koimme, myös se jätkänpätkä! SicaPelle-nimen hauskan tarinan voi lukea ravintolan sivuilta

Porvoon kirkon takana sijaitseva wining- ja dining-paikka on saanut kehuja monelta taholta, enkä ole kuullut paikasta yhtään poikkipuolista sanaa. 
Uskaltauduimme fiiniin paikkaan syömään lastemme kanssa, mikä oli lopulta ihan loistoratkaisu. Muksumme otettiin hyvin vastaan ja he käyttäytyivätkin oikein hienosti. Me aikuiset päädyimme ottamaan kuudesta esitellystä lautasesta viisi, lapset yhden. Ja kun sanon että paikka on fiini, tarkoitan että ruuat ovat hienoja ja kaikki viimeiseen asti mietittyjä. Tunnelma on silti leppoisa ja toivottaa  sinut tervetulleeksi heti ovelta. 

Alkuun me vanhemmat nautimme Barone Pizzinin luomufranciacortaa. Lapset siemailivat raparperi-mansikkamehua. Puolikkaan viinipaketin ottaminen kävi mukisematta, mikä on aina ilahduttavaa muttei itsestäänselvää. Viinit osuivat makuumme oikein hyvin ja täydensivät ruokia todella hienosti!

Ruokailu aloitettiin nauttimalla keittiöntervehdys, raikas kurkku-basilikakeitto shottilasista. 
Ensimmäinen lautanen sisälsi kauniisti ja maullisesti hyvin onnistuneesti savustettua kirsikkatomaattia, kermaisen pehmeää ranskalaista vuohenjuustoa, hapanjuureen tehtyä leipää ja villiyrttejä. Ilman savunmakua annos olisi jäänyt kovin tavanomaiseksi, mutta nyt se oli mielenkiintoinen ja kutsuva.
Seuraavaksi eteemme laskettiin härän ribsejä kurkku-piimäpedillä. Rapsakkuusosana koreilivat palsternakkasipsit ja makumielenkiintoistajana pikkelöidyt kyssäkaalit. Lihassa oli hiukan liian tuhti suolaus, mutta muuten maut olivat upean syviä ja yhteensopivia. 
Kantarellirisotto mustikoineen ja japaninsinappeineen hurmasi sekä oikean napakalla rakenteellaan että syvillä mauillaan. Parmesaania ei todella oltu säästelty!
Härän sisäfile oli ehkä illan yllätyksettömin, joskin kyllä hieno annos. Vadelmat ja palsternakkapyre olivat mukava lisä hienolle lihalle. Härän kanssa tarjottiin decantoituna suodattamatonta, kirkastamatonta italialaista viiniä nimeltä Mouth Bomb. Sen on tuottanut viinimaailman punkkariksikin nimetty Marco Zanetti. Viini oli todella moniulotteinen ja kaikessa toffeisuudessaankin kävi erinomaisesti härän kanssa. 
Nieriä lepäsi kesäkurpitsan ja pinaattien päällä. Kokonaisuutta kehysti chili-laventeli-beurre blanc. Kruunukoristeena oli hentoisia pihatähtimöitä, joita tykkään kotonakin käyttää. Kalalle oli valittu sama  viini, Sancerre Roger Champaultilta, jota tarjottiin Victorian ja Danielinkin häissä kuorrutetun Landon-nieriän kanssa. Että ihan kuninkaallista fiilistäkin vielä samalla rahalla!

Ennen jälkiruokaa suuta raikastettiin karviaisherkulla.
Jälkiruoka makeili mansikkapannacotan, spelttikeksien, hunajakennojen, mansikoiden, tuoreen tillin, tillilumen ja marenkien voimin, ihanasti. Makeapalaa tanssitti matalaalkoholinen jälkiruokaviini brachetto Giovanni Almondolta. Pidin erityisesti viinin raikkaudesta ja vadelmaisuudesta. 
Me ruokailimme nyt SicaPellen kauniilla ja rauhallisella terassilla, mutta myös sisätilat näyttivät rennon kutsuvilta. Ravintola on kovin pieni, joten varaus etukäteen ei lie pahitteeksi. 

Ravintola SicaPelle oli kokonaisuutena ihan loistokäynti. Tunnelma, palvelu ja kaikki maut osuivat meille ja kesäiltaan juuri oikein! Loppulaskumme oli 218 euroa ja varmasti koko rahan väärti. Menu vaihtuu viikoittain ja sesongittain. Tänne tulemme palaamaan varmasti, sillä keskiössä oleva nautinto on kovasti meidänkin mieleemme!

11 kommenttia:

  1. Kävin Sicapellessä syömässä uuden vuoden menun ystäväni kanssa. Tunnelma oli ihana ja ruoka oli parasta ikinä! Ja viinit sopivat täydellisesti yhteen ruoan kanssa. En voi muuta kuin suositella :) -Satu

    VastaaPoista
  2. Hauska nimi! Ja ruoka näyttää hyvältä:)

    VastaaPoista
  3. Voi kun minua harmittaa tuo nimi, mutta laitan heti ravintolan meidän wanna-eat-listalle! :D

    VastaaPoista
  4. Satu ihana kuulla lisää näitä onnellisia tarinoita SicaPellen huomassa.

    Jael eikö? Ruoka oli huippuhyvää! Ja ne viinit...!

    Campasimpukka: Oletteko käyneet Porvoossa muuten? Sinne saa tehtyä hyvinkin koko viikonlopun retken kun on kaikenmoista maistettavaa.

    VastaaPoista
  5. Ei olla vielä käyty, eikö se ole siellä se Sinne myös? Ensi kesänä viimeistään! Nyt ollaan pian lähdössä Tallinnaan, pari varausta on jo. Toivottavasti ovat hyviä paikkoja nekin.

    VastaaPoista
  6. Juu Sinne ja pari ihanaa kahvilaa noin ainakin aluksi. Meilläkin vielä paljon tarkjasteltavaa tuolla suunnalla. Minä halajan myös nyt Tallinnaan, mutta jokapaikkaan ei vaan kerkiä. Toivottavasti tosiaan varaukset on osuvissa paikoissa ja niistä olisi sitten vinkiksi meillekin :)

    VastaaPoista
  7. Eipä kuulosta kovin tasokkaalta ;) hahaa! Kiva kuulla että sinne uskaltautuu myös lasten kanssa. Ehkäpä mekin kun tiet vievät sitä kautta. Tosin 11 kk vanhan vimpulan kanssa ei aina tule nautittua ravintola kokemuksista täysin rinnoin, kun sylissä/tuolissa ei malteta pysyä! :)

    VastaaPoista
  8. Eipä kuulosta kovin tasokkaalta ;) hahaa! Kiva kuulla että sinne uskaltautuu myös lasten kanssa. Ehkäpä mekin kun tiet vievät sitä kautta. Tosin 11 kk vanhan vimpulan kanssa ei aina tule nautittua ravintola kokemuksista täysin rinnoin, kun sylissä/tuolissa ei malteta pysyä! :)

    VastaaPoista
  9. Kaipa sitä noin niinkuin periaatteessa voi mennä minne vaan lasten kanssa kunhan he osaavat käyttäytyä. Nyt lapset vaan otettiin jotenkin poikkeuksellisen "normaalisti" asiakkaina, mitään ylimääräistä vouhotusta asiasta ei syntynyt. Muistan nuo vimpula-ajat vaikka niistä onkin jo monta vuotta.

    VastaaPoista
  10. SicaPelle on meidän kesän listoilla, mutta vielä ei olla ehditty sinne asti. Siitä kuulee vaan pelkkiä kehuja.

    VastaaPoista
  11. ...ja taas tuli uusi syy mennä sinne Porvooseen! Mihin mahaan sitä kaiken ehtii syömään, mitä Porvoolla näyttää olevan tarjottavanaan...! Ja ei - miten ihana tuo sydämenmuotoinen kivikin <3!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin