keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Valkoinen pizza grillissä, tatikkaasti

Grillipizza on herkkua! Kun temppua kerran koitimme, paistamme pizzat nykyään aina puugrillissämme pizzakiven päällä, wokkipannun alla. Tai no paistamme ja paistamme, Jukka sen homman hoitaa kokonaan. Me vaan lasten kanssa asettelemme toivomamme täytteet valmiiksi leivotun pohjan päälle. 

Tällä kertaa tomaattikastiketta ei keitelty aikuisille lainkaan, vaan päätimme näinä huipputattisina aikoina tehdä pizza biancon. Värinillittäjät kyllä sanoisivat ettei tuo ole valkoista nähnytkään, mutta sanokoot. Hyvää oli joka tapauksessa! 
En tiedä autenttista reseptiä valkoiseen pizzaan, enkä sellaista toisaalta kaivannutkaan. Etenimme tattien kanssa kermaisesti oikein osuvaan lopputulokseen! En keksinyt "mössölle" osuvaa suomenkielistä nimeä, joten käytän herkulta kuulostavaa sanaa "crema". 
Pizzapohjan ohje on tuttu jo täältä ja tatticreman ohje löytyy postauksen lopusta. Creman päälle laitoimme haluttuja juustoja ja puhtaita herkkutattisiivuja raakana. Paiston jälkeen lisäsimme vielä Parman kinkkua ja tuoretta basilikaa. Nau-tin-to!

TATTICREMA PIZZAAN
noin neljään pizzaan

500 g herkkutattia pilkottuna
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Pilko tatit, sipulit ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyllä pannussa. Lisää sienet ja paista nesteet pois. Lisää kerma ja sekoita hyvin. Siirrä kulhoon ja surrauta tasaiseksi massaksi (meillä sauvasekoittimella). Mausta suolalla ja mustapippurilla.

8 kommenttia:

Kira kirjoitti...

Lääh ja slurps. Ei mulla muuta!

Merituuli kirjoitti...

Kieltämättä tuli tosi hyvää :D. Ei mullakaan muuta.

Maltainen kirjoitti...

Herkulliselta näyttää ja antaa lisämotivaatiota omaan puugrilliprojektiini. Mielenkiintoinen vaihtoehto myös tarte flambeelle. Ruokajuomaksi voisi sopia lempeä porter, kuten Fuller's London Porter tai kauden Oktoberfest -oluet.

Merja kirjoitti...

Meilläkin tehtiin eilen pizza biancaa herkkutateista. Hyvää tuli, mutta chef Alenin pohjaohje oli meidän makuun vähän liian muhkea ;)

Tia Mäkinen kirjoitti...

Sun blogi on tosi kiva ja ihana resepti, pakko testata näin sienien ystävänä! Liityin lukijaksi, ja ajattelin linkittää oman blogini myös. Oma blogini on sisustuspainotteinen, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä. JA siellä on myös arvonta nyt käynnissä!

http://bytiahenriikka.blogspot.fi

Sofia kirjoitti...

Nam! Kuola valuu...

Merituuli kirjoitti...

Maltainen: Kiitos juomasuosituksista. Näinä syksyn pimeinä iltoina punaviinikin on oikein varteenotettava vaihtis!

Merja: Pohja on kyllä tärkeä juttu!

Tia Mäkinen: Kiva jos löytyy testattavaa! Onnea omalle mallistolle!

Sofia: Kieltämättä itelläkin kun taas tekis tätä herkkua mieli...


Polkkapossu kirjoitti...

Mukava että on muitakin sieniin hurahtaneita, ainakin sienireseptien perusteella. Vähän sain jo vihjettä, että välillä vois syödä jotain muutakin. Jos sikurirouskut kiinnostaa, niin kannattaa käydä tsekkaaamassa juttuani niistä. Mahtavat aromit. Syksyä.

Blog Widget by LinkWithin