sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Grotesk - lihaa luitten päällä

Ravintola Groteskissa ruokailijan vastaanottavat lihat kypsytyskaapissa. Niin minutkin, kun suuntasin bloggaajille tarkoitettuun tilaisuuteen Ludviginkadulle. 

Ihan alkuun pitää sanoa, että pidin kovasti saamastani kutsusta, jonka oli kynäillyt ravintolasta vastaava Paul Hickman. Se oli kovasti rehellinen ja asiastaan selkeästi innnostunut. Sama linja jatkui myös paikan päällä, mikä oli todella ilahduttavaa. Innostuminen, intohimoinen tekeminen ja ilo harvoin jättää kylmäksi ja tartuttaa noita tunteita helposti itseenkin. 

Iltamme Groteskissa alkoi André Clouet:n kokonaan pinot noir rypäleistä tehdyllä sampanjalla. Pidin kuivasta, luonteekkaasta kuplivasta kovasti. Korkin avauspoksaus ja lasien kilinä antaa ihan oman potkunsa viikonlopun aloitukseen. 
     
Istahdimme yhteisen pöydän ääreen syömään ja juomaan. Uusi keittiömestari Eemeli Nurminen kertoi ruuan olevan rehellistä, hyviin raaka-aineisiin nojaavaa ja käsintehtyä. Eemeli on aiemmin kokannut mm. Olon fine dining keittiössä. Groteskissa tyyli on nyt piperryksestä kaukana, mikä olikin aluksi miehelle vaikeaa - miten vähän voi lautaselle laittaa jotta se on asiakkaalle tarpeeksi ja tarjoaa onnistuneen ruokaelämyksen. Illan aikana saimme maistaa, että loistavista raaka-aineista taitavasti kypsennettynä simppelikin ruoka saa aikaan onnellisia huokauksia ja huudahduksia. 
 
"Snackseista" mieleenpainunein oli ehdottomasti ankka prosciutto. Ravintolassa riiputettu ankka löytyy listalta talon leikkelevalikoimasta yhdessä italialaisen salamin ja fermentoitujen kasvisten kanssa. Rakastuin myös briossin päältä tarjottuun ankanmaksan ja mustikkahillon yhdistelmään. Otin kaksi, tunnustettakoon se nyt. 
 
Kotimaista mätiä, perunalettuja ja talon creme fraichea.
 
 Groteskissa mozzarellakin tehdään itse, kyytönmaidosta. 
Alkuruuista merisiilin mäti nautittiin aiolin kanssa grillatun leivän päältä. Hyvin merellinen mäti tarjottiin kotoisasta kuorestaan. Hurmaantumistaattu setti!
 
Pääruokien ehdotonta aatelia olivat lihat. Saimme maistaa mm. Ahvenanmaan luomukaristankaretta, Australialaista Waguy:n Flank Steakia ja 35 päivää raakakypsytettyä Porter House Steakia. Lihojen rakenne ja maku oli aivan uskomattoman hieno! Oman mausteensa lihoihin antaa Big Green Egg-puuhiiligrilli, jonka tuoksut muuten tulvivat ihan erityisen hyvin naisten vessaan. Tuoksu lie toimiva houkutuskeino niille jotka päättivät ottaa "jotain pientä". Kaikille lihoille oli paritettu omanmoisensa kastike, joista chimmichurri jäi uutuudessaan minulle parhaiten makumuistiin. 
Lisäkkeinä meille tarjoiltiin esimerkiksi pitkän puljeerauksen läpikäyneitä ranskalaisia, jotka valehtelematta lienevät elämäni parhaita. Grillattu purjo vei ulkonäködramaattisuuspisteet. 


   
Jälkiruokana toimii päivän kakku, meille nyt juustokakku. Lisäksi saatavilla on jäätelöitä, joista rommirusinainen maistui minulle erityisen hyvin pehmeän poksahtelevine rusinoineen. 
 Ruuan jälkeen siirryimme Groteskin baarin puolelle cocktaileille. 
 
Kyrön Distellery Companyn rukiista tehty, villiyrteillä maustettu gini hurmasi meidät kaikki!
  
Grotesk on kokonaisuudessaan paikka, jonne rakastaisin mennä kaveriporukalla nautiskelemaan oikein pitkän kaavan mukaan! Melkein jo kuulen naurunremakan pitkän pöydän ääreltä. 

"Lihaa luitten päällä" tuli minulle ensiksi mieleen kun  tuumailin otsikkoa. Luut ovat ikäänkuin lupaus rentoudesta ja aitoudesta, jonka viinit ja ruoka yhdessä sitten toteuttavat lihaksi. Grotesk on ravintolana lihaisa olematta äijämäinen. Paikasta saa myös kalaa ja kasvista, mutta kyllä minä tuonne ensisijaisesti suuntaisin lihan perässä. Menkää ja kokekaa! 

Illan tarjosi Grotesk, josta iso kiitos!

2 kommenttia:

  1. Tuo lihavalikoima vaikuttaa kyllä tosi herkulliselta! Groteskin baari on kyllä upea, kuuluu miljöönsä ja juomiensa puolesta mun suosikkeihin Helsingissä :)

    VastaaPoista
  2. Se on! Sellaisia lihapaloja joista väistämättä tulee mieleen Jenkkilä. En ollut koskaan käynyt paikassa, mutta täytyy kyllä palata kavereiden kera!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin