tiistai 28. lokakuuta 2014

Sitä parempi kurpitsapasta

Nyt kun Halloween-kurpitsoita kaiverretaan oikein urakalla porraspieliin irvistelemään, on syytä loihtia ilmoille kurpitsalihaa hyödyntäviä ruokia. Sellainen on myös tämä pasta. Kurpitsainen pasta muhjusta tehtynä oli meillekin uusi juttu, mutta aivan loistava sellainen. Maku oli paljon enemmän mitä odotimme - hyvin kermainen, pehmeä ja kuitenkin luonteikas. Parmesaani on ehdoton lisä lautasannoksen ylle. 

Pastan ohje löytyy bloggaajanakin tunnetun Mari Moilasen esikoisteoksesta "Sitä parempi soppa". Inspiroivan kauniilla kuvilla ryyditetty kirja sisältää monta kokeiluhermoja kutkuttavaa ohjetta. Tällaisia ovat esimerkiksi kukkakaalipizzat, mustikkavaahto ja lakritsibrowniet. Raaka-aineista löytyy kovin trendikkäästi lehtikaalia, kvinoaa ja intiaanisokeria toki tutumpien ruusukaalin, lakritsin ja vaikkapa tomaatin seurana. Tämän kirjan matkassa pääsen varmasti laajentamaan raaka-ainerepertuaariani kvinoan verran, sillä muutamaa piipahdusta lukuunottamatta sitä ei ole keittiössämme näkynyt. Moilasten keittiössä ja Marin kirjassa edetään maku edellä, rohkeasti uutta kokeillen. 

Kurpitsapastaa varten kannattaa valmistaa vaikka edellisenä päivänä kurpitsamuhjua. Lohko kurpitsa paloiksi kuorineen tai kaiverra hedelmälihaa kurpitsan seinämistä jos teet kurpitsasta lyhtyä. Laita palat uunipellille, lorota päälle hiukan öljyä ja lykkää 200 asteiseen uuniin. Kun kurpitsanliha on aivan pehmeää, kaavi se mahdollisista kuorista ja laita siivilään. Aseta jokin paino päälle. Näin ylimääräinen kosteus poistuu kurpitsamuhjusta. Muhjua voi pakastaa tai käyttää jääkaapista rasiasta muutaman päivän aikana vähän kerrassaan. Meillä kurpitsamuhjua on käytetty esimerkiksi kurpitsa-suklaabrownieseihin, ravioleihin, whoopie pie-leivonnaisiin, keittoon, lettuihin, gnoccheihin, leipätaikinaan ja risottoon

KURPITSAPASTA
neljälle

3 dl kurpitsamuhjua
25 g voita
3/4 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
farfalle-(speltti)pastaa
parmesaanijuustoa
(herneenversoja, ituja tai rucolaa)

Keitä pasta reilusti suolatussa vedessä. 
Aja kurpitsamuhju sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Siirrä kattilaan ja kuumenna yhdessä voin, kerman ja mausteiden kanssa. 
Valuta napakan kypsä pasta.
Lisää kurpitsakastike pastan sekaan ja sekoita hyvin. 
Laita tarjolle. Muista laittaa pöytään myös parmesaania ja raastin.

*
Sitä parempi soppa-kirja saatu arvostelukappaleena.

3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kiitos kaunis kehuista ja kivasta kirjoituksesta! Hyvän ruoan testasit - tajusin juuri, että kun olen koko syksyn kurpitsasta uusia juttuja kokeillut, tämä jäänyt tekemättä.. Asia korjattava ensitilassa. Vai vieläkö pastaa olisi jäljellä.. ��

Veera kirjoitti...

Tätähän mä kokeilen jo tänään kun on kurpitsaa vaikka muille jakaa!

Merituuli kirjoitti...

Mari: Kiitos itsellesi värikylläisestä kirjasta!
Meillä on vatsa toinen iso kurpitsa syöty. Jos vanha meno paikkansa pitää, vielä menee ainakin yksi iso. Kurpitsa on niin älyttömän monipuolinen!

Veera: Kokeilitko? Meistä maku oli enemmän mitä olisi odottanut.

Blog Widget by LinkWithin